sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Simasuille makeata juomaa

SIMA

1/2kg            fariinisokeria
1/2kg            sokeria
3                   sitruunaa
1                   iso omena
8l                 vettä
1/4tl             hiivaa
                     rusinoita pulloihin

Kuori sitruunat perunakuorimaveitsellä ohuesti, ettei tule valkeaa osaa sitruunasta
lainkaan joukkoon, se tekee simasta kitkerän.
Kaada sankoon ja lisää sokerit päälle.
Lisää sitruuna mehuna tai paloina, minä otan mehun sähköisellä puristimella nopsasti.
Kiehauta puolet vedestä ja lisää paloitellun omenan, sitruunamehun ja sokerien päälle.
Kaada loput vedestä joukkoon.

Kun sima on sopivan haaleaa, noin 40 astetta lisää hiiva.

Pullota seuraavana päivänä, lisää pulloon 1tl sokeria ja rusinoita 3-4 kpl.
Sanotaan että sima on valmista kun rusinat pomppaa pystyyn,
mutta yleisesti siis sima on valmis noin viikossa.

Lisää hyviä ohjeita löytyy täältä ja ei muuta kuin siman tekoon.
Kylmä sima oli ennenvanhaan suosittu myös kesäjuomana,
raikasta ja makeaa, sopii Vappupöytään ja kuuluukin olennaisesti mielestäni.
Minä teen simaa aina Vapuksi, ja pianhan se alkaa  ollakin aika taas iloisten kevätjuhlien.

9 kommenttia:

  1. Kiitos selkeästä ohjeesta. En ole koskaan itse tehnyt, jospa nyt uskaltaisin.

    Luin muitakin tekstejäsi. Ihania kissa/koira -juttuja ja kiinnostava mökkipaikka teillä : )

    VastaaPoista
  2. Kokeilepa Mayo, munkit ja sima ah, mitä ihanuuksia kohta nautitaan kevään juhlassa :P
    Mökki pikkuinen odottaa siellä, antaa lumen sulaa, ehkä sitten kuvia laittelen lähempääkin ;D

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, kohta saakin simaa. Meillä koko perhe tykkää ja sitä tartteekin tehdä isot satsit! Ja munkkeja, namskis ^^.

    VastaaPoista
  4. Tuuluska hei!
    Niin juuri ensi perjantaina tehdään tässäkin firmassa.
    Kyllä sitten maistuu hyvältä kylmä juoma Vappuna. ;D

    VastaaPoista
  5. P.S. Löysitkö jo uuteen blogiini? Muistaakseni laitoin sinulle viestiä bloggerin kautta, mikäli vain perille tuli :)

    VastaaPoista
  6. Minä kun olin lapsi niin äiti teki vapuksi melkein aina simaa. Nyt aikuisena en ole itse koskaan tehnyt, ostan aina kaupasta. Vaan ei ole sen kotitekoisen voittanutta! :)

    VastaaPoista
  7. Marika, kyllä kannattaa tehdä omatekoista, sitä tekee varmaan sitten toistekin, on se vaan niin hyvää.
    Kyllä minä eilen käväisin sinun blogissasi, ja kommentoinkin muistaakseni ;D

    VastaaPoista
  8. voi, en ole simaa maistellut sitten kun maalimalle muutin... kerran yritin tehdä ja jäi viimeiseksi kerraksi. Munkkeja ja tippaleipä kyllä tehdään! Olen lapsille yrittänyt kertoa miten Suomessa vietetään vappua, eivät oikein ymmärrä... pitäisi kerran olla paikan päällä niin ehkä saisivat paremman käsityksen...

    VastaaPoista
  9. Tuikku:
    Maailman tuulissa ne unohtuu kodin hyvät herkut, simaa pitää olla Vappuna täällä.
    Et sitten ole lapsia tuonut käymään Suomessa, no jos Vapuksi kerran tulette, kyllä sima maistuu. :)

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!