lauantai 17. huhtikuuta 2010

Maaseutuajelulla lauantaina



Kaunis ilma aamupäivällä houkutti ajelulle maaseudulle.
Tulihan noita kilometrejä lopuksi toista sataa,
mutta aivan antoisa matka,
ja nautimme päivästä.
Suunnistimme aluksi Miekankoskelle, siitä kerrotaan :täällä

Kalastajille mieluinen paikka.
Aurinkoinen päivä ei ollutkaan niin lämmin kuin sitä kuvitteli
matkaan lähtiessä.




Rannat näytti olevan pitkälle sulat täällä
ja lokit kirkuivat pesäpaikkoja katsastaen.
MiekanKOSKI jää tuonne minusta vasemmalle.
Viileä tuuli puhalteli,
että sattui ihan korviin kun hyppäsin autoon
kuvauskeikan päätteeksi.



Lokkipariskunta ei pienestä tuulesta perusta.
Kosken viileä ilma on varmaankin niille tuttua.



Ja SITTEN, viimeinkin odotukseni on palkittu!!!
Minun rakkaat kandanhanhet viimeinkin!
Noitapa olenkin odottanut kovasti.
Ihanat linnut jään reunalla aterioimassa!
Kunnioitan noita lintuja, jotka niin pitkän matkan
tehden palaavat aina tänne Suomen maalle takaisin.
Ihanaa! :)



Telkkäherra uiskenteli myös ja nautti keväästä.



Ajeltiin taa ihan sinne tänne mihin vaan,
ihan huvikseen, kierrettiin Pertunmaan kautta,
ja ajeltiin pikkuteitä,
*maitolaiturilla* kaivettiin kahvit esiin ja muhkeat muffinit a la Lidl.
Kyllä voikin kahvi maistua hyvälle
raittiissa ulkoilmassa.



Pertunmaalla jäällä joutsenet tepasteli,
toinen pääsi kuvaan,
kun taas toinen ei välittänyt tulla ikuistetuksi ja piiloutui
puitten taakse rantaan.



Oikeastaan halusin nähdä kurkia,
mutta ajattelin etten niitä varmaan näe,
mutta kuinka ollakaan, Lusissa,
jotain 10km ennen Heinolaa nuo kaksi
uljasta lintua bongattiin pellolla.
matkaa tulikin lopulta noin 150km,
mutta hyvä matka ja hyvä päivä,
on ilo taas laittaa muistojen joukkoon muutama kuva.

8 kommenttia:

  1. Vau,siellähän se emäntä tuumailee ja katsoo tulevaisuuteen..ihania kuvia kerrassaan,kauniita kanadanhanhet,samoin telkkäherra.:)Hyvä kuva joutsenesta!

    VastaaPoista
  2. Kylläpä kannatti tehdä maaseutukierros - kaikenlaista ihanaa olet matkalla nähnyt ja kuvannut!

    Täällä on tullut teevadin kokoisia räntähiutaleita päivällä - aamulla onneksi kerkesin lenkille ennen sitä ja näimpä minäkin telkkiä :)

    VastaaPoista
  3. Mukavalla maaseutuajelulla olet ollut ja hienoja kuvia näppäillyt. Nuo kanadanhanhet on mukavia, täällä vaan tahtovat sotata yhden uimarannan, kun asustavat siellä.

    VastaaPoista
  4. Tansku:
    Siellä sitä katsellaan järvelle joo :)
    Hanna:
    Niin aamupäivä oli upea, vähän vilpoinen, mutta illalla alkoi myrsky ja harakatpesät sai kyytiä puissa.
    Marjukka:
    Niimpä, täälläkin on vähän valittaneet noista hanhista umiarannoilla, vaan eivät ne ymmärrä ;D

    VastaaPoista
  5. Maaseutuajelut ovat kivoja. Mukava blogi sinulla, luontohavainnot ja runot varsinkin aina ovat sydäntäni lähellä.

    VastaaPoista
  6. Niin on, meillä harrastetaan noita ajeluita paljolti, ja piknikkejä siinä samalla.
    Kesän tullen useinkin.
    Kiitos Trina!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia sinulla taas on.
    Sinä se siinä rannalla seisoit ja katselit sinistä taivasta ja vettä.
    Pitkiä matkoja te ajelette ihan huvikseen.
    Mikä sen mukavempaa onkaan, kun tiet ovat jo kuivia.Maitolaiturilla on hienosti osattu käyttää vanhaa painesäiliötä kukkaasetelmineen.
    Hienoja ideoita myös ajellessa näkee paljon.
    Ter: ainora

    VastaaPoista
  8. Ainora, niin ajellaan ihan huvikseen,
    rakastamme luontoa, ja etsimme aina jotain uutta jos ei olla mökillä.
    Kun vähän lämpenee, mennään piknikille järven rantaan jossa on pieni poukama ja joutsenia viihtyy siinä lahdessa kesäisin :)
    Kiitos taas vierailusta blogissani.

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!