Tammikuun mietteitä

Kepein askelin, mielin kevein siirryimme sitten tammikuulle.
Sitä alkaa jo tammikuussa mietteet kallistua kevään puolelle,
vaikka vasta talvea vasta käydäänkin.
Kukista heti huomaa valon lisääntymisen.

Palmuvehka innolla työntää uutta vartta.

Santpauliat päätti kukkia monin värein ilahduttaen,
kun amaryllikset jo lepoon käyvät.

Pidän talvesta, lumesta jota meille viimein suotiin.
Luonto on raikkaan valkea, suorastaan hymyilemään se pistää,
kun luonnossa liikkuu.

Katsotaampa näitä auringossa  kylpeviä lepän urpuja, minusta ne on söpöjä ♥

Entäs tutut talventörröttäjät, niitä on monenlaisia ja hauskoja, kuvauksellisia,
ei yhtään samanlaista, kuin ei lumihiutalettakaan liene.

Eikun  maantielle vaan, kohti kosken kuohuja,
tietämään, arvatkaapa ketä....?

Koskikara ,rohkea, kylmien vesien sitkeä sukeltelija olikin odotettavissa,
ja kosken äärellä keikkuen kuten aina ennenkin.
On siinä niin vikkelä lintu ja kova polskahtelemaan hyiseen veteen,
että minulla on sen kuvaamisesta tullut haaste, jospa kevääseen mennessä onnistun...
Ensikerralla otan lämmintä juomaa ja eväitä mukaan, voisin viihtyä koko päivän.
Ilokseni näin myös kaksi kyhmyjoutsenta, samoin kaksi laulujoutsenta, aika määrän isokoskeloita, että antoisa päivähän tämä oli.

Kosken kuohuja  voisin seurata ja vapaan veden loisketta vaikka kuinka kauan,
mutta kylmä jo käy käpälään ja autoon lämmittelemään ja kotia kohti.

Pihalla vastassa vielä pirteä orava. 

Aurinkokin jo laskee.
Toivotan kaikille lukijoille iloista tammikuuta ja myöskin kiitokset niin monista kivoista kommenteista.
Päivitystä myös Luontoblogissani täällä ♥




 

Hei taas koskikara!

Kiitoksia teille hyvät lukijat,satunnaiset vierailijat monista mukavista viesteistä.
On ilo avata kone ja blogi ja arvailla kuka on käynyt kommentoimassa.
Tänään aurinkoinen ei kuitenkaan viihtynyt pakkastaivaalla,
näyttäytyi ja sulkeutui pilvi verhon taakse,
vaikka aamusta lupaili muuta.

Kovin aikaseen ei päästy kuitenkaan liikenteeseen
Eli harmaaksi veti tämänkin päivän.
Yhtä kaikki matkaan miekkosen mieli tekevi.

Miekankoskelle koskikaraa tietämään taas, tuonne noin 45km:n päähän,
matkamme siis vei.

Kyllä se on sanottava, ei minusta ole lintukuvaajaksi, 
varvas on kipeä, ei voinut raahautua lumihangessa pitkiä matkoja.

Kovin lähelle ei anna tämä pariskunta minun tulla.

Joten jäin enimmäkseen kuvailemaan maisemia ajotieltä,
sillan päältä.
Mutta täytyy edelleen olla sitä mieltä
että on erikoisen mielen kiintoinen lintu  ja Seijastiinan mieleen erikoisesti.

Kova on sukeltelemaaan ja viuhakka liikkeissään muutenkin.
Kovasti jotain ruokaa tuntui löytyvän linnuille ,
asettuivat jään reunalle sitten aterioimaan,

toinen toiselle puolen siltaa ja toinen toiselle ,jään reunalle.

Hyytävä kylmyys tuli avonaiselta virralta,
pikku pakkanen nipisteli sormia,
vielä saamme kevättä ootella.

Mukava jos linnut pesiytyvät koskelle iloksemme,
voimme käydä moikkaamassa jälleen keväämmällä.