sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Eilisiä juttuja

Eilempä iltapäivällä tulikin
oikein komea lammaspilvinen päivä,


ja auton nokka taas kohti maaseutua
ihan vaan pikku ajelulle mökille.
Ensimmäisenä meidät tervehti
ihana suruvaippa, joka tosin tutkiskeli
levottomana koloja mustikanvarpujen ja mättäiden
tasossa ja oli liukasliikkeinen,


etsiessään ilmeisesti talvehtimispaikkoja,
ompas kiva, se tahtoo siis jäädä näille nurkille,
no kiitos näemmä perhosbaarilleni tästä.
Johonkin koloon se viimein sujahti
en jaksanut enää hiipiä perässä,
tämä kuva on kesäisestä suruvaipasta.
No, usein kuvaamani siniritariyökkönen sentään
pysyi paikallaan vähän liiankin kanssa


ei edes siipiään väräyttänyt,
ja liian ylhäällä koivussa,
sekin ilmeisesti päätti jäädä
näille nurkille,
jälleen kiitän perhosbaariani.
Iloitsen myös krassin uudesta elämästä,


kesällä krassi oli oikein huonokuntoinen
toukat pitsittäneet lehdet ,reikää vieri viereen,


nyt krassi kukoistaa ja nauttii kovasti kukkien
syysaurinkoisesta päivästä ja viileistä öistä.


Isäntä on jättänyt omenia puuhun,
näistä tulis mehuskasta sosetta,
mutta olen saanut jo tarpeekseni


jääköön minun puolestani linnuille.
Pihlaja notkuu punaisista marjoista,
koskahan tulee tilhet,
tottakai sitten kun olen kaupungissa
pidän niitten helisevästä tiu´uttamisesta.


Sinitiaisen pönttö on autio,
odottaa kevättä ja vilkkaita asuntomarkkinoita.



Tulomatkalla lintutornilla ei näy linnun lintua 
kun alas katsoo,
vain yksinäinen vene
oottaa kevättä ja veden liplatusta.


Tässäpä eilisen päivän tunnelmia
nyt voisin alkaa leipomaan ihania makeita 
leivonnaisia, 
illemmalla näette mitä :D

23 kommenttia:

  1. Ihastttavia syystunnelmia olitkin napannut kameran linssiin. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Tuula, kiitos, maalla käynnit on aina jollain tavalla miellyttäviä, huomasin ilokseni itsekin.
    Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  3. Perhos- ja yökköskuvat ovat kauniita.

    VastaaPoista
  4. Mayo, perhoset on parasta kesässä, ja kylläpä minä odotin ja odotin, että siniritariyökkönen räväyttää siipensä auki, jotta alasiiipinen siniväri näkyisi, mutta ei nyt käynyt niin, mutta on se iso, aika iso yökkönen, Suomen suurin ♥

    VastaaPoista
  5. Sait hienot kuvat perhosista. Omput niin mehevät ja punaposkiset pihjajanmarjatertut. Kaunis kuvasarja. Mukavaa sunnustaita!

    VastaaPoista
  6. Olet hyvin noilla kuvilla luonut eilisen tunnelman! Täälläpäinkin oli mukava keli ja saimme mieheni kanssa syyshommia pihalla tehtyä ja mikä parasta uudet rännit paikoilleen :) Mukavaa leipomispäivää sinulle !

    VastaaPoista
  7. Ihania syystunnelmia. Tuli hyvä olo jo pelkästä kuvien katselusta.

    VastaaPoista
  8. Sisko, perhoset on ihania kyllä, ja että niitä vielä näkee, on ihanaa, ku kohta on jo lokakuu, mutta päivä oli lämmin, kuten näyttää olevan tänäänkin.
    Ensikeväänä nuokin perhoset hiukan rähjääntyneen näköisenä kömpii luolistaan esiin, ja silloin avataan taas baari, että löytyy heille tarjottavaa, ja että pysyisivät näillä tantereilla kesän ♥

    VastaaPoista
  9. Sude, moiks pitkästä aikaa ♥
    On ihana päivä, juuri lopettelen leipomista, nyt ulos ja aurinkoon, kun se vielä näyttäytyy ja KIITOS Sude :)

    VastaaPoista
  10. Riitta, mukava kun pistäydyit täällä, eilen oli upea lämmin päivä, nyt näyttää samanmoiselta, ihanaa nähdä vielä perhosiakin, tosin nuo ovat jo kovin etsimässä talvisuojaa ,eivät pysähdy, kuten kesällä.
    Pihatouhut on mukavia hyvän sään salliessa ♥
    Kiitos, myös sinulle mukavaa rattoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  11. ♥ Hannele, kiitos.
    Syksy on kaunis eilen oli kaunis päivä, nyt samanlainen taitaa olla, lempeä syyspäivä :)

    VastaaPoista
  12. Syksyisiä, ihania kuvia. Komeat on teillä pihlajanmarjat, täälläpäin oli aika kehnosti tänä syksynä näitä oransseja herkkuja. Hyvää sunnuntaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
  13. Sisko, kyllä useat pihlajat on runsaissa marjoissa, osa jo lehtensäkin pudottanut, ootellaan tilhejä
    Mukavaa sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
  14. Kauniita syksyisiä kuvia luonnosta,krassiki kukkii,niin komeesti,että kauniit kukat.:)Minäkin kävin bongailemassa luontoa,pitihän sitä kuvata,kaunista syksyistä maisemaa.

    VastaaPoista
  15. Tansku, krassi ei pitänyt toukista ja kesästä, nyt se nauttii ja kasvaa komeasti, kamera ei kerro totuutta, mutta kaunis siitä on tullut, kun mitä oli kesällä :)

    VastaaPoista
  16. Luonnosta löytää vaikka mitä,luonto on ihmeellinen.Hienoja kuvia,niihin eläytyy.

    VastaaPoista
  17. Pia, moiks ♥
    Kyllä vain, nyt on kaunis ilma, ja ulos tekkeekin jo mieli, mitähän sitä tänään vastaan tulee, siitä lähdemme ottamaan selvää :)

    VastaaPoista
  18. Kauniit kuvat, perhosista ja kukista.
    Tuo viiminen maisemakuva on ihastuttava.
    Meillä ei ole pihlajamarjoja ollenkaan ja sen takia on omenatkin matosia.
    Hyvää pyhä-illanjatkoa.

    VastaaPoista
  19. Kiva nähdä vielä perhosia, meillä ei ole enää niitä lennellyt. Krassit ovat kauniita kukkia, en ole saanut niitä koskaan onnistumaan. Krassit taitavat olla hallanarkoja, ensi yöksi on luvattu pakkasta. Sinulla on ihania omppoja, kyllä linnut varmaan syövät loput. Tilhet myöhästyivät meidän pihlajanmarjatarjoilusta, koska rastaat ovat popsineet jo kaikki, muutaman tilhen olen nähnyt, mutta kuvia en saanut.
    Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  20. Manteli, oli ihme,että vielä näin suruvaipan, mutta olikin lämmintä päivällä, nyt oltiin ihailemassa auringon laskua, kylmä tarttui ihoon, ja nenä vuotaa :)
    Voi sitten ne krassit paleltuu kyllä, no ei voi mitään.
    Vai vei ne rastaat kaikki marjat, voihan nenä, tilhet olisi ollut varmasti kivat kuvata :(

    Mutta rattoisaa sunnuntaita ja mukavaa taas kerran alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  21. Kiitos kun kävit tsekkaamassa Blogissani,taisin laittaa väärin os.eli sehän on http://pikenrunoja.blogspot.com
    Onko kaikki sinun ottamiasi kuvia?Minä pidän Elias Hämäläisen tulkitsemista lauluista tätä nykyä,vaikka en ole enää mikään nuori.Olen nähnyt suruvipan 2x tänä kesänä,mutta ehtii karkuun,todella kaunis perhonen.t.pike

    VastaaPoista
  22. Pike, kyllä kaikki on minun tai Meidän perheen ottamia kuvia, paitsi joku Marilyn, ja Audrey kuvat ja jotkut fantacia kuvat.
    Normaalit valokuvat on minun ihan iki omia ♥
    Suruvaippa viihtyy meidän mökillä, kuvasin sitä monet, monet kerrat, tai niitä oli välillä viisikin, ja melkein antoivat koskettaa, kuten muutkin perhoset, ajattelen, että olivat oikein iloisia, kun avasin niille perhosbaarin, lisäravintoa ♥ ♥

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!