Vielä lokakuussa voikukka
räväyttää silmänsä selkosenselälleen
kesän mittaan monet kerrat
leikatulla nurmikolla
kuin pieni lyhty
kuin sitkeä valonsäde
kertomaan:
Älä luovuta.
On kukittava ja valaistava
valaistava ja kukittava
talven kouraisuun asti.
Ja taas keväällä
roudan rajallakin
kukittava ja valaistava
valaistava ja kukittava.
Kun se kerran tehtäväksi annettu.
----- Maaria Leinonen -----
Ihana runo pienestä sinnikkäästä auringosta ;);)
VastaaPoistaIhania hetkiä sinulle!
Hanna, kiitos ♥
VastaaPoistaIhanaa päivää ja viikkoa myös sinulle!
Sinnikäs kukka! Kaunis runo.
VastaaPoistaSussi, sinnikäs se on kyllä :)
VastaaPoistaJoinakin lämpiminä syksyinä alkavat jotkut kasvit kukkimaan uudelleen. Muistan, että v. 2001 lokakuussa kukki lupiini toiseen kertaan<3
VastaaPoistaSinä taidat rakastaa kissoja, niin minäkin<3
Aili-mummo, kyllä vaan, rakastan kyllä kaikkia eläimiä, erityisesti kissoja ♥
VastaaPoistaSinulla on hyvä muisti, kun muistat noin kauas :)
Täällä ei ole voikukan kukkia enää näkynyt. Kaunishan se on (varsinkin jos niitä on oikea "aurinkopelto") ja niin kaunis runokin.
VastaaPoistaIrma, moiks ♥
VastaaPoistaAurinkoisia ovat voikukat, ja viimeiset ja ekat on kivoja :)
Minäkin olen huomannut yhden voikukan lokakuussa.Meinasin kuvata blogiini, mutta sitten unohdin. Ei ollut kuin yksi kukka.
VastaaPoistaMarja-Leena, joktut kukkii myöhään, se aina niin ihanaa ♥
VastaaPoista