lauantai 21. tammikuuta 2012

Tulppaaneita tulvillaan

Nyt on taas se aika kun kauppojen tulppaanitarjonta erilaisine väreineen 
on kiehtovaa ja aivan ihastuttavaa!
Sydäntalven harmaisiin päiviin piristystä, kukkaterapiaa.


Aikaisemmin ostin oransseja , eilen ostin kevään keltaista ja hiukan pinkkiäkin.

Keltaiset tuo mieleen todellakin jo kevään, ja ensimmäiset narsissit. 

Pinkki keimailee toisessa maljakossa lempivärinäni edelleen.

Tänään on listalla siivousta, imurointia ja pölyjen pyyhkintää, desinfiointia,
sillä, huomenna astuu kehiin Mona murmeli tytönkissa pehmeä kullannuppuni.
Tyttärellä tulee suurremontti ja Mona neiti muuttaa meille siksi aikaa.


Toivon mukaan matkamme Jyväskylään on tälläkertaa onnekas,
toisin kuin tiistaina Lahden reissulla...
Minulla oli silloin aika aamupäivästä Päijät-Hämeen keskussairaalassa,
Kuinkas siinä sattuikaan, niin autosta puhkesi kumi siinä keskellä moottoritietä,
onneksi oli penkan puoleinen, jotta ei tarvinnut rengasta alkaa vaihtaa keskellä ajotienpuolta.
Reippaasti isäntä se vaihtoi kaikesta huolimatta olin vielä ihan ajallaan polilla.
Mutta aika jännittäviä nuo jutut, ei siinä ollut matkalla mitään levikettä ja pakko oli vaihtaa, minkäs teet?
Tässä jälleen huomaa vararenkaan tarpeellisuuden, nyt on sitten uuden vararenkaan osto.


Mitäs tekee lukijani tänään, aamu on vielä valkenematta?
Minä itse voisin ensi töikseni käydä kolaamassa lumet "eläinten ruokinta paikalta",
sillä meillä se on sillä nimellä, eikä ainoastaan lintujen.
Karppaus jatkuu myöskin, voisin kokeilla tehdä munakasrullaa jauhelihalla ja sienillä.
Mukavaa viikonvaihdetta, iloa  kaikille ja antaisi nyt tuo luoja hiukan auringonpaistetta,
niin johan olis talven keskelläkin ,vois sanoa jopa kivaa.
Sitä aurinkoa odotellessa kukkaterapiaa, olkaa hyvät ♥


35 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia kukkasista. Hyvää Jyväskylän matkaa, toivottavasti matkasi menee ilman ongelmia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kukkaterapiasta :)
    Tulppaanit ovat kyllä kaunis piristyskeino,
    minullakin niitä pinkkinä tossa edessä pöydällä komeilee .
    Ohjelmassa olis tänään ulkoilua, leivontaa ja muita kotiaskareita, mitä ei arkena jaksas tehdä.
    Iloista viikonloppua myös sinulle ♥

    VastaaPoista
  3. Ihania tulpaaneja,nyt on tulpaanien aikaa,hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  4. Huomenta, Seijastiina! Kylläpä saivat kauniit, värikkäät tulppaanisi päivän mukavasti alkamaan! Helsinki on tänään herännyt (taas) lumimyräkkään, niitä nyt näyttää mustan syksyn jälkeen riittävän... Muuten aamu on ollut hiljainen, naapuriasunnon lapset kyllä aloittivat äänekkään leikkimisen jo anivarhain. Ja avatessani ikkunan haistellakseni lumipyryilmaa, huomasin poliisiauton ajavan naapurirapun eteen.

    VastaaPoista
  5. Onneksi renkaan puhkeaminen tapahtui hallitusti eikä sattunut sen enempää havereita.
    Hiljaksiin satelee lunta täälläkin.
    Iltavuoro on edessä.
    Värikästä viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  6. No, pitipäs sen renkaan just silloin puhjeta...
    mutta, onneksi oli vararengas matkassa.

    Kauniita makroja tulppaaneista!
    Siivouskin on mukavampaa, kun on kauniita kukkia maljakossa;)
    Terkkuja ja iloista viikonloppua♥

    VastaaPoista
  7. Upeaa kukkaterapiaa. Tervetullutta, meillä on satanut lunta monta päivää perätysten, aurinkoa ja piristystä jo kaipaakin.

    Rengasrikko ei ole onneksi omalle kohdalle sattunut, epäilen, että en saisi rengasta edes yksin ollessa vaihdettua, ei välttämättä riittäisi voimat avata ristikkoavaimella pultteja, kun ne ovat koneellisesti laitettu kiinni renkaita vaihdettaessa.

    VastaaPoista
  8. Nyt ovat tulppaanit alkaneet kukkia myös blogeissa. Siellä alkaa kohta olla tulppaaneita tulvillaan. Kiva katsella ihania tulppaanikimppuja blogeista, vaikkei olisi edes omaa kimppua. Hyvää viikonloppua, Seijastiina!

    VastaaPoista
  9. Askartelin itte
    Riitta
    Ritva
    Kiki
    Tarina
    Sirpa
    Sussi
    Paula

    Kiitokset kommenteistanne ♥
    Kivoja asioita niissä ja kaikkea.
    Harmaa jatkuu, ei auringon pilkahdustakaan, mutta kohta ollaan pian jo helmikuussa, tää tammikuu on minusta aina niin pitkä ,lienee sitä oottaa helmikuuta niin kovasti, kun on lyhempi ja lähempänä kevättä :)
    Kivaa päivää teille ja iloa!
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  10. Kiitos kauniista kukista. Kevättä kohti mennäänn kuitenkin.
    Luin tarkkaan kuvauksen tuosta sairaalamatkasta.
    Onneksi ei käynyt kuinkaan ja mies oli mukana rengasta vaihtamassa.
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  11. Daisy, kiitos sinulle.
    Kevättä kohti on matka, kuulostaa kivalta, kunhan päästään helmikuulle, siinä kuukaudessa on kaikkea kivaa, Runebergin päivä ( nam), laskiainen ja ystävänpäivä.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Kauniit tulpaanikuvat, kiitos Seijastiina!!

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo kiitos paljon, tulppaanit on sitten ihania, kun ei oikein tietäs mitä värejä ostas.
      Kiitos sinulle ja perheellesi myös mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  13. Ihania ovatten nuo kukat! Ensi viikonlopuksi ostan talon täyteen ja saavat kilpailla kauneudellaan 17 täyttävän neitokaisen kanssa, sillä silloinhan neito on kauneimmillaan, sanoo vanha kansa...
    Lenkki tuli jo heitettyä ja ruoka laitettua, joten istahdin hetkeksi tähän. Sitten taitaa olla vuorossa jonkinlainen askartelu puuska, koska tunnen sen olevan tulossa...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakissa, on ne ihania, osta vaan monta sataa tulppaania! Joo neito on kauneimmillaan justiin, kuten sanoit 17.
      Se on tehtävä silloin kun sellainen puuska tulee, kuten sinulla nyt askartelu puuska, minä taidan alkaa tekee lohisalaattia.
      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  14. Kauniita iloisia tulppaaneja. Minäkin kaupassa niitä ihailin mutta sinne jäivät, höh kun en huomannut ostaa... Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, vai sinne jäivät.. :D
      Meillä on houkutuksena kassojen vieressä melkein, tulee ostettua useinkin tuoreita kukkia.
      Mukavaa viikonloppua .)

      Poista
  15. Ihania kuvia: minä tykkään tulppaaneista.

    VastaaPoista
  16. Tarja rakel, kiitos, kiva jos tykkäät, siitä se alkaa kukkaloisto, sitten tulee narsissit ja sitten tuleekin jo kevät ♥

    VastaaPoista
  17. İhanat tulppaanit.Minun lempivarini niissa on keltainen.
    Hyvaa matkaa Jyvaskylaan,ja toivottavasti ei tarvitse nyt renkaita vaihdella.Talvikelilla se ei ole mitaan mielekasta puuhaa.
    Mina taalla olen tanaan laiskotellut.Pyykkasin vahan kyllakin.(tai kone pyykkasi).Huomiseksi luvattu taas sadetta.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateenkaari, kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa♥
      Keltainen on kyllä ihana, keväinen.
      Joo, nyt on vararengas taas uusi, uskaltaa sen puolesta lähteä liikenteeseen.
      Minunkin pitäs pestä pyykiä, ehkä huomenna, tai en viikolla :)
      Kiitos samoin sinulle, lähden tästä vielä ulos, mutta pyörägdän ensin sinulla, huomenna en varmaan kerkiä, kun lähdemme sitä kissaa hakemaan.

      Poista
    2. Ihastuttavia kukkakuvia, melkein voisi poimia käteen..Keltaisen yhdistän aina kevääseen ja etenkin narsisseihin ja jos saisin valita näistä niin pinkki vie ehdottomasti voiton, tykkään myös punaisista ja muistakin, jopa valkoinen on hienostunut, mutta kirjavat eivät minua sytytä.. mukavaa huomista ja kissanhakureissua Teille:)

      Poista
  18. Renkomäen Terrasta lähti eilen mukaan myös pinkki tulppanikimppu...kyllä se siitä taas kevääseen kääntyy :)

    VastaaPoista
  19. Oi miten kauniita tulppaanikuvia :) Minullakin on täällä pöydällä vaalean keltaiset tulppaanit tälläkertaa...vaaleanpunainen taitaa olla lempparini kuitenkin. Täällä on tehty lumitöitä tänään, ulkoiltu ja nautittu ihanasta vapaapäivästä.
    Iloa viikonloppuusi !

    VastaaPoista
  20. Voi miten ihana pelhonen hiirenä :-)
    Sitten tuo kisu..ja ykskaks lumitähti yllättää!
    Nuo tulppaanit! Ne ovat päivien aurinko, rakastan niitä.
    Ja mitäkö tein tänään? Kävin torilla ja ostin ihanat ruukkukukkien suojat. Ne tupsahtaa varmaan blogiini kevään aikana. Sellaiset suloset.
    Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  21. Kauniitan tulppaaneja,joita on tulvillaan.:D ja niitä on kiva asetella maljakkoon,kun on erivärisiä,se luo tunnelmaa!
    Mukavaa Sunnuntaita sinne ja Monalle terkut,Junnulta♥

    VastaaPoista
  22. Tänä vuonna tulppaaniaika onkin aikasessa ja mikä parasta pajunkissojakin jo on.:D

    VastaaPoista
  23. Kauniita kukkia. Pitäisikin ostaa itsekin. Kaupassa taisi olla kauniin violettejakin..
    Onneksi rengasjutussa ei tullut isompia vahinkoja! Turvallista Jyväskylän matkaa!
    Mulla olis tänään lasten kanssa tarkoitus lähteä siomummua moikkaamaan. Kun vaan tarkenisi ulos. :) Väsyttää ja on kylmä!
    Kesää odottelen. ;)

    Aurinkoa tiistaihin!

    VastaaPoista
  24. kesti tosi kauan ennenkuin tämä kommilaatikko aukesi, täällä sataa lunta niskaan ja leikin kisalla ihailin tulppaaneita omat jo kuihtuvat . elämä se vaan menee eteenpäin kuin juna. ihan piristeeksi on sivullani pieniä sanoja sinulle haaste. kirjoitustehtävä. ihan kiva, sen voi tehdä hyvin monella tavalla, minun tapa ei ehkä ole paras malli. mutta se oli nyt mun näkönen:)) Näkyillään)

    VastaaPoista
  25. Aika jännä reissu! Monalle terkkuja, tosi kivaa että pääse teille lomalle! Me käydään ruokkimassa lintuja rantsussa. Siellä on oraviakin, ne tykkää pähkinöistä ja siemenistäkin. Nähtiin, kun yksi kurre piti käsillä kiinni siemenautomaatista ja söi siitä suoraan! Hehehe...kyllä nauratti silloin! Muita eläimiä ei olla nähty. No fasaani tietty. Ja ollaan kuultu ketusta ja maistettu jänönpapanoita.

    VastaaPoista
  26. Ovat ne kauniita nuo tulppaanit, ihan päivän piristyksiä. Todellista kukkaterapiaa!

    VastaaPoista
  27. Mustaleski
    Neferi
    Hilma
    Anna
    Marleena
    Tansku
    Pia
    Sumi
    Aikatherine
    Sulo
    Sisko

    Kiitokset käynnistä ja mukavista kommenteista ,niitä oli taas iloa lukea, kivoja kaikki ♥
    Itse olen tässä luonnossa liikenteessä ollut, että ei jouda melkein moikkaamaan edes tänne, mutta parempi myöhään, kuin...
    Koskikaraa olen käynyt koskella tietämässä, moikkaillut pihan kurre Nipsua ja mustarastaskin siinä on pyörähtänyt silloin tällöin.
    Illan mittaan varmaan Mona tahtoo kertoa kuulumisiaan,nyt kun täällä hoidossa pitemmän aikaa.
    Sitten minä oikein ajan kanssa lupaan taas käydä moikkaamassa teitä ♥
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  28. On nää tulppaanit niin ihania. Piti tulla niitä ihailemaan. Hyvää viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja rakel,kiva kun kävit taas katselee niitä tulppaaneja.
      Kiitos samoin sinulle ♥

      Poista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!