keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Syyyskuun lopulla

Näin sitä päivät lyhenee ja pimeä aika pitenee,
syyskuukin jo on lopuillaan, mihinkä se oikein katosi?


Minusta tämä syyskuu on ollut yhtä sadetta ja harmaata enimmäkseen,
vaan tämäpä viikko on ollut hyvä, tykkään tästä viikosta erityisesti!

Luonto on vetänyt puoleensa auringon myötä,
on kierrelty metsiä, luontopolkuja ja muuten vain maisemaa  vaihdettu.
Mökkeilyt on mökkeilty ja luukut pistetty kiinni,
mykät linnut istuu oksilla ja miettii etelään lähtöä.

Taitaa sinne kovin moni meistä ihmisistäkin tahtoa lentää,
pois harmaasta ankeudesta, syksyn ja tulevan lokakuun pimeydestä.
Minä jään rannalle ruikuttamaan ,kun kaikki lähtevät,
haikein mielin astelen keltaisten lehtien seassa tutuilla poluilla vielä.

Vaan haikeus ei kestä kauan, nautin keltaisista lehdistä joita lentää hiuksiini,
nautin pienestä yksittäisestä kukasta,
joka vielä jaksaa kukkia harmaiden ja kuolleiden lehtien seasta, sinnikkäästi,
kohti valoa on kasvettava, vielä kerran, valoa kohti noustava!

Onkohan luoja antanut meille pehmeän laskun syksyn värien lailla,
ettemme surisi mennyttä kesää ,ainakaan kovin paljon?
Luulin olevani kesän lapsi, rakastankin syksyä ,värejä iloa,kun taivas on sininen
ja  keltaiset lehdet hohtaa kuin kulta  taivaan sineä vasten.
Ilo löytyy hyvinkin pienistä asioista yleensä, luontohan on sinällään jo taideteos, kaikista parhain!

Iloa ovat tuottaneet myös kivat ystävät muistamalla!
Oikein paljon kiitoksia Janskula ja Marleena tunnustuksista! 


Tunnustuksessahan ei ole muuta kuin kertoa mistä sai sen ja lähettää se eteenpäin,
mutta tämä jo taitaa olla niin monella ystävällä, 
etten osaa eritellä vaan annan sen kaikille  lukijoille, näin syyskuunkin lopun kunniaksi!




" Ystävyys on akku elämän arjessa" 
"Ystävyys ja ystävät, myös kaikki blogiystävät, ne on vain niin elämän suola, ilo ja kaikkea millä ihminen pääsee jo pitkälle, vaikka elo muuten olisi kurjaa. Huolet tuntuvat pieniltä, varsinkin kun pieni ihminen löytää ystävyyden avaimet, niitä pitkään kaivattuaan. Täällä blogimaailmassa olen saanut tuon myös nähdä ja se tuntui NIIN hyvältä, kun ystäviä löytyy pienelle ihmiselle. Mieleni on keveä ja aurinkoinen, vaikka hetkeä aikaisemmin olin tuoliin lysähtänyt elon murheiden kasaannuttua. Sitä tämä elämä on...vuoristorataa" ♥

Vaan eipä ilot vielä tähän loppuneet ,eikä yllätykset, vieläkö jaksatte kuunnella?
Voitimpa yllätyksekseni ihanan palkinnon Tupun tupa blogista.. jeeeeeee! 
Ja palkinto on aivan mainio, tykkään!

Siis kotikosmetiikkaan reseptejä, ja tutkittuani kirjaa, tein jo suunnitelmia,
eli tottakai aion kokeilla niitä, ensin ajattelin kasvovoidetta tehdä, sitten yövoidetta, 
tai toisinpäin, hajuvettäkin voisin kokeilla, kasvonaamioita ja kaikkea sellaista, mitä vaan...
Kerrompa sitten mitä olen tehnyt, tai kokellut, kun alan raaka aineita kosmetiikkaan hankkia.
Ei vielä mutta myöhemmin, nyt olis vaan intoa kokeilla.
Kiitokset Tupulle kirjasta! ♥


Lopuksi tahdon kiittää ja ojentaa kaikille ihanille lukijoille, ystäville ja satunnaisille kävijöille
ruusun tämän pian päättyvän syyskuun kunniaksi ,tai muuten vain!
Lempeää loppukuuta, iloa ja lämpöisiä ajatuksia ♥
T seijastiina 

34 kommenttia:

  1. Kyllä nuo pelkät pihlajan lehdetkin ovat sitten kauniita! Ja muutkin kuvasi, keltaiset lehdet sinistä taivasta vasten. Ja sitten vielä suloinen punainen ruusu. Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Seijastiina ruususta!

    Muistakkin sitten kertoa meille, kun noita kosmetiikka juttuja kokeilet.

    VastaaPoista
  3. Olipa mukavan piristävä syksypostaus! Ja tosi kivan palkinnon olet Tupulta saanut!
    Itse olen joskus teininä kokeillut vesiheinä-herratiesmitö-kasvonaamiota. Oli muistaakseni kiva. Mihin lie aika ja energia tuhlaantunu kun en oo enää saanu aikaseks moisia.
    Postaile kokeiluista sitten, voidaan me muutkin ottaa oppia. :)
    Ihanaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut ihanasta hemmotteluhetkiä
    tarjoavasta palkinnostasi!!

    Sateesta huolimatta, kauniit syyskuiset
    kuvat olet laittanut iloksemme tähän postaukseesi.
    Lämmin kiitos ihanasta ruususta ja
    mukavaa kuun vaihdetta! ♥

    VastaaPoista
  5. Kiitos ruususta! On kaunis!
    Kauniit syyskuvat ja syysmietteet, sinulla täällä.
    Eihän noista kukista haluasi luopua se on totta.
    Mutta katse eteenpäin, eiks vaan' Onnittelut tunnustuksista.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kauniista syyskuvista.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Vuodenajat ovat ystäviä,
    jokaisella on annettavaa, jos jaksaa pysähtyä katsomaan ja kuuntelemaan.
    Talvikaan ei ole tyystin hiljainen.
    Kuuntelehan ystäväiseni tulevan talven ääntä.
    Lämpöistä ehtoota!

    VastaaPoista
  8. Ihmeellistä, minäkin olen aina sanonut olevani kesäihminen, muttä nyt on ollut aivan mahtava syyskuu sateineen kaikkineen. Joka sää on ollut ulkoilusää ja olen saanut aikaankin enemmän kuin osasin edes toivoa. Suppilovahveroita on metsästä haettu ja pihassa seurattu punarinnan hyppelehtimistä, aikaakin on tuntunut riittävän ihan vaan istuskelemiseenkin.
    Upeat kuvat olet taas napsinut.
    ps. Monalle terrkuja Vililtä, kunnon rapsutusten kera :D

    VastaaPoista
  9. Onhan sitä vettä tullut yli oman tarpeen, tuntuu että kotonakin on kosteaa. Onnea tunnustuksesta ja voitosts :) Nyt odottelen mitä ihanaa teet kirjasta :)

    VastaaPoista
  10. Kauniisti kirjoitit syksystä ja ihanat kuvat laitoit iloksemme. Minäkin pidän syksystä, sen väreistä ja tuoksuista, kuulaista päivistä.
    Mukavia syyskuun viimeisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  11. Ihania juttu kuvineen. Onnea kirjapalkinnosta ja tunnustuksesta. Mukavaa syksyä sinnullekkin:)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut tunnustuksiesi johdosta!

    Kauniisti kuvasit syksyä, Seijastiina<3

    Syksy on kauneimpia vuodenaikojamme, keväästä pidän vielä enemmän.:D

    Oikein mukavaa loppuviikkoa sinulle, Seijastiina<3

    VastaaPoista
  13. Ihania syksyisiä kuvia,kyllä ystävät ovat tärkeitä,Kiitos tästä ihanasta ruususta,mukavia loppu syyskuunpäiviä,ystäväni Seijastiina

    VastaaPoista
  14. Ihania syksyisiä kuvia,ONNEA tunnustuksesta,kyllä ystävät ovat tärkeitä,kiitos tästä ihanasta ruususta,ystäväni,mukavaa loppu syyskuunpäiviä<3

    VastaaPoista
  15. Aivan ihania syksyisiä värejä noissa kuvissa...

    VastaaPoista
  16. Kauniita syyskuvia taas :)
    Jos löydät hyviä ohjeita kirjasta niin laitahan postausta !
    Mä aiemmin kyselin tota perhosjutskaa,blogini on osoitteessa kotipuro.blogspot.com
    Ihanaa viikonloppua!
    Riitta Kotipurosta

    VastaaPoista
  17. Se on varmaan luojamme järjestys, että syksy alkaa kauniina ja vähitellen sitten hiipuu talveksi. Näin saamme sellaisen pehmeän laskun pimeään vuodenaikaan.

    VastaaPoista
  18. Hei vaan kaikille ihanille ihmisille ja kiitos mukavista kommenteistanne ♥
    Ilo on ollut niitä lukea ja vastaankin tässä teille kaikille yhdessä, toivottavasti se sopii!

    Kyllä, tilasin jo purkkeja ja purnukoita, öljyjä ostan vielä kun purnukat tulee, ja jos niitä täältä löytyy.
    Kyllä minä sitten postaan ja kerron mitä sain aikaseksi ,vai en mitään,kosmetiikan suhteen.
    Innostusta kyllä ainakin riittää, kiitos Tupun kirjan, jonka sain, lainasin myös kirjastosta lisää kirjoja, hyviä kasvonaamioita kokeillaan varmasti ja hajuvettäkin kokeillaan tehdä, mutta ei ihan vielä....maltetaan vielä...:)
    Iloista syyskuun vika päivää kaikille ja iloa lokakuun pimeneviin päiviin ♥
    t
    seijastiina

    VastaaPoista
  19. Vielä saamme nauttia pirteistä väreistä luonnossa. Vaahteranlehdet ovat parhaassa loistossaan.
    Joka vuodenajassa on oma kauneutensa.

    Pimeä, lehdettömyys, lumeton loskasuus, saa kyllä kaipuuni etelän lämpöön.

    Mukavaa syksyä Sinulle!

    VastaaPoista
  20. Oikein mukavaa ja aurinkoista syksyn jatkoa! Me lennämme 4 viikon kuluttua Espanjan aurinkoon ja palaamme vasta muuttolintujen kera!

    VastaaPoista
  21. Oi, kuinka tuntuu hyvältä kun lahja tuli oikeaan osoitteeseen :)
    ihanaa viikonloppua ystäväni. Kiitos ihanasta ruususta.

    VastaaPoista
  22. Kuinka kaunis syyskertomuksesi olikaan! iloa ja voimaa sinulle syksyyn ja mukavaa viikonvaihdetta:)

    VastaaPoista
  23. Liplatus
    Helena
    Tupu
    Kati

    Kiitos myöskin teille ihant ihmiset kommenteista ♥
    Nyt on vielä syksy kauneimmillaan, koivut ja vaahterat kirkkaina väreinä sinistä taivasta vasten, lokakuu jo tullut, pian on aika harmauden, sitten ootetaan sitä lunta, ensimmäistä, ihanaa lunta, jookos?
    Lempeyttä lokakuun pimeneviin päiviin ystävät ja lukijat ♥
    T
    Seijastiina

    P.S ja niin ,olen pikku hiljaa tilaillut kaikkea kotikosmetiikan laittoon, tuossa lähden parin viikon päästä pikku matkalle, ja katson ,mitä sieltä löytyy, ja alan sitten joskus keitellä ja kokeilla liemiäni ,yrttejäkin pitäs saada, kehäkukkaa, laventelia... omat kehäkukat ei oikein kasvanut, meillä on mökillä huono maa..mutta katellaan sitä asiaa muutaman viikon päästä, mielessä jo on uusia ideoita kauneuden hoitoon, tai eihän ne uusia ole, mutta minulle uusia :)
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  24. Tein mielenkiintoisen vierailun luoksesi.
    Kukkien tuoksua on kesä ollut tulvillaan.
    "Jokainen kukka on erilainen ja
    jokainen ystävä ainutkertainen."
    "Ystävyys on kuin perhosen lento niin hauras, kaunis,ihmeen hento.
    Olet jaksanut hoivata ja huolta kantaa,
    niin suuren lahjan kun elämä antaa."
    Monet voivat unohtaa mitä olet tehnyt ja mitä olet sanonut. Mutta he eivät unohda niitä tunteita, joita olet herättänyt.
    Vaikka syksyn värit kohta haalistuvat.....
    pienet onnenhetket valaiskoon kaamosta.järveltä
    Lämpimin ajatuksin Anneli Ylöjärveltä

    VastaaPoista
  25. Anneli Ylöjärveltä, olipa kiva kun kävit tutustumassa sivuillani :)
    Oikein kauniisti tuossa kirjoitatkin ♥
    Oikein kaunista syyspäivää, lempeitten päivien jatkumista sinulle ja iloa pimeisiin iltoihin.
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  26. Ihania syksyisiä värejä noissa kuvissasi, tykkään! :) Mukavaa viikon alkua sinulle!

    VastaaPoista
  27. Ihania kuvia, ehkei syksy sittenkään ole niin lohdutonta aikaa!

    Oikein hyvää alkavaa viikkoa sinulla halin kera!

    VastaaPoista
  28. Asun kyllä Kouvolassa, mutta olen antanut itseni ymmärtää että Zilga ja Beta on semmoisia rypäleitä että ne menestyy III-vyöhykkeelle asti ja jopa IV-vyöhykkeelle. Pohjoisessa rypäleet ei ehkä kerkeä avomaalla kypsyö, muovihuoneessa sielläkin. Rypäleet voi myös jälkikypsyttää.

    VastaaPoista
  29. Ensimmäisestä kuvasti tuli heti mieleen kouluajat kun laitettiin syksyn lehtiä kirjanväliin.Mukavia syksyisiä hetkiä!

    VastaaPoista
  30. Pirjo
    Janskula
    Vili
    Pia

    Kiva kun kävitte!
    Syksy on ihan mukavaa aikaa, ajatellaan positiivisesti, voidaan tehdä kotona kaikkea kivaa, mitä kesällä ei jouda, kun ollaan ulkona.
    Elikkä vaikka kosmetiikkaa, siitä postaus tulee huomenna kiinnostuneet olkaa valmiit ♥
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  31. Hei Seijatiina, kaikki blogit on vielä tallella. :D
    Helpoimmin ne löydät uudelleen siitä HuliVilin blogin vasemmasta reunasta, Omat Blogit tekstin alla on linkit molempiin muihin blogeihin.
    Minut ne rypäleet yllätti makeudellaan, tosi pieniähän ne oli, mutta niin hyviä. :D

    VastaaPoista
  32. Mummo, hyvä juttu että ovat tallella :) Omat onkin aina parhaita, tomaatitkin, tuo rypäle kiinnostaa kyllä, pitää tutkia asiaa.

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!