Iltaruskoja ja kuutamoita

Taivaalla mitä upeimmat väriloistot meitä saa ilahduttaa,
iltaruskot ihanaiset, värikkäät,

 pilvien kanssa leikkivät ulapan takana.

Harmittelen kuitenkin hiukan pilviä jotka
peittää osan tuosta loistavasta,

kuin palavasta taivaanrannasta.
Veden pinnan maalaa punertavaksi,

kuin leikkien erisävyjen kanssa.
Matkamies on luonnon maisemamaalausten edessä hiljaa
ja alati ihailee ja tähyilee järvelle.
Entä sitten kuutamoyöt,

valaisee pimeässä kulkijaa,
Kuin aavemetsän läpi kulkisimme.

Nautitaan upeista hiipuvista elokuun öistä hyvät ystävät!

Etana, etana nosta sarves...

Pienen pienokaisen kotilon lehdeltä löysin,
niin pieniäkö etanat on nykyään?

Poutaa taitaa tulla,

ennustaja kovin tarkka lienee?

Kimalainen pörröturkki
onko jo päiväsi viimeiset?

Purtojuuri vai ruusujuuri? 

Tunnustus * 7

Kiitos Irma!
Nyt on vaikea valintani jakaa tämä tunnustus eteenpäin
seitsemälle blogille.
Siksipä päätän, että kun kaikki ihanat lukijani,
teillä on upeat kauniit blogit,
joissa tykkään vierailla,
ainakun vaan aikani antaa periksi,
niin tahdon antaa sen kaikille teille, 
jotka haluavat,
Elikkä olkaa hyvät ja napatkaa tunnustus mukaan,
ja kiitos kaikille vierailleni täällä.
Ja sitten se seitsemän asiaa itsestä,
joka piti laittaa..nooooo....

- Olen äkkipikainen, nopsasti leppyvä
- rakastan perhosia
- luonto on tärkeä ja voimaa antava
- olen onnellinen
- nyt juuri väsynyt
- mutta tyytyväinen
- savolainen olen minäkin kuten Irma, 
kyllä siellä on saanut elää hyvän elämän,
jospa eläkeiässä pääsis muuttamaan takaisin Kuopioon,
jossa ihmiset on vähän niinkuin rehellisempiä kuin täällä,
ja lupsakoita, ei ainakaan kieroja, vaikka niin väitetään.


Noh, tulipahan paatosta, mutta tulkoon tämän kerran!

Saittalahden laavulla

Syksyisin on mukavaa, kun puut kellastuu
lähteä luontoretkille,
metsään, rannoille, kallioille.
Kuumakesä alkaa olla ohi ,illat jo ainakin viilentyy,

me lähdemme laavulle.
Kuten jo aiemminkin olen kertoillut,
täälläpäin on ainakin kolme laavua, missä matkamies saa levähtää.

Saittalahden laavu yksi niistä.
Laavu on rantakalliolla upean maiseman

ja järven rannalla.
Matkamies saa makkaransa paistaa,
luonnonhelmassa, rannalla istuskellen.
Autolla pääsee vähän matkan päähän, 
myös huonokuntoisempi,tai veneellä kiertää vesitse

järvellä olija.
Tälläkertaa liikumme autolla,
Tiemme on hauska *serpentiini* tie

kiemuroineen.
Autolta matkaa noin kymmenen minuuuttia metsätietä laavulle.
Siis vähällä vaivallakin pääsee luonnonrauhaan,
rannoille ja upean maiseman ääreen.
Tälläkertaa meillä ei ollut makkaroita,
mutta joskus, kuten tänä iltapäivänä riittää

meille tämä retki yhdessä ja kauniit maisemataulut luonnossa.
Joskus käymme keväälläkin, 
jäiden lähtöä seuraamassa,
kun ensimmäiset sitruunaperhoset leijjuvat riemuksemme.

Tänään näin,
palaamme Saittalahteen varmaankin vielä syksymmällä.

Herra Amiraali

Minulla siis on nuo edellisessä postauksessa
mainitut tomaatit
kasvamassa säkissä aurinkoisella paikalla, 
siis todella kuumalla paikalla,
jossa kasvaa komeita koivuja,
niitä linnun laulupuita,
missä peipponen kesäisin lauloi,
päivät pitkät ja yöt.

Niin usein, joka toinen päivä viimeistään
on vaan lähdettävä kastelemaan tomaatteja
arkipäivinäkin kaupungista,
No niin nyt en kerro aina niistä tomaateista,
vaan,
toiseksi rakkaasta perhosesta,
elikkä
Herra amiraalista.

Jokaikinen kerta, kun katson koivunrunkoon
tomaattijeni takana,
mihin tomaattini nojaavat, 

on tämä komea amiraali.
Jo tuvan nurkalta,
polulta,kaukaa huomasin sen

ja ilahduin!
Siinä se vartioi taas tomaattejani,
samassa puussa,kuin niin monet kerrat tänä kesänä,

koivussa!
Ilahduin, tietenkin!
Suruvaippoja en enää nähnyt,
ehkä huomenna,
mutta toisaalta on sadetta luvannut,
haikeaa on se, 
että pian on perhosten aika mennä levolle,
ja amiraalitkin , vaeltajat,
liihottelee lämpimämpiin etelään..siis minne etelään,
jään aina miettimään?

Metsän aarteita, matka metsään jatkuu...

* Jos metsään haluat mennä nyt *...
karhuja en halua nähdä ,enkä myllättyjä sammalia, 
niinkuin laulussa,
muuten tämä lähtee käpälämäkeen Moona kissan lailla,
mutta näin nytkin  - tulevan - huom. tulevan syksyn

aikaan on mukava käyskennellä
pikkupolkuja ja ja rantamia, kiivetä kallioille

ja ihailla alas järvelle.

Metsän kätköistä löytyy aarteita!
Auringon siivilöidessä puunrunkojen läpi valon,
näen kaikkein kauneimmat,
kuin ohuen ohuesta hopealangasta punotut seitit,
ne on minusta niin kauniita.
Kyllä ne on keijujen kutomaa,

uskoin niin lapsena.

Metsän kätköistä löytyy myös kauniita kääpiä,
kannon nokassa ne näyttävät hauskoilta,
istun hetkeksi kannon nokkaan, ja katselen punaista 
kärpäs sientä, se on tosi kaunis,
se on kameralleni aarre,

kaunis mutta vaarallinen.
Tahdon kuvata sitä laajemmalti, että maan värit tulevat mukaan.

Kostealla paikalla rantaheinikossa ihan

pikkuinen karvalaukku.
Paljon ei näy muita sieniä,
no eihän tässä olla vielä kuin elokuussa,
mitäs minä hätäilemään.
Syksyllä on ilo liikkua metsässä,
nyt on liian aikaista kuvaajalle,
punaisen ja keltaisen värit
ne on vielä odotettavissa.
Mutta antoisa pikkuretki silti jo olihan tämä.
Aarteita löytyy,
jos niitä osaa arvostaa ja näkeä,
metsä on niitä täynnä.

Matkalla metsänkätköihin

Matkallani metsään, 
voin nähdä kaikenlaista mukavaa,

tomaatteja kannolla, 
kukahan ne siihen unohti?

Värikkäitä lehtiä ,puolukoita.

Lanttuperhosenkin, vielä viimeiset kukat 

tarkastaen.
Ja tämä reipas kookas yökkö, lienee siniritariyökkönen, joka lämmitteli punaisen tupamme seinällä.

Kunnon pötkylätoukan,

kuka tunnistaa?

Ja hauskat maitohorsman sydämelliset terveiset.