Näytetään tekstit, joissa on tunniste etana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste etana. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. syyskuuta 2010

Mökillä jälleen

Mökillä minä sitten kuitenkin matkani suunnistin
tänäänkin tuossa iltapäivällä.
Pistelin vähän punahattu juurakkoja maahan
humalalle kaivoin montun mökin reunustalle
josko se lähtis ensi kesänä siitä hivuttautumaan
ylöspäin.
Ihan hyvät penkit tein kasveille,
toivotaan vaan että niistä sitten 
ensi kesänä on iloa monille silmäpareille.
Punaisen mökin seinällä
paistatteli päivää, siis oikeesti,
paistatteli päivää taas tuo kaunis yökkönen.


siniritariyökkönen!
Hiukan kun levittäisi vielä siiipiään, 
saattaisi erottaa komeat siniset siivet keskellä.
Kiertelin vähän mökin reunoja
ja metsäänkin mieli teki.


Etana oli tullut punahatun mukana,
laskin sen lehdelle taivaltamaan hidasta kulkuaan.


Tatteja vielä näkyy siellä täällä,
saampa taas kelpo kastikkeen noista.
Hetkeksi jään katselemaan pihalta järvelle
huikea syysnäkymä ja lehtien paljous viehättää,
tammetkin alkaa jo ruskettua.


Metsäkurjen polvi tahtoo kukkia,


kun vieressä jo toinen samanmoinen
tahtoo vaipua nukkumaan korea väritys päällä.


Pisaroitakin mukavasti löytyi

heinikosta varjon ja auringon välistä.



Aurinko paistaa,
leppoisa on ilma,
ja huomenna tullaan kyllä uudestaan ♥