Herkullinen tunnustus ♥

Kiitoksia ihanat ihmiset viesteistä ja tervetuloa uudet lukijat,

nyt on aika alkaa pikkuhiljaa palailla blogimaailmaan,tuossa

loppuviikosta jo suunnittelin tähänkin blogiini jotain postausta.

Kesä jatkuu ja ihanaa elokuuta!

♥

Kiitos erityisesti Sylville,

joka muisti minua tällä herkullisella kauniilla tunnustuksella,

aivan ihana on ja olen siitä kovin ihastuksissani.

Eikös olekin kaunis?

Tässä on myös sellanen jippo,

että pitää kertoa kolme asiaa:

1. Lempiväri: Tällähetkellä sammaleen vihreä, pinkki, musta.

2. Lempiruoka: Kaalilaatikko, makaroonilaatikko.

3. Mihin haluaisit matkustaa?: No tietty Australiaan Maricen luokse.

No sitten pitäisi jakaa tämä tunnustus eteenpäin,

mutta en osaa valita taaskaan,

suonette anteeksi ja pyydän kaikkia vierailijoita 

nappaamaan kuvan ja kertomaan omat mielijuttunsa.

Ihanaa kesän jatkumista,

loppuviikkona palaillaan, jos ei ennemminkin)

♥

T

Seijastiina

Herra Amiraali

Minulla siis on nuo edellisessä postauksessa
mainitut tomaatit
kasvamassa säkissä aurinkoisella paikalla, 
siis todella kuumalla paikalla,
jossa kasvaa komeita koivuja,
niitä linnun laulupuita,
missä peipponen kesäisin lauloi,
päivät pitkät ja yöt.

Niin usein, joka toinen päivä viimeistään
on vaan lähdettävä kastelemaan tomaatteja
arkipäivinäkin kaupungista,
No niin nyt en kerro aina niistä tomaateista,
vaan,
toiseksi rakkaasta perhosesta,
elikkä
Herra amiraalista.

Jokaikinen kerta, kun katson koivunrunkoon
tomaattijeni takana,
mihin tomaattini nojaavat, 

on tämä komea amiraali.
Jo tuvan nurkalta,
polulta,kaukaa huomasin sen

ja ilahduin!
Siinä se vartioi taas tomaattejani,
samassa puussa,kuin niin monet kerrat tänä kesänä,

koivussa!
Ilahduin, tietenkin!
Suruvaippoja en enää nähnyt,
ehkä huomenna,
mutta toisaalta on sadetta luvannut,
haikeaa on se, 
että pian on perhosten aika mennä levolle,
ja amiraalitkin , vaeltajat,
liihottelee lämpimämpiin etelään..siis minne etelään,
jään aina miettimään?

Viimeisiä mehuja...

Vähissä taitaa olla pienten pörriäisten
medet, metsätiellä matkallani metsän kätköihin,
vain yksi ainut pieni kukka ja kolme
pörriäistä, kimalaista, minulle ne on aina mehiläisiä

olleet jo lapsesta asti.
Kesällä ovatkin kovin levottomia,
etteivät viihdy yhdessä kasvissa kauan,vaan lentävät kukasta kukkaan ,niinkuin

varmasti pitääkin,
nyt jo kovin uupuneilta vaikuttivat,
liikkkuivat ne silti, kuten huomaa,

ettei kovin selviä kuvani olekaan,
tai johtuneeko kuvaajan epävakaasta kädestä,

ei tuo makrokuvaus loittorenkailla ole aina niin helppoa.
Kuitenkin ne ovat aina kiinnostavia,
ja kuvaaja tahtoo niitä kuvata useinkin.
Saattavat jo olla viimeiseni.
Tykkään noista pörröisistä ötököistä,
tekisi mieli ihan silittää,
hiukan vain.

Matkakuulumisia

Tässä sitä nyt ollaan
haikealla mielellä
ja mietiskellen kertaan matkatapahtumia.
Kyllä vaan se aika joskus kuluu niin nopsaan
nyt on matka jo käyty
ja jäljellä on vain muistot.
Niin mehän pyörähdettiin Suomenlahden takana
ja matkahan olikin oikein leppoisa ja antoisa.

Komea laivamme oli tietenkin Baltic Brincess

ei me pikku purkeilla matkaan mennäkkään.

Hyttimme oli siisti ja ihanan viileä.

Menomatkalla aallot tyrskyili ja kuohui

vaan iltasellapa tyyntyi ja saimme ihailla upeaa auringonlaskua.

Tallinnan puolella meitä odotti upea pinkki limusiini,

noh, heh.. ei sentään, tyydyimme pikkuiseen värikkääseen taksiin.

Sadam Marketin edessä tuttu ankkuri vielä paikallaan.

Ateriointimme keskittyi kahviin ja sämpylöihin
ja Sadan marketin yläkerran kahvion ihanaan kinkkupasteijaan.
Noh, tulihan niitä tuliaisiakin,
juomia ne pakolliset.. heh..

matkamuistoja, makeisia,hopeakoruja ja vaikka mitä.

Mies menee jonnekin,
ei liene kenelläkään epäselvää minne hän menee?
Minä jään vartomaan ostokärrien kanssa terminaalin eteen.
No ja sitten eihän matka ole mikään jos ei
edes viimeistä valssia pyörähdetä karaokebaarissa,
niin siinä nytkin kävi.
Oikein kivaa, vaikka jalat hiukan jo tukeilta vaikuttivatkin
kävelyjen ansiosta.
Jostain kumman syystä,mistähän lienee johtuen,
bussissa kotimatkalla oli erittäin vaisua ja hiljaista porukkaa..hee.
No niin, näin suljen muistojeni albumin tältä osin
ja paluu arkeen on edessä
mutta onneksi on nämä muistot!

Viehättävä auringonkukka

Onkohan pudonnut aurinko nurmikolle?
Hups ihanaista, kuinka kaunis onkaan.
Viikon ajan sinua syyskesän kukkijaa olen kuvailllut,siitä kun alkoi ensimmäinen terälehti pilkistää, ihan ensimmäinen kurkistaa,
vihreitten lehtien suojasta,
ja viimein saan esitellä ihanaisen
auringon ystäville.
Herttinen sentään kuinka pidänkään väreistäsi
ja voimakkuudestasi,
kaunokainen ja mitä iloa saan 
kun katselen sinua.
Mukavaa torstaita ,torstai on toivoa täynnä.

Mökkeilijän ilonpisaroita

Pihamaalla tapahtuu, ja pihan ja hiekkatien
toisella puolen pellot kuin kultaa heilimöi,
jo isäntä kohta viljaa puimaan alkaa, 

ihan näinä päivinä.
Mutta siellä pihamaalla,
kuunliljat päätti alkaa kuivuudesta huolimatta kukkia.

Pidän noista kauniista lilahtavista kukinnoista.
Perhosbaarillakin on tungosta,
perhosia baari täysi,
ja liekkö tämä heppuli kultakuoriainen,
luulen niin, 
mutta komea on ja mielenkiintoinen,
noita mönkiäisiä on useita välillä kerralla,
eikös olekin kiva ötökkä?

Moona lekottelee viimeisiä lomapäiviä
auringossa lämmitellen, vai liekkö uupuen.
Ja huomatkaa, kuinka kiukkuinen ilme!! :D
Tiistaina Moona manuli lähtee *emon* luokse
Jyväskylään.
Mukavat on mietteet ollut Moonalla,
välistä tosiaan uuvuttavat,
mutta hyvä on kissa ja aina ilomme ollut
kevään kohmeisia varpaitamme vuoteessa lämmittänyt

pehmeällä turkillaan.
Mutta aikansa kutakin, sano pässi kun päätä leikattiin,
lomat loppuu kaikilta ja kesäkin meinaa karata käsistä.

Petunian sydän

Loittorenkaalla tirkistelyä ja harjoittelua,

Ihan lähellä petunian sydäntä

Hauskaa ,mitä kaikkea ihan syvältä löytyykään.

Ilta laineilla

On jälleen hyvä tulla mökille rauhottumaan
työputken jälkeen ja antaa sielunkin levätä,
näissä rakkaissa maisemissa. 

Järvihän on meille tärkeä paikka
minne halajaa kesken viikonkin.
Viikolla olimme Heinolan saaristossa,

nyt piipahdamme mökkijärvelle.

Hauska pilvi taivaalla,
mitä te näette siinä,

minä näen krokotiilin,
onneksi kuitenkaan näillä vesillä ei niitä näy!
Että jaksaa kierrellä järveä pitkin ja poikin
vielä auringonlaskun aikaan
on syytä ottaa päivätorkut,
kuten tehtiinkin mökille saavuttuamme.
Auringonlasku järvellä
siinä on jotain niin lumoavaa
että kuvaaja ottaa useankin kuvan

ja miettii minkä kuvan laittaa muidenkin katsella.
Ilma on jälleen leppoisa 
suotuisa soutajan soudella 
tai ajella pitkin järveä ihaillen uusia maisemia
joita tuntuu joka kerta löytyvän,
voi rantautua maihinkin

metsästä löytyy kivoja asioita.
Kuikat ovat jo kokoontuneet,
pian on lähdön aika
haikea tunnelma tiivistyy niitä katsellessa,

saattaa olla viimeinen kerta kun tapasimme ne.
Ilta jo tummenee ,aurinko laskee
ajelemme hiljakseen kotisatamaan
ja hiljainen ,mietteliäs on matkamies.

Iltapäivä saaressa

Kuuma kesä jatkuu

hehkuvin päivin,

työn ja kuumuuden uuvuttamat

tahtoo veneillen

kohti saarta soutaa.

Veneranta onkin mukava poukama

eikös vaan?

Vesitatar kukkii valtoimenaan

soudan veneen

väljemmille vesille kuitenkin,

ja kohti saarta.

Soudan 15min ja jo saarikin

siellä näkyy

viileine kallioineen.

Köytän venosen pieneen koivuun

rannalle ja istun rantakalliolle

huokaisten

vesi on rauhoittavaa 

ja vilpoisaa uimamiehellekin

ja naiselle.

Ohimenevät pikaveneet

keinuttaa mukavasti 

aalloilla

ja on ihana sukeltaa

aaltojen syleilyyn.

Mies tekee pienen venosen 

kaislikosta,

matkalle laittaa,
matkalle 

jonnekin.

Pian palaamme virkeinä kotirantaan

vilpoisan tuulen saattelemana.

Lokkipoika tervehtii:

Hei mä en uskalla vielä lentää!

Lokkiemo talaksen katolla

katsoo rohkaisevasti 

poikaseen

joka on hiukan pienempi toisia.

Lennä lokin poika lennä

sinulla pian pitää olla 

vahvat siivet!

Uupunut Moona

Mona on ihan kuitti

tahdoimme kuitenkin ottaa 

sen mökille mukaan,

kun jokapäivä on käytävä

kastelemassa tomaatteja

jotka kilvan auringossa kypsyy.

Kuinka se jaksaakin vielä auringossa maata?

Tosin luulin sen olevan hengetön

kun kääntelin ja vääntelin sitä 

tuossa vuoteella,

ei eväkään heilahtanut,

liekkö niin sikeässä unessa ollut?

Kuitenkin aina

aina

on lähdön aika.

Mää en jaksa nousta!