Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Ajatuksia

Aikaisin aamulla herään keitän kupposen teetä ja istun koneelle.
Kierrän parit yhteisöt läpi ja siinä vierähtääkin tovi.
Päivä alkaa sarastaa, ja katselen työpöytäni yli ikkunasta ulos.
Aamuaurinko tervehtii minua ikkunan takaa, upeana, ihmeellisenä, vaikuttavana.
Päätän ottaa kuvan, ulos en ennätä, pukemiseen menee aikaa näin taas pakkasen kiristyttyä.
Siis ruudun takaa, aamuaurinko:

  Pakkanen päätti sitten luovan tauon jälkeen kiristyä oikein reippaasti.
Mittari näyttää -17 kun eilen oli -4.
Mietin lintuja, pikkuisia ,poloisia, miten rankkaa tämä kylmä vihainen talvi on heille.


Ja päätän päivällä lähteä taas Kymijoen rannoille tilannetta katsastamaan ,leipä ja siemenpussin kera, kameranikaan ei edes siitä reissusta pakkasella pidä, mutta saa totutella matkaan.
Mutta ilon aiheita löytyy , ajatellaan hetki haaveissa eteenpäin,
tiesin, että jo kuukaudenkin kuluttua tästä päivästä, saattaa ensimmäiset rohkeat peipot
tulla pitkältä matkalta kotiin, tänne hyytävään Suomen niemelle.
Silloin mennään kevättä kohtipikku askelin.



Kuutamoko lie tekee ajatukseni levottomaksi, ja tuntuu että täytyy päästä lähtemään jonnekin, ehkä vaan ihan luontoon kauemmaksi.


Piristykseksi lopuksi ,pisara iloa ja kevät mielessä, kukkii hentoinen esikko.
Kuin kyynel esikon terälehdellä.
Hyvää päivää teille ystävät,tuttavat, kaikki lukijani ja satunnaiset virailijat.


maanantai 5. syyskuuta 2011

Luontopoluilla ja haukkapalaa

Tänään on hyvä aamupäivä lähteä luontoon.
Aurinko nousi kimmeltäen horisontin pikku hiljaa.


Luonnosta  minä saan voimaa, mutta kyllä siellä näkeekin kaikenlaista.

Kutoja on kutonut kaikkein ohuemmasta, kauneimmasta langasta näpsäkästi lankaa
ja siitä seittejään, kuka noita voisi vastustaa.
Kuvaajan silmälle on ilo eriväriset sienet näin syksyn aikaan.


Tatteja siellä täällä runsain mitoin.

Leppärouskuja.

Keltahaarakkaita.

Koivunkantosieniä.

Karvalaukkuja,kuten ennen lapsena sanottiin, lienee oikeampi nimi karvarousku.

Keltahaperoita.
Vaan ei minun korini sienistä täyttynyt, metsässä vaan muuten niin ilo olo olla,
jos ei lasketa hirvikärpäsiä lukuun, niitä keräsin 5 kipaletta hiuksiin mönkimästä.
Makoisasta sienisalaatista haaveillessa, vähän hehkutan menneenä heinäkuun aikana,
juhliin tekemääni kinkkuvoileipäkakkua. 
Ensimmäiseni oli, ja meni parempiin suihin heti sillä kahvitushetkellä.


Todella onnistunut siis olikin ja tahdon sen reseptin siis teillekin, hyvät lukijat jakaa.
Ohje siis löytyy Täältä suosittelen, olkaa hyvät, mitäs sanotte?

Tänään ulkona on lämmin,aurinkoinen keli, mutta ajattelin tehdä
isännän mieleistä soppaa, elikkä seikeittoa, johon ohje löytyy Täältä,
meilläkun ei kovasti perusteta muista kaloista, noh, lohi vielä menee.

Kahvittelu hetkiin pistän valkosuklaalla höystetyn piirakan, vadelmista ja punaherukoista.Ohje löytyy täältä.
Käytän tälläkertaa siis vadelmia ja punaherukkaa sekaisin tulee pirteä.


Pakastemarjat käy ihan hyvin, ja ajatella miten ihana suklaa maku,
niin ja sitten, itse pidän tortusta seuraavana päivänä,
kun maut ovat tasaantuneet jääkaapissa, silloin näet valkosuklaa ihana maku
pääsee hyvin esille.
Kuvassa näyttää, kuin siinä olisi raparperipaloja, mutta kyllä ssiinä on valkosuklaapaloja, itse tykkään jättää ne pieniksi paloiksi.
Tässäpä tämän päivän mietteet ja askareet!
Mukavia ,värikkäitä syyspäiviä, hyvää satoa ja iloista mieltä!



 

lauantai 15. tammikuuta 2011

Aurinkoja

Oi, oi kun näyttää aurinkokin synkältä pilven takana.
Se siis on aurinko,tuossa kuvassa alinna,
joka leikkii kuuta.
Aika synkät nuo pilvet, ja vain aavistus näkyi aurinkoa hetken aikaa,
kuten pilven rako sen kertookin.


Mutta tänään paistaa aurinko,
ainakin vielä täydeltä terältä
ja sitä odotellessani aamulla sormia taas niin mukavasti nipisteli.


Täytyy mennä ulos takaisin
ja ottaa onnensäkki mukaan
jos onnistuisin parempia kuvia saamaan
kuin aamuiset lintukuvat toisessa blogissani.
Otan mukaan myös siemeniä, mitähän linnut niistä tuumaa...
Nyt tarjoilen keltaiset tulppaanit jotka
onkin hiukan iloisemmat, aurinkoiset.
Pitihän minun niitä mennä ostamaan kun halvalla sain.

Iloista lauantaita ja reipasta ulkoilua hyvät ihmiset!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Talven pieniä iloja


- Vitilunta
hiiren hyppyjä
jäniksen loikkia
pikkupiipertäjien 
riimukirjoitusta
rantapolun yli.
Luonnon pieniä viestejä
lähellä kaupungin sydäntä.

Kun uskallat etäämmä
ihan metsän peittoon
sanoma suurenee.
Hiljaisuus syvenee
mutta viestit vahvenevat
lähes huudoksi asti.
Ellei sydämesi
elleivät silmäsi
elleivät korvasi
jo kuuron sokeat.
Vastaanottamattomat.... -

----- Maaria Leinonen -----

perjantai 12. marraskuuta 2010

Pimeän ajan mietteitä


Voisin  vihata syksyä
melkein kuin vihollista,
paeta sitä vaikka
maailman ääriin,
ellei se pimeistä
pimeimpänä marrasyönä
kylväisi
ensimmäiset tähdet
taivaalle
ja unohtaisi ne sinne
vilkkumaan
välkkymään
kevään tuloon asti.

Huikaisevan tähtitaivaan alla
mykistävässä hartaudessa
voi vain ihmetellä,
kuinka kesän valkeina öinä
saatoin unohtaa,
että tähdet ovat olemassa.

-----Maaria Leinonen-----

perjantai 22. lokakuuta 2010

Jäätyneitä

Olihan se minunkin päästävä hiukka 
haukkaamaan raitista ,ihanan raitista ilmaa
pitkän sisällä olon jälkeen.
Suunnistimme autoajelulle luontoon.
Paljon en sanoja laita,
kuvat kertokoon suurimman osan,
ja kuinka minä nautin
kun järvituulta sain hengittää sieluuni
ja väsyneisiin keuhkoihin.


Katsokaapa tätä aurinkoa, joka leikkii kuutamoa
mutta aurinko se on.


Lätäköt harmaasssa jäässä 
mieli teki hypätä kuin lapsi kumpparit jalassa
lätäkköön ja antaa roiskua.
Huurteisia lehtiä maassa. 




Katsokaapa lupiineja
kuinka pisarat on jäätyneet kuin kyyneleet lehdille
voiko olla kauniimpaa?


Lammen jää on rannasta riitteessä
heitän pienen kiven 
se vain lähtee pyörimään eteenpäin eikä jää säry.


Lehdet jäi jään alle
kuin oottaen kevättä pitkän ajan päästä
Osmankäämin lehdetkin ovat kyynelehtineet


liekkö tulevaa talvea
mutta pisarat on jäätyneet lehdille kuin helmet.




Ihanaa ,nautinnollista viikonloppua hyvät ihmiset
ja mukavat blogikaverit ja kaikki ystävät.,
satunnaiset vierailijat ♥ ♥