keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Meillä syötiin lasagnea...

Meillä tehtiin ja syötiin toissapäivänä Lasagnea. Tein tällä ohjeellani ekaa kertaa alkusyksystä ja ihastuin kovasti tähän omatekemääni ruokaan. Ohjeesta en muista, mistä löysin, mutta tosi hyvää on ja tällä tehdään aina meillä. Olen ajatellut, että lasagne on isotöinen ruoka, vaan ei se olekaan. Kun luen ohjeen ensin läpi, otan ainekset esille, ruuan laitto on kivaa. Palkaksi sain kiitokset ja hyvän mielen onnistuneesta ruuasta.Ei muuta kuin kokeilemaan.

LASAGNE
500g naudan jauhelihaa
2 sipulia
5 valkosipulin kynttä
1prk tomaattimurskaa
1rkl tomaattipyrettä
1 lihaliemikuutio
n.2rkl soijakastiketta
mustapippuria, oreganoa, paprikajauhetta ja suolaa maun mukaan
JUUSTOKASTIKE:
5rkl voita
1dl vehnäjauhoja
1l punaista maitoa
3dl juustoraastetta
mustapippuria, ripaus muskottipähkinää ja suolaa
Lasagnelevyjä
Päälle juustoraastetta
Ruskista jauheliha pannulla, minä laitan vähän voita. Sekoita joukkoon murskattu valkosipuli ja hienonnettu sipuli. Ruskista vähän vielä. Lisää tomaattimurska ja pyree sekä mausteet. Hauduta kannen alla 20min. Sulata mielellään teflonkattilassa voi kastiketta varten.Sekoita joukkoon jauhot ja kiehauta vähän, älä kuitenkaan ruskista.Lisää maito joukkoon pikkuhiljaa sekoittaen koko ajan ja anna kiehua hiljaa 5min. Mausta suolalla ja mausteilla. Sekoita joukkoon juustoraaste. Kaada juustokastiketta ensin voidellulle lasagnevuokalle, sitten lihakastiketta. Asettele päälle lasagnelevyjä vierekkäin, minulla folio vuokaan tulee aina 3 vierekkäin. Laita taas kastikkeet samassa järjestyksessä ja levyjä päälle ja jatka näin kunnes levyt on loppu. Päällimmäiseksi tulee kastikekerros.Ripottele päälle juustoraastetta. Kypsennä 200 astetta 30min. Anna vetäytyä folion alla 15-20min. http://kotikokki.net

4 kommenttia:

  1. Minä pidän lasagneasta. Tulee niin harvoin tehtyä, mutta tämä tuntuu näin lukiessani että on helppokin ja maukkaan näköinen.Kiitos reseptistä!:) t: ainora

    VastaaPoista
  2. Kyllä, kiitos ainora, se on ihan helppo loppujen lopuksi.Kokeile joskus. :)

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa hyvältä! Täytyypä kokeilla, on hieman erilainen noiden mausteiden suhteen, kuin oma ohjeeni!

    VastaaPoista
  4. Niin tähän minä ihastuin, muusta en tiedäkään, kun olen tehnyt silleen valmista vaan, jossa on kaikki mukana muut, kun vaan paistaa jauhelihan ja lisää maitoa. Sekin on hyvää, mutta tämä loistavaa. :)

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!