tiistai 28. syyskuuta 2010

Mennyt päivä ♥

Aurinko paistaa täydeltä terältä
leipomiset on leivottu
ja vieläkin aurinko paistaa.
Nyt nämä lähtis kyllä ulos makkaranpaistoon!
Ensimnäiseksi tuli mieleen Lohilampi
ja sitä kohti suunnistettiin,
Mutta perilläpä tais olla hirviporukkaa
liikkeellä, vaihdetaan maisemaa,
ei muuta kuin taas Koskensaaren laavua kohti!


Kävipä tuuria,
täällä ei ollut ketään,
näin kauniina päivänä nämä laavut on usein
varattuja,
ja me halutaan olla rauhassa joskus.


Ei muuta kuin pökköä pesään, 
elikkä tällä kertaa nuotioon,
Matti Mainio pistää hakaten halkoja!


Siinä halkojen saadessa kipinää ja alkaen savuta
päätän kierrellä vähän niemen kärkeä.


Ei ristin sielua,
ei puussa ei maassa
ihan autiota ja hiljaista
on käpötellä rannalla kuljeksivaa luontopolkua pitkin
niemeen kallioille.


Sieltä huiskuttelen nuotion pitäjälleni
sinne asti näkyy kalliolta kyllä.
Järvituuli hyväilee hiuksiani leppoisasti


ja käännän matkani takaisin.
Kuvaan kärpäsieniä, taas,
kaksin aina kaunehimpi.
Keräämään en ala yhtään mitään sientä.



Karvalaukkuja muutama

kangassieniä


Laavulla paistellaan makkarat
hyvää kunnon jauhomakkaraa




Aurinko siivilöi kauniisti 
nuotiommme savut.


Pidän savunhajusta,
mutta miksi se aina silmiin tuppaa
vaikka kuinka vaihdan paikkaa.
Iltapäivä tässä viuhahti jo iltaan
tulomatkalla vilkaistaan auringon laskua


vähän toisessa suunnassa.
Kaikki kuvani epäonnistui,vain
tämä yksi oli kelvollinen,
mutta sillä ei ole väliä,
oli vaan hyvä olla :)
Ja tämä hyvä päivä oli sunnuntai.



40 kommenttia:

  1. Ihania värejä luonnossa ja tuo auringonlasku-kuva on mahtava, kalastaja vielä piste i:n päälle.
    Minäkin tykkään savun hajusta (paitsi tuvassa, kun piippu ei vedä) varsinkin kun ruohoa kulotetaan. Se tuo mieleen lapsuuden keväät, kun kulotettiin pihassa. Saunan lämmityksen tuoksukin on ihana.
    Kiva kun joku muukin kuvailee sieniä.

    VastaaPoista
  2. Teillä on ollut mahtava päivä.Luonto on nyt kauneimmillaan ja kun ilmat ovat ihanat,niin mikä onkin ulkona makkaraa paistella.

    Kauniit kehäkukat tarjoilit,kiitos niistä.Ja onnittelut viisinumeroisesta kävijämäärästä.
    Täällä on mukava piipahtaa.

    Mukavaa päivää.

    VastaaPoista
  3. Savun ihan aisti nenään tuosta kuvasta.
    Hauskoja nuo kärpässienetkin..ihan kuin kuiskuttelisivat että voi kun meillä on upeat mekot :-)

    VastaaPoista
  4. Markka, nuotiolla tuo savun haju on kiva, mutta tahtoo aina kääntyä sinne missä itse istuu, ja menee silmiin, mutta nautimme noista ulkoilu päivistä laavuilla.
    Ja kyllä, saunantuoksu on toiseksi paras tuoksu, varsinkin mökillä.
    Sieniä on hauska kuvata, ei tuolla metsässä kovin paljon muuta ole :)

    VastaaPoista
  5. JaanaElina, kiitos onnitteluista, kivaa jos viihdyt ♥
    Kehäkukat on verrattomia, kauniita, ensi kesäksi laitan ison kasan siemeniä ilahduttamaan vuoden päästä sitten :)
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  6. Anna, ehkä ne sienet kuiskutteleekin niin, noista on kiva kasvaa vierekkäin, ja vertailla, kumpi on kauniimpi ;D

    VastaaPoista
  7. mukava oli retkeillä kanssanne, kun ei itse sunnuntaina ehtinyt! Me tykätään myös usein käyskennellä lähilaavuille retkeilemään, vaikka kotipihalalkin seisoo ihana kota, mutta retki luontoon on aina jotain jännittävän kutkuttavaa ;)

    VastaaPoista
  8. Riitta, niimpä, juuri luontoon pitää mennä vaikka olis lähelläkin, heh, se on ihan toinen juttu ja mukavampaa, jännittävää ja hauskaakin.
    Nyt viikonloppuna mökille vielä kerran, sitten loppuu sekin ihanuus toistaseksi, siirrymme kaupunkiin lopullisesti, mutta aikansa kutakin, siellä mökillä on sitten keväällä ihana taas mennä ja odottaa, mitä lumen alta nousee noita nyt syksyllä maahan laitettuja kukkiakin :)

    VastaaPoista
  9. Voi kun tuli kesä ja laavut mieleen, huoh ♥ Kauniita kuvia, tuli savun ja syksyn tuoksu tänne asti :D Parasta retkeilyssä, hiljaisuus ja kauniit maisemat. Suomussalmella vanhin poikani pienenä tokaisi että, on niin hiljaista että sattuu korviin :D Kivaa tiistain jatkoa ♥

    VastaaPoista
  10. Luin ensimmäisestä kuvasta 'klaavu':D Hienoja ovat kuvat, mutta viimeinen on kertakaikkisen hieno

    VastaaPoista
  11. Tuula, laavupaikat on kivoja, vaikka maate pistää väsynyt matkamies.
    Pidän erityisesti näistä Heinolan laavuista mitkä ovat rannoilla, jotenkin on vaan mukava istua ja katsella välillä myös järvelle, välillä taa nuotioon, tulen katsominen kuulemma rentouttaa.
    Pikkupojan suusta hyvästi sanottu :D
    Mukavaa tiistaita ♥

    VastaaPoista
  12. Ihana famu pitkästä aikaa ♥
    Kuule, pakko kertoa, että MINÄKIN olen AINA lukenut Klaavu, kun on useita kertoja tuonne menty ,vasta nyt, kun se on tässä koneella, huomaan, että siinähän ei luekaan niin, vaan ompi nuoli..hämmästyin ihan :D
    Kipitämpä suoraan blogiisi ♥

    VastaaPoista
  13. Kyllä näyttää hyvältä toi laavupaikka,ai,että ja järven rannalla ihan,saa katsella värikästä syysmaisemia,ihanaa.:)Savunhaju,luo omalla tavalla tunnelmaa,muistoja..

    VastaaPoista
  14. Tansku, kyllä ,kyllä, I understand, mitä tarkoitat :D :D.. muistoja..

    VastaaPoista
  15. Voi miten kauniita kuvia - tuo viimeinen on suorastaan pysäyttävä väreineen kaikkinee.

    Mukavaa viikkoa Sinulle.

    T. Erjuska : )

    VastaaPoista
  16. Erjuska, kiitos ja mukavaa,että tulit vierailulle ♥
    Yksinäinen soutaja, itsekin pidän tuosta kyllä.
    Samoin, samoin, mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  17. Olisipa näitä kauniita viikonloppuja vielä jäljellä. Sunnuntaina oli todella mahtava retkeilyilma ja varmaan monien kulku vei jonnekin veden äärelle.
    Kauniit tunnelmalliset kuvat olet tallentanut.

    VastaaPoista
  18. Tiitsa, niimpä.
    Sunnuntaina ihana leppoisa ilma, päättyen komeaan auringonlaskuun.
    Kohta jo Lokakuu ja sateet ja loskakeli alkaa.

    VastaaPoista
  19. Ihastuttava laavupaikka! Ihania kuvia.Ja oikeinnuotio makkaraakin. Savun tuoksu on ihana, samoin syksy, aurinko...

    VastaaPoista
  20. Trina moiks!
    Kesällä siellä vielä saatat kuulla kuikan kutsua, hanhien ilakointia,arvaapa miltä se ilo tuntuu?
    Savuntuoksu ja lempeä järvi vierellä.
    Nuo on kyllä kivoja paikkoja, eikä rannalle ole kovin pitkä matka autoltakaan, jos ei jaksa tai voi kävellä ,niemen kärki näkyykin kuvissa, missä voi sitten rantaa pitkin astella ripsakka jalkainen.

    VastaaPoista
  21. Tulin vastavierailulle ja täältähän löytyi niin ihania karvaystäviä ja upeita kuvia. Tulen toistekin:)

    VastaaPoista
  22. Zelda, kiitos vierailustasi, tulepa vaan, oikein mukavaa ♥

    VastaaPoista
  23. Hienot on rantamaisemat ja sieniäkin olet löytänyt. Kyllä ulkona grillimakkaratkin maistuu, nami. Komea bannerikukat! Mukavaa viikkoa ja tiistai iltaa!

    VastaaPoista
  24. Sisko, rannat on kyllä kauniita täällä, kamera ei kerro totuutta, kyllä meille makkara maistuikin.
    Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
  25. Kauniita kuvia! Pääsin mukavalle luontoretkelle vielä tässä illalla :-)

    VastaaPoista
  26. Susanna kiitos ♥
    Sepäs sopii minulle :)

    VastaaPoista
  27. Kiva makkaranpaistoretki teillä, nyt alkoi makkaranhimo iskemään. Kauniita olivat kuvasi, ihanasti auringonsäteet leikkivät savun seassa.
    Viimeinen kuva tosi tunnelmallinen.

    VastaaPoista
  28. Ihania kuvia, tyyni vesi kuvajaisineen on niin kaunis katsella... Makkaranpaiston savusta samanlaisia kokemuksia viikonlopulta.

    VastaaPoista
  29. Manteli ,se oli kivaa, ja luonnossa niemen kärjessä liikkuminen miellyttävää, hiljainen metsä ihan, olisin kyllä edes tikan naputusta halunnut kuulla :)
    Vika kuva oli onnistunein, vaikka otin itse auringon laskusta monet kuvat, kaikki muut epäonnistui, joskus käy näin :)

    VastaaPoista
  30. Anja, sellasta se on makkaranpaisto, mutta mielekästä ihan, kun saa samalla olla ulkona, näistä pienistä asioista sitä nauttii :)

    VastaaPoista
  31. Pia, sitä se on, hyvää, ihanaa elämää :)

    VastaaPoista
  32. Että on kaunista, tuollaisessa paikassa kävisi vaikka joka päivä.

    Kiva muuten huomata, että pidät kiroilevasta siilistä, se on minunkin suosikkejani:)

    VastaaPoista
  33. Sussi, kyllä pidän siilistä!
    Viimeisin ostokseni on paksu kylpypyyhe, turkoosi, jossa teksti:No mitä mää nyt taas oon teheny!
    Keräilen satunnaisesti kiroileva siili tuotteita ♥

    VastaaPoista
  34. Kylläpä annoit minulle taas mahtavan retken kanssasi, ystäväni! Voin aistia sen hiljaisuuden ja kauneuden ja tuon ihanan makkaranpaistoksen ja savun tuoksun, nuuuuuh, ihanaa! Kiitos, kiitos seijastiina ystäväiseni! Aurinkoista päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  35. Aivan ihana postaus. ♥
    Kyllä luonto on niiin kaunis ja siellä on mukava retkeillä, savunhajua tuntui nenääni asti. Ihanaa....

    VastaaPoista
  36. Helena, kiitos matkaseurasta ♥
    Kumpa voisitkin olla oikeesti mukanani nauttimassa luonnosta ja rauhasta siellä :)
    Aurinkoista päivää :)

    VastaaPoista
  37. Tuija, kiitos ♥
    Savun tuoksua, ja mustaksi paistettua makkaraa nuotiolla ei voita juuri nyt mikään, ja kun on kauniit maisemat vielä siinä tarjolla, muuta ei kaipaa :)

    VastaaPoista
  38. Oli niin rauhallinen ja kaunis tunnelma noissa kuvissa, että näin työpäivän päätteeksi pääsi helpotuksen huokaus :)
    Ilmat ovat kyllä jatkuneet täälläkin aurinkoisina, voi kunpa vielä muutaman aurinkoisen päivän saisi.
    Aurinkoa päivääsi!♥

    VastaaPoista
  39. Irma, kivaa välillä huokaista, työpäivät joskus saattaa väsyttää.
    Ilmat on ollut suotuisia nyt, ja aurinko näyttäytyy, kumpa olis viikon loppuna vielä ainakin, loppuu mökkeleilyt siihen kerta.

    Aurinkoista myös sinulle Irma ♥

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!