sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Viikonlopun viettoa

Ilman suurempia selostuksia
laittelen pienin puhein viikonlopun viettoa
monin kuvin.


Syksyymme kuuluu tarkistaa
pensaitten kunto
kukkapenkkien ja näin poispäin.


Kukkasipuleita istutin
helmililjaa ja krookuksia.
Ensi keväänä tahdon laittaa
särkynyttä sydäntä ja pikku sydäntä
ainakin penkkeihin,
en kyllä ole vielä ottanut edes selvää
isutetaanko ne jo syksyllä.
Humalaakin pitäs laittaa talon nurkalle.
Viimeisiin kertoihin mökillä
kuuluu myös haravointi
se on mukavaa
sään salliessa.
Harava on jo paremmat päivänsä elänyt
mutta ajaa asiansa.


Vanha ihana kottikärri
pääsi taas liikenteeseen.


Välillä vettä tulikin mukavasti
mutta ne olivat vain kuuroja,
lämmintä on ulkona riittävästi
ja sisälläkin voi lämmitellä
välillä takkatulen lämmössä.


Pikku punarinta seuraili levollisena 
touhujani.


Odotellessa rakkaita *vieraita*
pistän kuistille ja sisälle
syksyn meille tarjoilemia koristeita.


Ja pianpa sieltä kuusikon takaa
tuttu auto jo kaartoikin pihaan
meidän keltaiseen pihaan,
sillä se on oikeesti keltainen,
kun puut ja maa on keltaisia lehtiä täynnänsä.


Mona murmeli
toi minulle tuota pikaa tuliaisiakin
ulos päästyään heti,
mutta tuliainen oli siinä kunnossa
että jätän sen tälläkertaa laittamatta tähän,
jokainen saa vai arvella,
mikä tämä tuliainen oli siis oli.



Ja sitten viimein saan esitellä
teille Monan ei kylläkään
niin hyvän kaverin,


eli tässä tulee suloinen pieni
Coko,
ihana eikös vaan?


Meidän pikkuisessa punaisessa mökissä
vietettiin ihana, leppoisa
ja hauska viikonloppu,
onneksi se jatkuu vielä
huomennakin ♥


20 kommenttia:

  1. Syksy on eräänlaista pesänrakennus aikaa ja valmistautumista talveen ja tulevaan kevääseen.
    Viihtyisää sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Tarina, niinhän se juuri on, pesää talveksi ja aina valmistautumista johonkin, nyt kevättä varten maan muokkauksia, istutuksia ja muuta touhiulua.
    Leppoisaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa syysaikaa! Minun mielestäni sekä särkynyttä- että pikkusydäntä voi istuttaa milloin vain maan ollessa sula. Me siirsimme särkyneensydämen uuteen kasvupaikkaan vuosi sitten syyskuussa eikä perenna siitä säikähtänyt.

    Iloa puutarhaan ja muutenkin!

    VastaaPoista
  4. Lumiomena, kiitos vinkistä ♥
    Tuota tietoa tarvitsinkin, ei muuta kuin puutarhamyymälään :)
    Kiitos Lumiomena, sieltä puutarhasta sitä iloa saan, kun näen ne sitten kasvavan,täällä kun on edellisen asukkaan jälkiltä vain liljoja, akilleijaa ja vuorikaunokkia, ai niin oli vielä Vuohen juuri (kohan?) se oli.. :)

    VastaaPoista
  5. Tunnelmallinen viikonvaihde teillä, ihania kynttiläasetelmia ja syyskoristeita. Kisu ja koiruli ovat herttaisen näköisiä.
    Olen vallan unohtanut sipulikukkien istuttamisen, nyt on heti mentävä kauppaan huomenna.

    VastaaPoista
  6. Oi, kuullostaapa aivan ihanalta viikonlopulta :)
    Touhukasta, vieraiden ilahduttamaa ja tunnelmallista on tuntunut olevan :)

    VastaaPoista
  7. Harvahammas harava :)
    Löysin lähimetsästä särkynyttä sydäntä ja toin sen kukkapenkkiin. Siinä se kukkii keväästä syksyyn vaaleanpunaisena. Joku heittänyt juurakoita metsään minun ilokseni...
    Monalla on terävä katse ja Coco on söpö karvaturri, ihania eläinystäviä...kuin myös punarinta, kesy kuin mikä.
    Ihanaa viritellä tuikkuja, kynttilöitä ja lyhtyjä pimeneviin iltoihin, ei tämä syksy niin ikävä ole!

    VastaaPoista
  8. Kauniita syyskuvia! Teillä siellä tuntuu puuhaa riittävän. Kuulosti mukavalta teidän viikonloppu!
    Coco on suloinen, onko hän perhoskoira? Tietysti Monakin on suloinen! Kissoilla on kissojen touhut ;). Juuri tänään siivosin ulkoportaiden edestä Minni-kissan tuomia tuliaisia...:(

    Kaunis tunnelmakuva viimeisenä. Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle! ♥

    VastaaPoista
  9. Manteli, sipuleita vielä ostellaan ja penkkejä lisää kaivetaan, keväällä on kivaa odottaa, mitä nousee :)
    Tunnelma on tärkeä :D

    VastaaPoista
  10. Hanna, ihan kiva viikonloppuhan meillä, ja se jatkuu, kun pannaan jatkumaan :)

    VastaaPoista
  11. Markka, olipa tuuria, mistähän minäkin saisin noita juurakkoja?
    Monalla on aina katse vähän terävä, Coco on kiva pikkukoira :)

    VastaaPoista
  12. Tunnelmaa ja värejä, syyspuuhista ja luonnosta. Mukavalta näyttää viikonloppunne :)Oikein tuli omalle mökille ikävä.

    VastaaPoista
  13. Irma, Coco on perhoskoira, hiukan arka, mutta pääsi nyt hyvään kotiin näille, ja on onnen koira nykyään :)
    Kiitos Irma, hyvää viikkoa sinullekin ♥

    VastaaPoista
  14. Valokin värsyjä, kyllä oli mukavaa ja pientä touhuilua mukana.
    Meillä taitaa olla viimeisiä kertoja yömökkeilyt ainkin :)

    VastaaPoista
  15. Oli kiva lukea teidän ihanasta viikonlopusta mökillä! Siellä luonnossa, jos missä, niin sydän js sielukin lepää rakkaitten seurassa, jota ilostuttaa vielä ihana Mona ja Coco! Leppoisaa illan jatkoa ja suukkoja Cocolle ja Monalle!

    VastaaPoista
  16. Helena, kivaa, jos pidit kuulemastasi.
    Niin juuri, on hyvä viettää laatuaikaa aina perheen kera, ja nyt minua siunattiin ihan useammalla päivällä, ja suloiset Mona ja Coco saa haleja, kun koiruuskin on jo tutustunut, eikä ole enää arka, on se niin ihana koira, kuten Monsteri Moona tietenkin kissa ystävämme ♥

    VastaaPoista
  17. Ihana viikonloppu teillä! Kisu ja haukku ovat aivan hurmaavia!

    VastaaPoista
  18. Maria, hei ♥
    Niin ne ovat hurmaavia, ja hyvä viikonloppu sai jatkoa tälle päivälle :)

    VastaaPoista
  19. Heh,tiukka ilme Monalla.:D.Syksy on lehtien haravointia ja kukkapenkkien laittoa syyskuntoon.:)minunkin pitää laitella kaikki kuntoon,enskesää aatellen.

    VastaaPoista
  20. Tansku, Moonalla on tiukka määrätietoinen katse, ja hiiret mielessä :D
    Kaikkea pitää istutella ensi kesää ajatellen, ja on ihan mukavaa myllätä pihalla :D

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!