perjantai 17. syyskuuta 2010

Maalla kuljeskelua

Maalla on mukavaa,
kuljeksia metsässä,
tutkia paikkoja, etsiä sieniä metsässä,
koluta kallioita, 
kurkistaa onkaloihin.
Jo pimenevät illat aikaisin kohta,
ja jätetään pian mökki pikkuinen yksikseensä,
siirrytään kaupunki kivikylään
ja ollaan kuin karhut pesässä talven yli.
Sitä ennen poimitaan puolukoita,
sieniä, kuvataan rakkaat maalismaisemat
ja käännetään vene.



Matkalle metsään lähden veräjästä,
risuaidan kaartamasta,
jossa aikoinaan Tuikku polle ulkoili.

Matkallani näen kaikenlaista syksyistä:
Kärpässienet on kieltämättä väriläiskä metsässä.

Saniaiset saa talvipuvun.

Sammaleiset kannot ovat söpöjä.

Kiipeän leppoisalle kalliolle.

Sammalpetillä voisin vaikka levätä.

Lillukat on värikkäitä.

Palatessani mökille huomaan
että joku on yrittänyt tehdä kotia tomaatteihini
on aika kerätä viimeiset tomaatit
sisälle kypsymään.

Viimeinen samettiruusu tahtoo vielä kukkia. 


Mukavaa  syksyistä viikonloppua ♥

30 kommenttia:

  1. Onpa paljon kärpässieniä! Ne ovat kyllä kauniita myrkyllisyydestään huolimatta. Itselleni oli ilo huomata, että omat pienet lapsenikin oivalsivat heti niiden olevan vaarallisia, joskin hienoja.
    Maaseudulla on ihana kuljeskella. Ilmassakin on happea paljon enemmän kuin kaupungissa.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Lumiomena moiks!
    On paljon kärpässieniä on, toinen toistaan kauniimpia, niitä on ihan mukava kuvat, mutta lienee lapsillakin vaisto, joka sanoo, että EI!
    Aina niitä on kuvattu ja kuvataan, ovat väriläikkiä vihreässä maassa.
    Kyllä maalla on eritoista kun kaupungissa, mutta välillä kyllä on kiva olla kaupungissakin :D
    Mukavaa viikonloppua, ah, nyt pääsee huilaamaan, just joo ,huomenna suursiivousta ajattelin :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä olet taas löytänyt kaikenlaista kaunista! Olet sinä siinä kauniin löytämisessä aika mestari! Saas sitte nähdä, mitä minä löydän Halikon Angelniemeltä lauantaina, toivottavasti löytäisin yhtä kaunista kuin sinäkin!

    VastaaPoista
  4. Maria, Maria, kiitos kauniista sanoistasi!
    Jokainen voi löytää kaunista, kun vaan astelee luonnossa, jokainen näkee kauneuden omalla tavallaan.
    Sanasi lämmittivät kyllä mukavasti ♥

    VastaaPoista
  5. Kiitos kävelyretkestä metsässä! Minä kävelin siellä kanssasi! Tuo risuaita on aivan mahtava! Ja nuo kaikki luonnon metsän ihmeet. Kyllä luonto on kaunista. Tulee mieleen "Ken on luonut sinitaivaan, viherjäisen kentän sen...
    Oikein ihanaa ja leppoisaa illan jatkoa ja kiitos, rakas ystäväni, kun vierailit minun blogeissani, joita on monta!

    VastaaPoista
  6. Mukavan reipas ja virkistävä retki kauniissa maisemissa. Taitaa sitä haikeutta olla ilmassa sielläkin ;) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Kyllä syksy on ihanaa aikaa, tavallaan :D Tulimme juuri metsästä, sieniä olimme hakemassa vaan huonosti oli. Kärpässieniä tuntuu olevan paljon, kauniita punavalkoisine lakkineen, oikeita väriläiskiä :) Ihanaa oli metsässä kuljeskella, vettä satoi ja vaatteet kastu, minä rakastan vesisateessa rämpimistä :D
    Mukavaa viikonloppua :D

    VastaaPoista
  8. Helena, ihana , voinkin kuvitella sinut matkalle kanssani.
    Osaat iloita pienistä asioista.
    Kyllä minä viihdyn metsässä ja rannoilla, syksy on upea.
    Käyn vielä visiiteillä blogeissasi, kun vaan kerkiin, mielenkiintoista :D

    VastaaPoista
  9. Elisa, ilmassa on ripaus haikeutta, mutta vain vähän, syksy on oikeestaan ihanaa aikaa, ennenkuin tulee lokakuun myrskyt.
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  10. Tuula, vesi sade on mukavaa, ei minuakaan haittaa, jos ei ole tärkeää menoa.
    Eipä täälläkään näy kuin muutama karvalaukku rannalla, haapasieniä kaipaisin :)
    Syksy on ihan kiva, kun sen oikein ajattelee.
    Oikein mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  11. Kiva sienien rivistö, paljon näit kävelyretkellä, odotan jo kovin, että pääsen viikonlopulla rauhalliselle kävelyretkelle. Risuaita mielestäni ihana.

    VastaaPoista
  12. Kivan retken sain tehdä kanssasi, kesän ikävää on sinunkin sanoissasi. Kauniit kärpässienet odottavat turhaan poimijaansa, saniaiset ovat pukeutuneet kauniin keltaisiin pukuihin.
    Kukahan on salaperäinen asukas tomaatissasi:D

    VastaaPoista
  13. moi seijastiina ja hauskaa viikonloppua teille ja ihanan värikästä loppusyksyä.Terv: jadessan,heidi.

    VastaaPoista
  14. Pirteä kärpässienijono :)
    Miten te maltatte sieltä lähteä kaupunkiin talvehtimaan?
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Kauniita syksyisiä kuvia.Onko se aito särentäaita.Ihana.♥

    Me ollaan menossa huomenaamuna mökille.Toiveena olisi löytää sieniä.Haapasieniä etupäässä.Pidetään peukkuja että edes muutama löytyy.Viime viikonloppuna en löytänyt vakiopaikalta yhtäkään.

    Oikein mukavaa mökkeilyä teille.

    VastaaPoista
  16. Valokin värsyjä, ja minä jään odottamaan kauniita kuviasi innolla.
    Risuaita on kuin astuisin vanhaan aikaan, itsekin pidän noista, siinä saattaa ensi kesänä olla nuori hevonen, kun Tuikku reppana menehtyi :)

    VastaaPoista
  17. Manteli, kivaa että olit mukanani matkallani ♥
    Siinä oli ilmeisesti sellainen vihreä isohko toukka asukkina, näin aikasemmin joskus, ja annoin sen touhuta, kyllä noita tomaatteja riittää meille molemmille otuksen kanssa :D

    VastaaPoista
  18. Kiitos Jadessan, myös sinne kauas iloiset syksyn terveiset täältä, pitä laittaa meiliä, kun ennätän, tänään aloitan suursiivouksen ja huomenna mökille ♥

    VastaaPoista
  19. Nurkkalintu, kyllä minä viihdyn myös kaupungissa, olen kaksonen, kaksijakoinen :D
    Mökki ei ole myöskään talviasuttava, puuta menee paljon keväälläkin jopa.
    Aikansa kutakin.
    Keväällä sitten on ihana aloittaa uudestaan mökkikausi.
    Mukavaa viikonloppua myöskin ♥

    VastaaPoista
  20. JaanaElina, särentäaita kuulostaa hassulta, mutta vanha aita se on ja tykkään siitä ♥
    Minä en myöskään ole vielä löytänyt haapiksia, toivossa elän, josko huomenna löytyy, kun mennään maalle taas.
    Mukavaa antoisaa mökkeilyä teillekin :)

    VastaaPoista
  21. Kiitos metsäretkestä. Näin sain olla mukana, kun jalkani on kipeä.
    Äitini säilöi vihreät tomaatit etikkaliemeen. Voi että ne oli hyviä. Kai jätit reikätomaatin kodiksi sille jollekin?

    VastaaPoista
  22. Ihania kuvia. Jotenkin minua on aina kiehtoneet veneet, olen maalannutkin niitä, siis kuviksi en muuten :) Luontokuvistasi saan inspiraatiota taas maalaamiseen.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  23. Olipa mukava käydä metsässä kanssasi.
    Kärpässienet ovat viehkeitä, mutta en ole vielä tänä syksynä nähnyt ainoatakaan.
    Lupsakkaa lauantaita!

    VastaaPoista
  24. Mayo, kiva että olit mukana ♥
    Kyllä tuo tomaatti, jossa on jonkun koti saa olla vaikka ensi kesään :D
    Vihreät tomaatit kerään talteen viereltä ,tuo etikkajuttu kuulostaa oivalta :)

    VastaaPoista
  25. Markka, kumpa osaisi maalatakin, en mielestäni osaa joskus jotain olen töhertänyt, ei silleen minun *laji*, mieluummin piirrän lyijykynätöitä pöytälaatikkoon, ja ihan naiveja nekin :(
    Mukava jos löytyy jotain, mistä saat inspiraatioita ♥

    VastaaPoista
  26. Tarina, sinut myös oli kiva ottaa matkalle mukaan ♥
    Mukavaa lauantai päivää, minä tässä olen siivoillut, ruokaa laiton uuniin ja uloskin olis IHAN pakko päästä tänäänkin, ihan kohta lähdenkin kyllä :D

    VastaaPoista
  27. Kauniita syksyisiä kuvia! Kärpässienet ovat sitten iloisia väripilkkuja metsässä. Niin, illat pimenevät aikaisemmin ja aikaisemmin ja taas olen huomannut jälkeenpäin miten lyhyt se kesä aina onkaan. Onneksi se on kuitenkin hyvin vielä mielessä kun oli niin poikkeuksellisen lämmintä.
    Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle!:)

    VastaaPoista
  28. Irma, kiitos ♥
    Niin ne ovat kärpässieniä on paljon ja ne väriläikkiä kyllä!
    Kesä oli kuuma, ja säilyy näin muistissa, vähän enää oikeastaan haikailen sen perään :)
    Myöskin sinulle mukavaa tulevaa viikkoa, se on sitten taas sunnuntai :)

    VastaaPoista
  29. Os cogumelos! QUE LINDO, que lindo!!!!!
    (Sieniä! Mikä kaunis, miten kaunis !!!!!!!)

    VastaaPoista
  30. Cesar, kärpässienet on kauniita ja vaarallisia.
    Kiitos vierailusta täällä logissani.
    Uudet ihmiset ja kommentit aina tervetulleita ♥

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!