maanantai 13. syyskuuta 2010

Lintubongailua

Palokärki nakottaa puun kyljessä,

hiivin lähemmäksi,
ja sehän ei sopinut herralle
hipsi puuta pitkin ylemmäksi,
ja tiiraili pyöreillä silmillä aikomuksiani.


Kanadanhanhet huilailee pellolla,
kuvista näkee,
kuinka kamerani zuumaus on äärirajoilla
ja kuvista tulee jo hiukan rakeisia
ja sameita.

Myös pellolla aterioivat kurjet 
oli liian kaukana,
ja kuvista tuli sameita,


mutta ilokseni sain seurata
kurkien lähtöä,
joka on vaikuttavaa katsella.


Auraa neljästä kurjesta
ei vielä saanut
mutta yksi on selvästi johtaja.

Kuvienlaatu ei siis kovin hyvä
mutta halusin kuin halusinkin 
tallentaa antoisan lintubongauksen
kuvat muistojeni albumiin.

18 kommenttia:

  1. Hienon kuvan olet saanut palokärjestä, joka kurkistelee kaula pitkänä puiden lomasta.
    Kurkien lentoon lähtöä on aina yhtä mukava seurata. Minulla on näitä kaukaa otettuja kuvia vaikka kuinka paljon talletettuna, eikä niiden laatu ole hääppöinen. Ne onkin talletettu, että muistaisin kuvaushetken tunnelmat ja auttavat muistamaan senhetkisen vuodenajan, äänet ja tuoksut.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia! Ja tuo mahtavien kurkien lähtö ja valmistautuminen auran kuljetukseen, niin se on jo hienoa! Mukavaa viikon alkua sinne teille kaikille!Kiitos kuvista, rakas ystäväni!

    VastaaPoista
  3. Manteli, niin juuri, minulla on haaveena kauko objektiivi, mutta ovat aika tyyriitä vielä minun kukkarolle, halvin yli 700 Sigmalla.
    Mutta ehkä joskus :D

    VastaaPoista
  4. Kurjet ja hanhet aikeissa etelänmatkalle ja tankata täytyy niidenkin.
    Zoomaaminen on joskus työlästä, mutta muisto ja tunnelma säilyy hippasen rakeisessakin kuvassa.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Helena, halukset on annttu SINULTA koiralle ja kissalle ♥
    Kurjet ja hanhet on upeita lintuja, kuten palokärkikin, jota harvoin pääsen kuvaamaan, kuvat nyt on mitä on, mutta se kertoo, että lintuja on vielä, ei kaikki kaikonneet :)

    VastaaPoista
  6. Tarina, niin niiden täytyy, kyllä on mukavia seurattavia.
    Järjestelmäkamerassa mukana tulevalla objektiivilla oli vielä huonompi zoomaus teho, siihen täytyy nyt kyllä ensi kesäksi saada kauko objektiivi ja hyvä, niin onnistuu paremmin :)

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia, kyllä tää syksy on haikea aika vuodesta, kun linnut lähtevät.

    VastaaPoista
  8. Saimme kerran työpaikan ikkunasta seurata palokärjen systemaattista työskentelyä päivästä toiseen puun kuorinnassa. Hyvin onnistui. Viime viikolla näin palokärjen lennossa, oli aika hassun näköinen.
    Linnut muuttavat lämpimiin maihin, nyyh.

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia kurjista,minäkii bongasin joutsenia ja kurkia,malttavat vielä oleskella täällä.:D.

    VastaaPoista
  10. Hienoja muistoja olet saanut, kurkien näyttävästä lähdöstä. Palokärjestä myös kivat kuvat. Minuakin aina kiukuttaa, kun ei ole kunnon zoomia, ehkä hankin uuden jo ensi kesän linnuille.

    VastaaPoista
  11. Maria niinhän se on, mutta ei anneta sen haitata, nautitaan komeasta syksystä ja sen väreistä :D

    VastaaPoista
  12. Markka, ja tikalla hyvä ääni, kuuntelin kun lensi puusta toiseen!
    Linnut lähtevät, ensi kevät on ihanaa sitten, kun ne taas tulevat takaisin :D

    VastaaPoista
  13. Valokin värsyjä, just joo, kyllä tuossakin harmittelin, että kumpa nyt olis ollut kunnon objektiivi, mutta kaikkea ei voi saada, ehkä joskus, oli vaan niin hyvä bongailu reissu, paljon kuvattavaa, mutta niiiin kaukana :D

    VastaaPoista
  14. Oho, palokärki ja kurjet - onpas sulla ollut hienot kuvauskohteet. Saanhan olla himpan kade ;))

    VastaaPoista
  15. Elisa, noh, noista kuvista ei kovin kade tarvii olla, mutta kohteet oli hyvät :D

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!