perjantai 13. tammikuuta 2012

Mustavalkoista ja oranssia

Luonnon eessä sanattomana seison  lumisen luonnon keskellä.
Inhosin erittäin paljon loskaista, pimeetä syksyä, nyt on sitten luoja meitä taas ilahduttanut
kauniilla maisemilla.


Nyt on hyvä ottaa kimpsut ja kampsut, eväitäkin ja mennä vaikka nuotiolle makkaran paistoon.
Kumpa tähän mielettömään luonnon kauneuteen vielä paistaisi aurinko, 
heitellen timantteja hangille.


Nyt joku voi ajatella, että joutusimpa tekemään lumitöitä, niin ihastelu olis kovin kaukana.

Voin siihen vastata ,että on niitä tullut tehtyä paljonkin, enkä silti jaksa lakata nauttimista lumesta.
Käyn minä tuossa pihalla vieläkin kunnon vuoksi ..hih... ainakin lintujen ruokintapaikan putsaamassa.
On myöskin harmaata, valokuvaaja, tälläinen harrastelija miettii, kuinka saada valkoinen lumi näyttämään kauniilta.
En ole vielä konstia keksinyt,mutta jospa nämä kuvat välttäisi tammikuun keskivälin ilmoja tunnelmia.


Eli kokeilin mustavalkokuvia, kuten mestarit valokuvaajat neuvovat ohjeissaan harmaana päivänä kokeilemaan.
Kaksi ylintä siis mustavalkoista ihan tarkoituksella.
Alimmat pari kuvaa luonnossa ihan Powershotin lumiasetuksella, liekkö noissa eroa ylempiin paljonkaan.


Jotta ei menisi ihan harmaaksi tämä päivittely, pistetäämpä jonon jatkoksi parit tulppaanit,
joita ostin ihan värinsä vuoksi piristämään.


Oranssi on kuulemma in, ja mikäs ettei tulppaanitkin ole sitten oranssia, sopii mulle.
Makroilua ja normaalia kuvausta. Onhan kukissa riittävästi väriterapiaa, onko sinusta?
Kuvia kannattaa klikata isommaksi, kun en sitäkään ole keksinyt, miten ne näyttäs täällä blogissa terävemmiltä, kuten koneella ovat.


Ei muuta kuin kiitokset taas mahtavista kommenteista, ja ilosta mitä ne minulle antaa, hyvät lukijat ja ystävät ♥
Oikein hyvää viikonloppua, antoisia päiviä ja reippaillaanhan ulkona, saadaan punaset posket ja naurava suu?
 

33 kommenttia:

  1. Upeita nuo musta-valkokuvat!!!
    Ja, oranssihan on meikäläisen lempiväri.
    Tuota alimpaa kuvaa jäänkin ihailemaan...
    Terkkuja vaan ja pirtsakkaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kaikki kuvat. Ihana talviluonto harmaudessaankin, ja sitten värikkäät tulppanit..

    Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  3. Kauniita nuo mustavalkoiset kuvat, rauhoittavia. Ja kyllä väriterapiaakin aina tarvitaaan. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Luonta on todella kaunis jälleen.
    Oranssi väri on yksi parhaista mielestäni :)

    VastaaPoista
  5. Todella kauniita ovat kuvasi! Oranssia väriterapiaa on harrastettu täälläkin, ei vain kukkasien muodossa,,,
    Ihanat ovat nuo tulppaanit!
    Mukavaa viikonloppua:D

    VastaaPoista
  6. Mulla on nyt joku harmaa kausi, kun olen ihan hulluna tuollaisiin harmaasävyisiin kuviin, ihana rauhallisia ja harmonisia, kaunista. Oikein hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Voi jee nyt hiirestäni tuli perhonen...
    Kaikkea ne saksalaiset keksii sanoi savolaisukko
    kun ensikertaa kiraffin näki;)

    VastaaPoista
  8. Onneksi olemme päässeet siihen talven vaiheeseen, jotta maisema on toisenlaisen harmaja lumen ansiosta.
    Voimaannuttavaa talvista viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Minä rakastan oranssia! Juuri upean väriset kukkaset:) Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  10. Kauniit talvimaisemat, onpa tuon sillan yli ajettu 3viikkoa sitten. Nyt on tännekkin saatu lunta, ja niin ihanasti tuiskuttaa, mutta ei niin paljon että hiihtämään pääsis. Tässä jo kevättä odottelen, vaikka talvi alkaa vasta nyt.Hyvää Viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Here you've got the lovely winter landscape, so beautfiful! Beautiful also in black-white.. (or maybe it's just the original colors nowadays..)

    And what gorgeous pictures of the tulips, and the light on them!

    Have a great weekend! :)

    VastaaPoista
  12. Kyllähän luminen liikkumaton maisema on hieno, vaikka meikäläinen ei talvesta niin hirveästi perusta :). Ja oranssi on oikea energiaväri...

    VastaaPoista
  13. Kyllä valko-harmaat kuvatkin voivat olla kauniita ja tunnelmaisia, niin kuin kuvasi todistavat! Ja oranssi väriterapia pisaraisine tulpaaneineen tuo melkein tuoksun tänne asti!
    Toivotaan, että se aurinkokin tulee esille lähipäivinä.

    VastaaPoista
  14. Kiva kun olet kirjoittamassa ja kuvia laittamassa! Mustavalkoiset kuvat on muuten upeita ja just tämän ajan kuville, nappi juttu! Vaikkakin värithän se elämän eliksiiriä on. Kuten huomaat, että kaikki käy. Ajattelin pitää sisäpäivän, muka jotain järkevää tekisin...en vai viitikkään toimeen tarttua, siirän niitä tulevaisuuteen, ei haittaa.....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kauniita kuvia! Täymmä luonnon kauneutta ja rauhaa. Upea valokuvataulu tulisi niistä.

      Poista
    2. Kiitos Sussi.
      En ymmärrä lainkaan tätä kommenttikenttää, oudoksi tullut!

      Poista
  15. Vau, kiitokset kaikille lukijoille ja muillekin kommentoineille, olipa kiva taas lukea kommentteja ,kun avasin tämän blogini juuri ♥
    Niin harmaita nuo kuvat ovat näinä päivinä, haluaisin oppia kuvaamaan valkoista, en ole noista asetuksista ihan perillä.
    Kyllä se pitäs onnistua.
    Kuvat näyttää ihan erilaisilta täällä kuin esim. facebookissa, tekeeköhän muutenkin tämä harmaa kissa pohja sen vaikutuksen...hmm..
    Mutta tausta kissasta en tässä blogissa luovu, se on ollut alusta asti, ja kuuluu tähän blogiin.
    Sitten jos tuo tausta ei ole enää käytettävissä, loppuu myös tämä blogi.
    Mutta kissa pohjasta vielä ,useimmathan tietää, että silloin tällöin myös Mona monsteri kissa mietiskelee kanssani täällä, siitäkin syystä, en tästä luovu ♥
    Tänään olen vähän vieraitten passaajana, joten en ennätä vastavierailulle, mutta tapani mukaan käyn vähintään kommentoineitten blogeissa vastavierailulla, oikeesti♥
    Olen tässä mietiskellyt myös arvontaa tuossa kevään pinnassa, olkaahan kuulolla.
    Kivat viikonvaihteet!
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  16. Kauniita,harmoonisia talvikuvia ja tuo oranssi
    saa minut lähes mykistymään elinvoimaisella värisävyllään.Minullakin on sitä ripoteltu sinne
    ja tänne antamaan energiaa. Vähän leikin tuon
    virtuaalisen peetukissan kanssa.Hauska otus on
    sekin.Kevättä kohden...

    VastaaPoista
  17. Kiitos upeista kuvista, Seijastiina.;D

    Minä tykkään kovasti noista värikkäistä tulppaaneista.<3

    Mukavaa viikonloppua sinulle, Seijastiina.;))

    VastaaPoista
  18. Kyllä minäkin lunta ihailen ja sen puhtautta. Minäkin olen päässyt pitkästä aikaa lumitöihin, mutta pientä se minulla on kuitenkin. Nuo mustavalkoiset kuvat ovat niin hurmaavia maisemia. Värikkäät kukat silmiä hiveleviä ja helmeileviä. Kyllä minäkin lähden taas luontomatkalle, odottelen kirkasta päivää, nimittäin on luvattu pakkasia ja silloin varmaan aurinko paistaa ja säteet helmeilevät valkoisella lumihangella. Mukavaa viikonloppua Seijastiinalle ja Mona kissalle!

    VastaaPoista
  19. Pirita
    Aili-mummo
    Sisko
    imlacking
    Kiva kun pyörähditte hauskoin kivoin kommentin jättäen, kiitos.
    Terkut menee Monalle ja kierroksen jälkeen ulos luontoon.
    Kyllä sitä aurinkoa vielä oottas, hanget saa välkkymään.
    Ei nuo lumityöt niin raskaita tässä kivitalon pihalla ole, mielikseni käyn lintupaikan ainakin kolailemassa, raitista ilmaa pääsee keuhkoihin ja olo on ollut parempi, ei tukkoinenkaan enää.
    Kun on tuota tullut juostua Lahden suunnassa myötään Keuhkopolilla tutkimuksissa,ja kuvissa, raitista ilmaa vaan ,niin paikat aukee, toivon mukaan.
    Hyvää sunnuntaita ihan kaikille ♥
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  20. Aivan ihania kuvia!

    Toivottavasti kuvat ja tutkimukset nyt riittivät siellä keuhkopolilla!
    Terveyttä ja kaikkea muutakin hyvää koko vuodelle 2012!

    VastaaPoista
  21. Hienot, ihan sykähdyttävät värikontrastit - mustavalkoinen ja oranssi. Muutenkin luminen luonto ja kasteiset tulppaanit ovat kuvissasi kauniita,

    VastaaPoista
  22. Kauniita ja rauhallisia talvikuvia, molemmat hyviä. Ja oranssit tulppaanit, ihanan iloisen värisiä :)

    VastaaPoista
  23. Voi miten kauniita kuvia täältä blogistasi löytyy, kyllä luonto on mahtava kuvausten kohde!
    Hyvää alkavaa viikkoa sinulle !

    VastaaPoista
  24. Se on hienoa, että nautit talvesta. Minä nautin tuosta vihreästä syksystä ja vielä muutama päivä sitten vihreänä olleesta nurmesta. Kai se on vielä vihreä siellä lumen alla...
    Mutta ei tämä nyt ihan kamalaa ole... saisi vaan kevät tulla jo ;-)
    Ihanat hehkuvan oranssit tulppaanit, ja ne kaksi ekaa mustavalkoista kuvaa ovat aivan mahtavia!

    VastaaPoista
  25. Kauniita kuvia ja tulppaaneista sai aimoannoksen energiaa!
    Vihdoin on itselläkin hieman taas aikaa tänne blogimaailman puolellekin...toivottavasti sitä olisi myös jatkossakin.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinullekin ja haleja! Pitäkäähän tassuttimet lämpöisinä sielläkin suunnalla!

    VastaaPoista
  26. Nurkkalintu
    Paula
    Anja
    Hilma
    Saila
    Janskula

    Ai kun ihana, vanhoja tuttuja on täällä käynyt ja viestillä heittänyt, nyt sitä tuntee olevansa jälleen kotona.
    Kiitokset monista kommenteista ja tervetuloa uudet lukijat!
    Tähän nyt kuuluis sydän laittaa, mutta isännän koneelta en sitä löydä, että nyt näin:)
    Oma koneeni taitaa tiltata, kun en pääse useisiin blogeihin kommentoimaan lainkaan, mutta kokeilempa tällä koneella sitten.
    Iloista keskiviikkoa kaikille!

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!