tiistai 1. helmikuuta 2011

Helmikuun eka päivä

Heipsistä vaan ja mukavaa helmikuuta.
Näin se alkoi helmikuu aurinkoisella ja oikein 
ihanalla päivällä.
Ekaa kertaa kuulin, niin nyt minä sen kuulin,
*titityy, titityy*...
Iloisesti helähteli aurinkoisella 
ruokintapaikalla,
kun vein siemeniä.


Sitten taas menoksi,
ja tässäpä eilisen Lahti kierroksen 
*saalista*.


Arabiaa en löytänyt, mitä vähän sillä silmällä katselin,
mutta tätä sarjaa minulla on myös,
joten kyllä käy tämäkin,
kaunis sarja mielestäni on ihan.


Liinoja ja lasimalja vaikka karkeille
tai pikkuleiville.


Kaunis kello, 
Matti osti minulle.
Hyvä juttu,
mökiltä puuttuukin makkarista,
parempi kello, sinne se siis pääsee.
Tänä päivänä myös Lahti shoppausta,
hiukan tyttärelle jotain
sisustukseen, 
josta en vielä kerro ;D


Ja kierros Lahden Suurmäen alla
ihmettelemässä, miten se on korkea,
hui olkoon!
Lopuksi ostin Matille
iki ihanat Runebergin tortut,
(itselle myös pakastimeen).


Olen joskus tehnyt itsekin, 
nyt en tahdo tehdä,
mutta kiinnostuneille,
Seijastiinan ohjeella 
olkaa hyvät.
Aivan ihania,
 ja oma tekemät täydellisiä.
 

42 kommenttia:

  1. HIenoja löytöjä oletkin taas tehnyt... ja kyllä Matin kelpasi, kun sai oikein makoisan tortun kahvin kera..:)

    VastaaPoista
  2. Irmastiina ,kiitos ♥
    Matille piti ostaa herkkuja, sainhan sentään kauniin posliini kellon ♥
    Mukavia nämä kirppis päivät, mutta kyllä siellä väsyy, ihan poikki :/

    VastaaPoista
  3. Kyllä olet tehnyt hienoja ostoja. Hyvä Matti kun ostit Seijastiinalle kellon;) Ja Hyvä kun sait Matin kans suut makiaks;)Se onkin reissussa mukavaa juopasta kaffet. Tulipa miehleen että mulla on postaamatta kirppislöytö, siispä sinne:) Mukavia shoppailureissuja:)

    VastaaPoista
  4. Oikein hyviä löytöjä, näistä tuo lasimalja on oikein nams minun mielestäni.

    Kävimme viime viikolla Lanttilassa, mutta sieltä löytyi vain Sorsakosken aterimia. Hyvä niinkin, koska kerään niitä...

    VastaaPoista
  5. Paljon elämän pikku iloja kuvissasi, kiva katsoa!
    Ja linnut laulavat jo, ihanaa!

    VastaaPoista
  6. Askartelin itte, just tulin sinun luota :D
    Joo, pitää tulla uudestaan kurkkimaan kohta, mitä sinä löysit, kivaa :)

    VastaaPoista
  7. Neferi, just, me käytiin myös Lanttilassa, sieltä ei oikein mitään lähtenyt mukaan tällä kertaa, mutta muualta, keskustasta, pari kirppistä koluttiin ja Hong Kongin luota jostain :)

    VastaaPoista
  8. Tuosta kellosta kun aikaa katsoo niin tulee kyllä hyvälle mielelle on se niin kaunis.

    VastaaPoista
  9. Kiki, kiitos, kuulosti kivalle ♥
    Niin lauloi tintti elämän riemusta, kumpa ei enää pakkanen tulis :)

    VastaaPoista
  10. Laventeli, kiitos, kyllä minäkin siitä pidän ♥
    Mukava kun kävit.

    VastaaPoista
  11. Olipas kauniita ostoksia. Taidan ottaa minäkin ruusukupit käyttöön kaappien uumenista.

    VastaaPoista
  12. Maalaispuutarhan Marketta, moikis pitkästä aikaa ♥
    Ei muuta kuin käyttöön :)

    VastaaPoista
  13. Kivoja löytöjä kirppareilta. Ai niin Runebergin päivä ja tortut, pitääkin muistaa. Ohjeesi onkin melkein sama millä yleensä teen, kerman sijaan vaan mulla on kermaviiliä. On ne vaan hyviä

    VastaaPoista
  14. Oletko muuten kuullut Kirppis Löystäkistä
    http://www.kirpputori.tarjoaa.fi/ Joutsassa? Kun te ajetette niin kannattaa varmaan käydä kurkkaamassa. Tuosta linkistä näkee hieman tarjontaa. Tulit heti mieleeni kun, näin sivut ensimmäisen kerran ;)

    VastaaPoista
  15. Ihania löytöjä olet tehnyt! :) Minä olen myös joskus tehnnyt itse Runebergin torttuja, mutta kaupan on niin hyviä, että taidan jättää tänäkin vuonna tekemättä itse, ja herkuttelen pojan kanssa niillä kaupan tortuilla :) Yhdet on jo keretty ostaa ja syödäkin. Nyt vaan ei tee mieli yhtikäs mitään, sain nimittäin jonkun ilkeän flussa/vatsatauti pöpön!

    VastaaPoista
  16. Minttuli, kyllä ,kyllä Runebergin tortut on ihania, kertakaikkiaan kun itse vielä tekee, nams, nams.
    Kermaviili on ihan hyvä idea niissä :)

    VastaaPoista
  17. Tiitsa, kyllä kuulostaa mielenkiintoiselta, pitääpä tutkia asiaa :)
    Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  18. Tuuletar, voihan harmi, paranemisia sinulle pian.

    Joo tuo ohjeeni on kyllä ihan hyvä ja joka helmikuulla pitää vähintään ostaa pari tai neljä.

    VastaaPoista
  19. Lintuset huomaa myös että kevät rupee saapumaan kun alkaavat helskyttelemään. Kyllä harmitti olla töissä kun olisi ollut mitä kaunein aurinkoinen ilma tänään. Vaan nyt on jo ihan pimeetä, viiden aikaan hämärän laskee.Noh, valosaan päin mennään kaiken aikaa:)

    VastaaPoista
  20. Oman onnen seppä, kiva kun kävit *kylässä* pitkästä aikaa.
    Tänään oli erinomainen päivä, todella upeaa, silmiä ihan häikäisi kirkas aurinko :=)
    Kyllä, niitä aikoja pimeys tulee.
    Valoa kohti kuitenkin käännytään pikku hiljaa taas, eikö olekin kivaa ♥

    VastaaPoista
  21. Täällä en ole vielä tityytä kuulut mutta ehkä se pian kuuluu :)
    Kauniita astioita olet löytänyt ja tuon lasivadin. Olen kaikkiin lasisiin astioihin hurahtanut, niitä on kaapit väärällään ne vaan on niin kauniita :D
    Ihanan kellon on Matti Sinulle ostanut ♥ Näkyi töissäkin olevan Ruunebergejä, opiskelijat tekevät nyt urakalla, mutta pidin näpit erossa, hyvä minä :D

    VastaaPoista
  22. Tuula moi!
    Kyllä siitä tityystä iloitsee, kun eka kerran kuulee :)
    Sama täällä ,kaikki lasi on kaunista, ja samoin tulee sitä kerättyä, Matti aina vaan myhäilee, muttei sano mitään :)
    Tuo lasi vati oli aika painava, ehkä jotain vanhaa lasia :)

    Joo, en minäkään syönyt, mutta pistin varuilta 2 pakkaseen, joskus nautin ne kyllä ♥

    VastaaPoista
  23. Johan hivelee silmiä tuo astiasto.
    Tintit ovat koht'sillään pesäpuuhissa.
    Jep, ja minulla melkoinen kasa langanpäättelypätkiä keruussa pesien pehmikkeeksi pöydän nurkalla.
    Kauniita unia!

    VastaaPoista
  24. Tarina, hiveleekö, minuakin hiveli, ja harkinnan jälkeen menin ja ostin sen.
    Minulla on ennestään ruoka lautasia tuohon sarjaan :)
    Ai ihana, kivaa pehmikettä sinä järjesteletkin linnuille, hyvä asia ♥

    Mukavia unia:)

    VastaaPoista
  25. Löydät aina kaikkein kauneimmat asiat, niinkuin tämä kello, kuinka suloinen♥ Sinistäkin olet löytänyt, kauniita astioita.
    Muistin juuri, että minullekin on Runebergin torttu kaapissa, mieheni oli tuonut, ensin pitäisi kuitenkin keitellä hyvät pannukahvit. Ehkä vielä keitänkin, kahvinjuonti ei vaikuta unenlahjoihini.

    VastaaPoista
  26. Hyvä, että sinistä löysit! Ajattele mulla oli samassa talossa kirppari missä asun ja toinen heti melko lähellä. Pakko sanoo, että onneksi kumpikin lähti, helpotti, vaikka jäinkin kaipaamaan niitä...;)

    VastaaPoista
  27. Kiva nähdä toistenkin kirppisostoksia. Tuli haikeus viimeisestä kuvasta, jossa on ruusukuppi ja vieressä runebergintorttu lautasella. Ruusukuppi on samanlainen kuin äitini ruusuastiasto. Siihen kuului sekä kahvikupit että ruokalautasia ja tarjoiluastioita monenlaisia. Äitini piti kaikenlaisista ruusuista. Nyt nuo ruusukupit ovat yhdellä sisarellani.

    VastaaPoista
  28. Onkohan nuo tintitkin alkaneet kansainvälistyä, sillä meidän pihan tintit laulaa: "tiity,tiity, kvik, kvik". Kunnon suomalaista "titityytä" ei kuule enää ollenkaan :D

    VastaaPoista
  29. Manteli, kiitos ♥
    Joskus sitä vaan löytää, toisinaan ei tartu mitään käteen, vaatteita ostan hyvin harvoin, jos ei ole jotain silmiin pistävän hyvää ja upeaa.

    Oikein pannukahvit, koskahan oisin viimeksi saanut, just eilen katselinkin pannuja, jos mökillä alkaisin keittää pannukahavia, katsotaan nyt, tiedän kyllä ,että se on hyvää.
    En oikeastaan juo kahvia, mutta mökillä kummallista kyllä se maistuu ,siinä terassilla ulkona.

    VastaaPoista
  30. Maikki, kyllä kirppikset on ihan kivoja, jos löytää hyvää tavaraa halvalla, ennen siinä olikin sellainen idis.
    Nykyään sielläkin on jo kovat hinnat usein, että moni kaunis tavara jää hyllyyn.

    VastaaPoista
  31. Paula Eskola, ruusukupit oli äitien lemppareita.

    Ennen oli Arabiaa joka kodissa, oli normaalia, nyt sitä oikein etsitään jotta sais :)
    Siis eihän ruusukupit ole arabiaa, muuten vaan tuossa väliin heitin toteamuksen Arabiasta.

    Tuo kirjailtu liina oli halpa, vain 1.50 ,minusta kaunis ♥

    VastaaPoista
  32. Sude, niin minä kuulin sen ekan *titityyn* eilen ja oli piristävä :)

    VastaaPoista
  33. Kauniita löytöjä! Tuo lintukello on ihana:)

    Meillä tintit tittailivat taas jo ennen aamu kuutta:) Lämpötila juuri plussan puolella, joten se varmasti ilahdutti tipejä.

    VastaaPoista
  34. Sussi, kello on minustakin ihana ♥
    Kivaa että on leutoa ainakin vielä, kyllä se on riemujuhlaa linnuille :)
    Meilläkin +1.

    VastaaPoista
  35. Kirjailtu liina on tosi kaunis, ihana, olen aivan heikkona tuollaisiin. Ja uskomattoman halpa. Sehän on aika suuren työn takana, jos on vielä käsityötä. Todellinen aarre.

    VastaaPoista
  36. Paula Eskola, viimeinkin joku joka huomaa sen, eikö olekin kaunis, ihana, minäkin tykkään kirjailluista liinoista, oli kyllä kaunis löytö ,josta olen hyvilläni ♥
    Itse kirjailen juuri pyyheliinapeittoa :)

    VastaaPoista
  37. Kauniita ostoksia olet tehnyt Lahdessa. Kiitos torttukahvista, maistuikin hyvälle. Jääpuikot otsikossa kertovat keväästä :)

    VastaaPoista
  38. Sisko, ostokset oli kivoja ihan, ja edullisia, hauskaa oli myös liikuskella taas Lahdessa, olen sellainen suurkaupunki ihminen, kaksonen, joka välillä toki luonnon rauhaa rakastaa.
    Kiva kun kupponen kahvia maistui ♥

    VastaaPoista
  39. Nam! Meitsikin tykkää runebergin tortuista! Kyllä se näkyykin vyötäröllä, siis lihaksena. Nyt päikkäreille...aurinkoista päivää Seijalle! Ja Monalle! Ja Matille!

    VastaaPoista
  40. Sulo varmaan tykkäisitkin joo :)
    Lihaksiahan ne Sulollaon, kuten olla pitääkin, ja pikku herkut on silloin tällöin sallittuja, ainakin meillä :)
    Kiitos terkut meni perille, ja Eetulle myös terkkuja, ja kaikille neijalkaisille ja emännälle ♥

    VastaaPoista
  41. Hie Seijastiina runeberintortut ovat hyviä kahvin kanssa♥
    Teet upeita löytöjä!
    Olin joskus innokas kirpputoreilla kävijä.

    VastaaPoista
  42. Kirsti, on ne hyviä, en taaskaan voinut maistaa, joten pistin pakkaseen, joka keväinen muutaman kilon pudotus jälleen.
    Sinulla ei näitä huolia olekaan, ihanan hoikka olet ♥

    Kirpputoreille tulee aina silloin tällöin poikettua, olisko pientä kerääjän vikaa ;D

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!