sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Viikon lopun touhua

Heips vaan kivat ihmiset
ja kiitos taas mahtavista kommenteista
ja siitä että jaksatte minunkin blogiani seurata.
Ilahduttavaa ♥


Eilinen päivä meni kotosalla siivotessa,
leipoessa ja käsitöiden parissa olevinaan,
ettei kunnolla ulos kerennyt kuin tintit
hätsiltään ruokkimaan.
Leivoskelin Pikkupullia
Omalla ohjeella ihan,
maaliskuun laskiaisjuhlia ajatellen.
Niin se laskiainen on vasta maaliskuussa,
aika jännää.
No ompa pullat nyt valmiita ,sitten aikanaan
ei muuta kuin täyttää kunnon laskiaispullien tapaan.
Tänään tein  pikkuleipiä,
sitruunaisia ja helppoja.
Sitruunapalat helposti 
Pötköt vaan uuniin ja leikataan paloiksi.


Sain tuossa ilta teeveetä katsellessa
valmiiksi myös toisen pyyheliinapeittoni.
Muuttelin värit ohjeesta piittaamatta mieleisekseni.


Tämmöinen siitä tuli sitten, 
kelpaa varmaan mökille, ehken...
Tänään kauppareissu cittarissa,
ja Matti halusi kukilla minua ilahduttaa,
eikö olekin kaunis?

Oikein mukavaa sunnuntai iltapäivää hyvät ystävät,
kaverit, blogituttavat ja satunnaiset vierailijat.
Minä taidan nyt vaalentaa tummuneita hiusjuuria.

72 kommenttia:

  1. Olet ollut ahkera, maiskis maiskis näyttävät hyvältä nuo pullat.

    Tein muuten samasta tyttösetä 25 vuotta sitten myös tuommoisen pyyhelinatelineeseen peitteen. Voi kun nyt muistais missä se on. Värin olivat silloin perus punainen ja sininen ja vihreä.

    VastaaPoista
  2. Maiju, leipominen on kivaa, kun ei työkseen tarvitse tehdä ;D

    Juu, minä halusin hiukan värejä lisää, ja tein oman mieleiseni, ja sopivan mökin väreihin :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän ihana tuo pyyheliinapeitto.
    Kovin ahkera olet jälleen ollut, joten kaunis kukkanen on ansaittu :)))
    Ps. Kävin eilen etsimässä sitä joutsenperhettä, mutta ei näkynyt,kuulin että oli nähty yksi joutsen Hiidenhaudan liepeillä.

    VastaaPoista
  4. Tiitsa, kiitos :)
    Ahkerasta en tiedä, mutta tuossa se tuli valmiiksi, kun katseli sarjoja ;D

    Voi ,minäkin olen katellut niitä joutsenia, en nähnyt uuden vuoden paukutuksen jälkeen enää.
    Missä on Hiiden hauta, ihan kylmällä puisti ::o

    VastaaPoista
  5. Hiidenhauta on Kymen alajuoksulla, kun kuljet sitä rantatietä kohti Tommolaa. Siellä on pienia kauniita suojaisia poukamia, joissa jousenet viihtyvät. kartasta jos katsot niin löytyy Hiidenhaudantie suurinpiirtein siitä kohtaa.

    VastaaPoista
  6. Tiitsa, jeps, ollaan varmaan siellä liikuttukin, ajellaan aika usein pesulan ohi ja siinä kuvaillaan, ahaa, se on siellä, pitää lähteä tutkimaan yks kaunis päivä :)
    Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Ahkerana olet ollut ja pullat ja sitruunaiset näyttävät syötävän hyviltä.
    Pyyheliinan peitto on kaunis, perinteinen malli. On mukavaa kun perinnekäsityöt saavat uusia taitavia tekijöitä.
    ja esikko on niin kevään tuoja.
    Kivaa sunnuntain jatkoa sinnepäin.

    VastaaPoista
  8. Minttuli, mukavaa tämä on ollut, saa leipoa rauhassa, ja tehdä käsitöitä kun tahtoo, illat on mukavia tehdä noita käsitöitä, mutta mitähän minä nyt alan tekemään?
    Jäi tuota puuvilla kangasta, jos tekis liinat niistä tai jotain, onko kellään muuten idiksiä, sellaset pyyhkeen kokoset 2 palaa jäi :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä on ihana pyyheliinanpeitto. Tulee ihan lapsuus mieleen, meillä oli naapurissa tuo sama kuvio. Ja noita sitruunapikkuleipiä täytyy joskus kokeilla ( siis tytär saa tehdä ).
    Matilla on kukkasilmää, kun on osannut valita noin iloisen keväisen värisen kukkasen :)

    VastaaPoista
  10. Ahkeroinut olet tosiaan, Oikein herkku leipomukset olet tehnyt.

    Ja tuo pyyheliinojenpeitto, mikähän sen oikea nimi on:).On todella kaunis. Mieki haluaisin tuollaisen, mutta ei ole köökissä tillaa:(. Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  11. Sude, kiva jos olet sitä mieltä ♥
    Lapsuus minullakin näistä...
    Mutta kiitos hyvien blogien, mistä näitä inspiksiä saa ja löytyy :)

    Nuo sitruunapikkuleivät kannattaa kokeilla, helppoja minusta :P

    Matti osaa nuo kukkahommelit ♥

    VastaaPoista
  12. Askartelin itte, no kunhan ilokseni tein noita ja pakkaseen.
    Olisko nimi joku : tyttö tai neito puutarhassa.
    Siis minä muokkasin vähän kuvaa, ja isonsin kaavaa, mikä oli kirjaston kirjassa, tahdoin että tällä on myös hiukset, eli pitkät vaaleat hiukset :)

    VastaaPoista
  13. IHANA tuo pyyheliina peitto.... muistan tuon kuvion lapsuudestani..:)

    VastaaPoista
  14. Irmastiina, nuo peitot on kyllä lapsuuden ihania muistoja ♥
    Kiva kun pidit :)

    VastaaPoista
  15. Kyllä sinä Seijastiina osaat ja kerkiät, aina on valmista jälkeä mitä meille näyttää t. Aili-mummo<3<3

    VastaaPoista
  16. Sinulla on täällä herkullisen näköisiä leivonnaisia. Samoin on ihana tuo kirjomasi kuvio, kyllä kelpaa! Ja kukka, niin keväinen ja aurinkoinen :)

    VastaaPoista
  17. Kivaa
    sunnuntai iltapäivää
    ahkeralle ysävälle<3

    halit,
    Päivi

    VastaaPoista
  18. Aili-mummo no eihän tuossa nyt mitään, on ilo tehdä jotain kun on aikaa ja jaksaa, minulla oli rankka syksy jouluun asti, että saan olla kiitollinen, että se on ohi :)

    VastaaPoista
  19. Anja, joskus sitä vaan tahtoo ihanaa pullan tuoksua nenäänsä, yhtää en maistanut kyllä :)
    Joo, suunnittelen nyt yhtä kuviota kankaan paloille, jos niistä vielä joku liina tulis :)

    VastaaPoista
  20. Päivi mukavat sunnuntait myös sinulle ja halaukset ♥

    VastaaPoista
  21. On niin aurinkoisia asioita teidän kodissa, kukkia ja pullantuoksua. Joskus näin uranaisena vähän haikaisee : )

    VastaaPoista
  22. Kaunis tuo pyyheliinapeitto.kelpaa kylla muuallekkin,kuin vain mökille.
    Ja mita kaikkea namia olet taasen leiponutkaan.
    Tuon varista kevatesikkoa en olekkaan ennen nahnyt.Kaunis.
    Sinulle myös mukavia sunnuntai-illan hetkai sinne Suomeen.

    VastaaPoista
  23. Sateenkaari kiitos ,mukavaa iltaa sinnekin kauas ♥

    VastaaPoista
  24. Aivan ihana tuli tuosta sinun pyyhepeitostasi!
    Pullaa nam! En koskaan saa pullista sellaisia kuin haluaisin ja siksi en mielelläni niitä leivokaan, vaikka kaikkea muuta kyllä. Onneksi Kultakutrilla tuntuu olevan pullanleipomispeukku, joten niitäkin meillä hänen innostuksensa herätessä saa. Tänä viikonloppuna tein Pirkka lehden ohjeella Runebergin kakun ja se oli oikein hyvä ja mehukas. Tosin rommi vaihtui ohjeessa greippimehuun paremman puutteessa, mutta toimi ihan hyvin. Rommia en arvannut lasten takia laittaa, edes aromina, olisi voinut jäädä syömättä. Hyvää sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  25. Ai,mitä pullia,nams,minä kans leivon kaikenlaisia leipomuksia mukavaa touhuta ja vielä kun saatehä rauhassa:D..Kyllä on Matti ollu kiltti,voi sitä kuinka herttainen mies sinulla on,terkut Matille meiltä täältä♥,ihana toi kirjontakuvio peitossa!
    Mukavaa Sunnuntai illan jatkoa teille♥

    VastaaPoista
  26. Oletpa ollut reipas viikonloppuna :) Täytyykin kokeilla noit helppoja pikkuleipäsiä. Leppoisaa sunnuntai illan jatkoa !

    VastaaPoista
  27. Mustakissa, kiitos :)
    Kiva idea tuo Runebergin kakku, takuulla oli hyväää.
    Ihana tuo Kultakutri kun leipoo välillä ♥

    VastaaPoista
  28. Tansku, just, kun saa tehdä rauhassa, ja omaan tahtiin ,on kivaa :)
    Kiitos, terkut meni Matille, joka tuossa katsoo lännen kuvaa jostain netistä :)

    VastaaPoista
  29. Riitta, kokeilepa huvikseen.
    itse pidän raikkaista sitruunan makuisista ja hyvä ovat pakastaa, kuten minäkin tein :)

    VastaaPoista
  30. voin kuvitella miltä pullat maistuu..

    VastaaPoista
  31. Oletpa ollut ahkera,herkulliset laskiaspullat,kaunis tuo pyyhepeitin,minulla on tallessa tuommoinen,joskus tyttönä ollessa tehty.hyvää alkavaa viikoa sinulle.

    VastaaPoista
  32. Ihania pullia! Mulla on tuollainen keittioliinojen peitto, jonka sain aidiltani. Han on tehnyt sen joskus aikojen alussa eli pian "antiikkia". Siina on Lumikki elainten ymparoimana.

    VastaaPoista
  33. Voi kuinka kaunis ja pirteät värit on pyyheliinapeitossasi :)Mukavaa sunnuntai-iltaa <3

    VastaaPoista
  34. Pia, minäkin vain kuvittelen, en uskalla maistaa ;D

    VastaaPoista
  35. Ritva, joo pullaa laskiaiseksi ,sitten herkutellaan.
    Kiva, kun laittasit blogiisi peiton näkyville, on varmaan kaunis ♥

    VastaaPoista
  36. Tuula, niin olen jossain nähnyt Lumikin peitossa, ai kun ihana varmasti :)

    VastaaPoista
  37. MaMMeli, vähän väriä täytyy olla, itselle käy sininen tänne paremmin, kiikutan tuon mökille :)
    Mukavaa iltaa ♥

    VastaaPoista
  38. Oletpa ollut toimelias, tunnen melkein pullantuoksun ihanan. Sitruunapalat näyttävät myös herkullisista, nam.
    Pyyheliinapeitosta tuli suloinen, värit ovat oikein sopivat, olet taitava♥
    Sinulla on ihana mies, hän tuo usein sinulle jotain kivaa, kevätesikko on oikein soma, taidanpa ostaa ensi viikonlopuksi samanlaisen.
    Hauskaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  39. Voisin syödä pari noita sun pullia, koska olen herkkusuu ja koska sun pullat näyttää maukkailta. HAU!

    VastaaPoista
  40. Sinäpä olet paljon aikaan saanut, minuu ihan hengästyttää ;)
    Niin kaunis kukka, ihan mun värit!

    VastaaPoista
  41. Voi mitä herkkuja :) Täytyykin laskiaispullia tehdä, kuinka olen sen unohtanut :)
    Kyllä tuli pyyhepeitosta kaunis, kelpaa ihan minne vaan.
    Ihana Esikko, kauniin värinen :) Voi Sinun ihanaa Matti ♥

    VastaaPoista
  42. Seijastiina mulla ei ole blokia.Sylvi siskon myötä katselen näitä,on tosi kiva katsella.

    VastaaPoista
  43. Manteli, Matti tietää mitä tahdon, ei tarvitse kuin vilkaista jotain, ja se sanoo, tahdotko tuon, ja eikun ostamaan ♥
    Joo kokeilepa noita keksejä, minä en uskaltanut, kun en käytä sokeria vähään aikaan, mutta hyviä ne oli isännästä ainakin.

    Minulle tulee esikoista mieleen kevtä, mökillä kun maa sulaa, alkaa kasvamaan :)

    VastaaPoista
  44. Sulo, sulle varmaan pullat maistuis, siitä olen varma, oliskohan ähky jos pistäs kaikki poskeensa ;D

    VastaaPoista
  45. Katjusha, en minä nyt kaikkia ihan samana päivänä tehnyt :)

    VastaaPoista
  46. Tuula, elä pidä kiirettä, laskiainen on oikeesti vasta maaliskuussa.
    Enkä syönyt sitä yhtäkään ;D

    VastaaPoista
  47. Ritva, eikös sinulla olekaan, minä vähän olen kaipaillut jotta pääsisin vuorostani kommentoimaan ja vierailulle :)
    Mutta ihanaa iltaa, nyt blogit kiinni ja huomenna blogikierros ♥

    VastaaPoista
  48. Hei Seijastiina,ihania pullia,myös ne sitruunapalat olisivat mieleeni!
    Pyyheliinapeitto on todella kaunis. Muistan lapsuudestani meiltä kotoa sellaisen,ehkä ei sama kuvio ollut.
    Ja kukan väri on kiehtova.
    Papukaijat on suloisia sinun aiemmassa postauksessasi.
    Taas uusi viikko alkamassa, siunausta siihen!

    VastaaPoista
  49. Tavatonta sentään, minäkin sain eilen huone-esikon, keltaisen,, kuten kuvasta näkyy. Laitan sen sitten kevään tullen kukkapenkkiin. Olen vanha uusilukijasi, jouduin muuttamaan,, sattuneista syistä jotka jätän omaan tietooni. Käyppä, tunnet kyllä. Tuo pyyhepeitto on hieno, oletpa Sinä vaan taitava. Olen joskus kokeilut kirjontaa, ei onnistunut, meni koko kangas kurtuille:D

    VastaaPoista
  50. Kauniita, ihania kuvia! Minä se en vain osaa leipoa pullaa, tulee aina kovia kiviä:)
    Mukavaa illan jatkoa!!

    VastaaPoista
  51. I like your breads and photos, I cannot wait to try to make .....

    VastaaPoista
  52. Kirsti, kiitos.
    Meilläkin oli pyyheliinapeitto kun olin lapsi, muistan, että siinä oli tyttö ja poika ja jotain muuta, en ymmärrä mihin katosi, kun myöhemmin en sitä nähnyt.

    Iloa viikkoosi Kirsti ♥

    VastaaPoista
  53. Ihailija, tuopa jännä idea, pistää maahan keväällä tuo esikko, pitää kokeilla jos nyt pysyy hengissä kevääseen asti.
    Kirjonnassa on hyvä käyttää kiristin rengasta, mikä se nyt oli oikee nimi, mutta kuitenkin..
    Kiitos kutsusta, tulin ja kävin uudessa blogissasi ja tunnistin ♥

    VastaaPoista
  54. Tirriliisa, tein ohjeen ,tarkasti esim. niille jotka aloittelee leipomista, ja kerron siinä taikinan valmistuksesta, miten saa hyviä pullia, mulla tulee oikein pehmeitä tällä ohjeella.
    Vehnäjauhoja ei saa olla liikaa, ne tekee kovaksi, pitää vaan yrittää pyöritellä löysää taikinaa pöydällä jauhojen kanssa :)
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  55. Grace, thank you.
    Try on earth and nice new week :)

    VastaaPoista
  56. Bannerikuva on kaunis. Jääpuikot rivissään räystäällä.

    Taas olet leiponut makoisia pullia, nam. vesi herähti kielelle, mutta mulla on ne karppaajien pullat, hih.

    Voi kuinka kaunis tuo pyyhenliinapeitto. olet taitava kyllä.
    Mukavaa alkanutta viikkkoa.

    VastaaPoista
  57. Oho, onpas siellä ollut touhukas viikonloppu. Pullantuoksu oikein tuli tänne asti. Niin tavattoman kaunis tuo pyyheliinapeitto ja ihanan värinen esikko.
    Minä aina tummennan hiusjuuria :D

    VastaaPoista
  58. Liisa, kiva kun pidit bannerista, minustakin ihan kiva.
    Karpaten minäkin vielä olen ja jatkan, teimpä noita pakastimeen vaan :)
    Kiitos ja mukavaa viikkoa sinullekin :)

    VastaaPoista
  59. Markka, eihän tuossa mitään pieniä mukavia askareita vaan ;D
    Ahaa, siellä tummennetaan ,jeps,ja täällä vaalennetaan hiuksia, mikäs siinä, kivaa vähän piristää itseään :)

    VastaaPoista
  60. Voi kun kaunis pyyheliinaverho! Herkkupulliakin tarjolla, kiitos. Minä söin eilen kylässä kermaisen laskiaspullan ja Runebergin tortun, olen nyt ehkä herkutellut riittävästi. Kaunis on kevätesikko. Sitruunapalat maistuisivat mullekkin.

    VastaaPoista
  61. Upeat värit esikossa! Ja ihan rupesi tämän pullahiiren hammasta kolottamaan, on kai pakko ryhtyä itsekin leipomispuuhiin...

    VastaaPoista
  62. Sisko, kiitos kaunis ♥

    Joo, joskus tekee mieli pullia tehdä, vaikka ei syökään itse, maaliskuussa on vasta laskiainen, tein varoiksi :)
    Varmaan maistuisi sinullekin ;D

    VastaaPoista
  63. Liinu, heipsistä ja kiva kun tulit vierailulle ♥
    Tuoreen pullan tuoksu on jotain niitä pieniä iloja :)

    VastaaPoista
  64. Pyyhepiilo on upea!
    Njam, herkullisia leivonnaisia.
    Viihtyisiä askareita!

    VastaaPoista
  65. Tarina, leipominen on välillä hauskaa, tänään voisin tehdä kaakun, ihan pakkaseen :)
    Kiitos samoin sulle ;D

    VastaaPoista
  66. Aivan ihanan näköisiä leipomuksia, namskis!
    Ja tuo pyyheliinapeitto vasta upea onkin, olet kyllä taitava! Kauniit värit siihen valitsit!
    Itsellä on vielä aloittamatta, täytyy odotella sitä inspistä.
    Kauniin värinen tuo esikko, tulee kesä ja auringon lämpö mieleen.
    Ostin erivärisiä tulppaaneja kaksi nippua ja laitoin isoon aalto-maljakkoon, siitäkin saa ihanaa väriterapiaa.
    Hyvää helmikuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  67. Love your header! Are you sure that's not my house? You have a beautiful site. lg :)

    VastaaPoista
  68. Ihanan kotoisa postaus, pullan tuoksut tulee ihan tänne saakka. Pyyheliinanpeitto valloittavan kaunis ja ihanan värisen esikon olet läytänyt. Hauskaa loppuiikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  69. Irma, kiitos, väriterapia on hyväksi näin harmaana aikana :)
    Kiitos, peitto on ihan kiva, kokeilin sitä tänne keittiöön, vien sen kuitenkin mökille.
    Nyt on menossa ruiskukka aiheinen liina :)

    Tulppaanit onkin ihania, kun laittaa ison kimpun, ja aalto maljakko on hyvä leveä asiaan :)

    Iloista helmikuuta ♥

    VastaaPoista
  70. Louvregirl, thank you very much your comment ♥

    VastaaPoista
  71. Valokin värsyjä, esikko onkin ihan kiva, tämän hetkisiin väreihin kodissani sopiva ♥
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!