keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Lintuja ja oravia ♥

Hei taas!
Niin minun piti tänään postauksessani  kirjoittaa eilisestä päivästä,
mutta empä kirjoitakkaan, muuta mukavaa tänään tuli ohjelmaani.
Pistäydyttiin tuossa Heinolan lintutarhalla 
Ja ilokseni siellä ulkotarhoissa oli myös tuimailmeisiä petolintuja.
Niistä otetut kuvat on hämäriä kun otin verkon läpi.


Huuhkaja


Lehtopöllö (muistaakseni),
aika uninen..
Ja tuttu korppikin siellä oli juttuseuraa vailla.
Julle oli kovin yksinäinen, se kun on niin seurallinen.
Jullen kuva epäonnistui, harmitus..
Juttelin sille aikani ja siinä ihailtiin monia Suomen kauniita lintujamme.
Pistäydyin sisällä lämmittelemässä ,missä oli kuvanäyttely 
ja paljon komeita täytettyjä lintuja.


Pekka Tuurin kuvaama vuoden valokuva 2010 : valoa kohti kannattaa 
käydä katsomassa Vuoden 2010 luontokuva ja paljon muuta.
Sisätiloissa oli myös vaikka mitä mukavaa silmälle, esim. perhoskokoelmia.


Sisälinnut on, papukaijat on sisätiloissa myös,
niitä emme tälläkertaa käyneet kurkkimassa.
Sitten kesällä, kun pääseevät ulkotarhoihin, mennään taas.
Lämmittelyn jälkeen kuvattiin parit ulkolinnut.


Tintti


Naakka


Jousten lammella
Tässä toinen 



Ja vinkeä orava oli innoissaan pikkulintujen ruoka paikasta


Tässä puussa


Harakka ja varis sulassa sovussa


Onni on Heinolan lintutarha joka vielä jäi meille, minäkin adressia allekirjoitin aikoinaan.
Onni on joutsenlampi vieressä ,ajotien toisella puolella,
missä kaksi joutsenta meitä ilahduttaa ja lukuisa sorsamäärä.
Vein leipää reppanoille taas.
Kun pyörähdätte Heinolassa,
käykää toki lintutarhalla, niitten on siellä hyvä olla,
sinne otetaan lintuja jotka eivät pärjää luonnossa.
Onni on olla hyvä paikka siipirikoille linnuille tai haavoittuneille ♥


 



 

50 kommenttia:

  1. Hieno juttu, että suojapaikkoja löytyy!
    Huuhkaajan kuva oli hurjan jännä aloitus postaukselle, suorastaan maaginen!
    Myös uninen pöllö ja muutkin kuvat olivat kivoja.

    VastaaPoista
  2. Huuhkajalla tosi tuima ilme.
    Täytyy pistää korvan taakse, jos tulee
    kesällä "eksyttyä" sinne suunnalle.
    Hyvät kuvat sait näytille.

    (Kiitti myös sulle kommenteistasi
    blogissani.)
    Terkkuja.

    VastaaPoista
  3. Kiki, kiitos mielenkiinnosta.
    Niin nuo muut linnut on ihan vapaita, paitsi pöllö,huuhkaja, kotka.
    Uninen pöllö oli pakko laittaa, pidin itsekin ja tuimasta huuhkajasta ♥

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia, meillä mökki Lopella.

    VastaaPoista
  5. Sirpa,huuhkaja oli nurkassa todella komea ja pitkät tupsukorvat.
    Oliskohan kertakaan ollut, että tuollainen komeus olis meitä seurannut oksalta metsässä liikuessamme.
    Kiitos sinulle :)

    VastaaPoista
  6. Maiju, aijaa, Lopella, juu mehän asutaankin Päijät_Hämeessä ,taitaa olla kauempana paikkanne.
    Kiitos Maiju.

    VastaaPoista
  7. Hyvä kun on tuo lintutarha saanut jatkaa. Muistan kyllä sen kun puuhattiin lopettamista. Täytyisi pysähtyä kesäaikaan nyt Heinolan kohdalla. Muistutapa uudelleen kevään korvalla.
    Komiat kuvat. Tuo huuhkaja on vaikuttava kun siihen luonnossa törmää, kokemusta on ja peloittikin vähän.

    VastaaPoista
  8. Minttuli, se on hyvä asia että sai jatkaa.
    Se olisi mukavaa jos pysähdytte joskus siihen, lampikin on kaunis kesällä siinä vieressä, missä nuo kaksi joutsenta ovat ♥
    Oi, sinä olet siis kohdannut huuhkajan, varmaan vaikuttava ja peloittava tilanne.

    VastaaPoista
  9. Voi tuota unista pöllöä :DDD Itsekin täällä koneen äärellä miltei nukun :-)))

    Ihania eläinkuvia!!
    Tuolla lintutarhassa pitäisi tosiaan vierailla...

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia ♥ Täytyy pistää paikka mieleen ja käydä katsomassa. Harmi kun sinne Heinolaan päin ei koskaan tule lähdettyä. Täytyy tehdä ihan asioikseen pieni retki lintutarhalle ♥ Joskus 80-luvulla olen nähnyt huuhkajan ihan livenä Lempäälän Säijässä, se pesi siellä. Ilta hämärässä lentää liihotti auton edestä, kyllä oli kunnioitusta herättävä lintu, mahtava siipien väli. Hämärtyvässä illassa suorastaan pelottava :)

    VastaaPoista
  11. Minnamarika, minä oli yhtä uninen ennen joulua, kuin pöllö, nyt olen virkistynyt :D
    Kannattaa vierailla lintutarhalla.
    ja kiva kun vierailit täällä ♥

    VastaaPoista
  12. Tuula, kyllä varmasti on upea näky ja vaikuttava kun lentääkin huuhkaja.
    Minä en ole nähnyt luonnossa mitään pöllöjä enkä huuhkajia, harmitus, tahtosin kyllä ♥
    Pikku retki tänne kesällä, siinäpä ideaa, ja eväitä natustelette lammen rannalla, joutsenia katsellen. :)

    VastaaPoista
  13. Olen tietoinen siintä lintutarhasta ja luinkin lehdestä että rahat loppuu tms.Kesällä kun bussi menee Heinolan kautta ja on tauko, niin meen aina ulos kuulostelemaan lintujen juttuja! Kuuluu ihan hyvin siihen linjurin assalle. Joskus on kyllä otettava pitempi tauko ja mentävä oikein sisälle ja nokatusten kuulumiset kysyttävä,tipuloilta, huuhkaja on upea lintu. Nyt mulla on jo monta lintua mitkä pitäis taltioida kankaalle, vaikka monta olen tehnytkin ja suurin osa on maailmalla. Jos tulee kova ikävä niin maalaan uuden.... :)

    VastaaPoista
  14. Maikku, terve!
    Eikö olekin kiva ,hyvä paikka.
    varmasti sitten olet keskustellut Julle korpin kanssa myöskin, se on kovin seurallinen, nyt suruissaan istui oksalla, yritin haastella sille, ja kyllä sen pää känntyili, vaan ei sanonut mitään, kyllä se joskus puhelee.
    Ihana sinulla tuo taito, kun osaat tuoda sen kankaalle, se on myös onni ♥
    Kiva kun kävit täällä kommentin kanssa:)

    VastaaPoista
  15. Ompas tuiman näköinen huuhkaja. En tosiaan haluaisi olla hiiri, kun tuo on lähistöllä :)
    Hienoja kuvia olet saanut. Olispa mielenkiintoista käydä joskus paikanpäällä, vaan ei taida olla koskaan kyytiä sinne päin

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia,lintutarhalta♥,ahaa sai jatkaa ,no niin ompa hyvä juttu,eläimille jotka ei pärjää omin avuin,voi poloisia.:(,pitääkin tulla kattelee sinne lammelle,ihania joutsenia ja sorsia♥.Mukavaa Keskiviikkoa♥

    VastaaPoista
  17. Sude, on tuima ilmeinen mutta komea.
    Siellä on mielenkiintoista kyllä, ja pihassa on ihana lintuparatiisi taivaan linnuille, jotenkin naakatki viihtyy siellä puissa.

    VastaaPoista
  18. Tansku, siellä on milenkiintoista katsottavaa.
    Muuten katsoitko tuota linkkiä, VUODEN LUONTOKUVA -10, se on kyllä kaunis valokuva ♥
    Joo tulepa vaan käymään täällä joku päivä, eikun menoksi :D

    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  19. Upeita lintuja kuvasit, huuhkaja on kyllä komea lintu orassinen silmineen, vähän äreän näköinen:) Joutsenet ovat ylväitä ja aika kesyjä, varmaan iloitsivat leivänmurusista. Olen aina halunnut käydä siellä lintutarhassa, mutta kun se on niin kaukana. Ähtärin eläinpuistossa kuvailin pöllöjä, saatan joskus laittaa kuvia verkkoalbumiini.
    Yritin juuri laittaa sinulle linkin sinne kuvagalleriaani, mutten tiedä osasinko, olen vähän tohvelo näissä teknisissä asioissa.
    Hauskaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  20. Irmastiina, kiitos.
    Pienestä sitä ilostuu itse, kun saa kerrankin pikkulintu kuvat jotenkin onnistumaan.
    Kun meillähän ei täällä asunnolla ulkona näy niitä paljon, mutta lintutarhan pihalla oli paljonkin.

    VastaaPoista
  21. Manteli, kyllä joutsenet on aika kesyjä, niille ei kyllä kovin leipä mistunut, ei ollut nälkä.
    Kesällähän ne ei anna tulla lähelle.
    Siinä on nyt sellainen n. kolmen metrin alue missä enää voivat uiskennella, lampi melkein jäätyy.
    Kiitos Manteli, pääsin galleriaasi, ja kävin jo moikkaamassa karvakuonoja, frettejä.
    Vaan en tiedä, jos poistan sen meilistäni, pääsenkö sitten enää.
    Täytyy tutkia asiaa.
    Oikein mukavaa iltaa sinullekin ♥

    VastaaPoista
  22. Voi jöses seijastiina milloin olet käynyt Tarinan kuvaamassa klo 05.05 kesken aamupostin lukemisen?
    Huuhkajalla on just' mun aamukarhuäkeysilme ja silmät rilleistä huolimatta eivät vielä jaksa katsoa uuden aamun ihanuuksia!
    Kiitokset retkestä kanssasi!

    VastaaPoista
  23. Tarina, nyt ei oikein mulla säteile, suoraan sanoen :/
    Hyvä ilme, mulla samoin aamuisin, hyvä etten pure, jos joku sanoo jotain, ennnekuin olen saanut jotain syödä.

    Mukava,että olit matkassa mukana Tarina.
    Nytpä minä kerkiin toivotaa makiat unet ja levollista yötä :D

    VastaaPoista
  24. En ole kuullutkaan tuosta lintutarhasta.Mielenkiintoıinen kayntikohde ja hyvin tarpeellinen,koska pelastaa luonnosta ne heikoimmat.

    VastaaPoista
  25. Tuo on tosiaan tärkeä paikka Joka onneksi on vielä säilynyt:) Käymme joka kesä siellä useastikin! Upeita kuvia olet taas napsinut

    VastaaPoista
  26. Sateenkaari, moi pitkästä aikaa , oikein mukava,että tulit vierailulle ♥
    Kyllä se on minusta niin tärkeä paikka.
    Nyt aion liittyä vielä lintutarhan ystäviksi, lahjoittaa vuodessa 30e ,niin saan jäsenyyden, se on vähän lintujen ruokintaan, mutta hyvä aisa ja tuntuu hyvältä, olla osana ruokkimassa.

    VastaaPoista
  27. Riitta, on mukava kun sinäkin pidät sittä, käynneilläsi sen huomaan.
    Kyllä siellä minunkin tulee käytyä aika ajoin.
    Kun huomasin, että pikkulintuja viihtyy pihapiirissä, käympä useimminkin, en tajua edes, miksen sitä ennen tajunnut.
    Luonnon linnutkin näköjään tietää, että se se on, hyvä paikka, jos jotain niille sattuu ;D

    VastaaPoista
  28. Olipa teräviä katseita, varsinkin ensimmäisessä kuvassa.
    Sinäpä löysit hyvän ruokinta paikan.
    Kiva.♥

    VastaaPoista
  29. Sylvi, hehee.. aika terävä katse huuhkajalla, tuijotti kyllä aika tuimasti ulko häkkinsä nurkasta.
    Kyllä tuolla lammella tulee myös käytyä usein, en vaan aina ole kirjoitellut siitä :D
    Joutsenet nämä kaksi, ovat olleet siellä vuosia lentämättä pois ♥

    VastaaPoista
  30. Olen aamuisin klo 05.05 juuri tuon huuhkajan näköinen, kun olen aamukahvilla ja koetan heräillä uuteen aamuun ;o)

    VastaaPoista
  31. Lovely pictures and a nice blog !

    and thanks for your kind reaction.

    greetings from Holland, Joop

    VastaaPoista
  32. Heinolan lintutarha on niin kiva paikka. Kiva, kun muistutit sen läsnäolosta, pitääkin pistäytyä taas ohikulkiessa!

    VastaaPoista
  33. Joop Zant, thank you very much your comment.

    VastaaPoista
  34. Purnauskis, kyllä on ihan hyvä paikka välillä pysähtyä sinne ja piipahtaa ♥

    VastaaPoista
  35. Sullahan on omaperäisen näköinen blogi!

    Hienoja kuvia olet saanu, tuli oikein ikävä kesäistä huuhkajan huhuilua kotikonnuilla...

    Jos ihan pikkasen korjaat tuota blogitekstiäs, se alempi pöllö on viirupöllö, ei lehtopöllö :D

    Nimim. "lintuharrastajan ammattitauti"

    VastaaPoista
  36. -Jonna, kyllä vaan, toivoinkin, että joku tunnistaa pöllön!
    Muistin siis väärin, en tunne pöllölajeja, se toinen oli sitten se lehtopöllö, koska MUISTAAKSENI häkissä niin luki, käyn lähipäivinä tarkistaa :)
    Mutta omapa on blogini, ja ei tässä vahinkoa tullut :D

    Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  37. Moi, kiva kun eksyit meille! Tulin kurkkimaan, että mistäs tulit - Ihania kuvia siulla täällä. Pikku-kettu taitaa tulla toistekin :)

    VastaaPoista
  38. Peppi, no, mukava ,että tulit kurkkimaan.
    Omaperäinen kuten edellinen kommentoija sanoi, sitä se on minun mietteitä ja siksi sekamelska.
    Mutta itse pidän tästä tälläisenä :D

    VastaaPoista
  39. Olen käynyt Heinolan lintutarhassa muutama vuosi sitten. Olen muistellut sitä sen jälkeen monesti.
    On todella mielenkiintoista lukea siitä täältä blogista.
    Lintutarhassa ihastuin papukaijoihin. Kaikki linnut olivat rakastettavia, mutta papukaijat kiehtoivat oppimiskyvyillään ja pitkäikäisyydellään. Olen käyntini jälkeen käynyt katsomassa usein lähellä sijaitsevan eläintarvikeliikkeen papukaijaa. Siellä ei myydä eläimiä,papukaija taitaakin kuulua henkilökuntaan.

    VastaaPoista
  40. Kirsti, sepä kivaa, että siellä kävijöitä rittää, myös sinä.
    Papukaijat on komeita lintuja, itsekin pidän niistä, ja olen niitä käynyt moikkaamassa silloin tällöin, kesällä nekin saavat olla ulkotarhassa.
    Halusin nyt vaan nähdä ulkolintuja, pöllön, huuhkajan..
    Empä ole käynyt eläinliikkeessä lainkaan, missä on papukaija, pitääkin käydä, jos löydän joskus.
    Mukava kun kävit kommentoimassa ♥

    VastaaPoista
  41. Ompas upeita kuvia, ihan silmiä hiveleviä. Linnut niin komeita ja perhoset, joutsenet ym. Lintutarhassa pitäisi joskus käydä. Kiitos ihanasta kuvasarjasta!

    VastaaPoista
  42. Sisko, kaunis kiitos ♥
    Perhoset oli monet tuttuja, kuten tuossa melkein kaikki, itse kuitenkin tyydyn vain valokuvaamaan kesällä niin paljon kuin nään vaan perhosia.
    Tule ihmeessä käymääm lintutarhalla Sisko.
    P.S
    En ole mikään perhoskeräilijä, että tässä nyt ei tule väärinkäsitystä kellekään kävijälle, ei missään nimessä, ne on kauniita lennellessään ja kuvataan vaa niitä :)

    VastaaPoista
  43. Onpas pureva katse huuhkajalla, hui ;)
    Kauniita kuvia luontokappaleista, niitä on aina mukava katsella!
    Olipa mukava kun toit paikan tällä tavoin esille, siellä täytyykin meidänkin isännän kanssa ehdottomasti vierailla kun sielläpäin vaan liikutaan!
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  44. Irma Moiks!
    Onko pureva.. heh..:D
    Onhan se tuiman näköinen, ja tuijotti kun yritin kameran putkea työntää häkin aukosta sissään, sen silmät välillä oikeesti pyöristy, että mitä minä oikein touhuan.
    Kyllä ehdottomasti tulette tänne lintutarhalle ;D

    Mukavaa viikonloppua Irma ja mukavia unia ♥

    VastaaPoista
  45. Oikein komeita ja mielenkiintoisia lintuja, sekä muutama orava, olisiko ollut Olli Orava?

    Hyvää torstai-iltaa sinulle, Seijastiina<3

    VastaaPoista
  46. Aili-mummo, moi ,kiva kun kävit, mietinkin juuri sinua ja ajattelin lähteä blogiisi.
    Olli orava varmaan oli.
    Kiitos samoin hyvää torstai iltaa Aili-mummo ♥

    VastaaPoista
  47. Oletpa sanut ihania kuvia. Olen vasta nyt sinulta kuullut siitä Heinolan lintutarhasta. Hyvä että sellainen on olemassa.
    Hyvää Päivän jatkoa t. ainora

    VastaaPoista
  48. Ainora, hyvää huomenta ja kiitos paljon.
    Kyllä meillä täällä on tälläinen lintutarha, kovasti Lahti sitä yritti itselleen vonkua, mutta kerättiin adressi, minäkin allekirjoitin, ja täällä on vielä tänä päivänä, ja suurin osa Heinolalaisista haluaakin ,että se pysyy täällä!

    Mukavaa päivää sinullekin, nyt on pakko vielä päästä ulos, toisen blogini lintukuvaton aika surkeita :/

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!