tiistai 25. tammikuuta 2011

Mukava yllätys

On mukavia nämä arvonnat blogeissa ja haasteet,
on ollut mukava käydä kurkkimassa tunnustuksia
monissa blogeissa. 
Mutta sitten kun voittaa
se on vasta mukavaa.


Minulle kävi nyt niin onnekkaasti, että voitin 
Liisan blogissa tässä pari päivää sitten,
ja tänään saapuikin paketti sitten kotiin.
Ihana yllätys jo voittaminenkin!


Ihastelin aikani Liisan kaunista pakettia,
että raahtiiko tuota aukastakaan, ( säästin paperin)
Ja kaunis korttikin...
Keittiööni sopivia tarvikkeita, ihanat ♥
Mieluisat oli palkinnot,
kiitos vaan Liisalle oikein kovasti vaivan näöstä.


Tässsä taas muistuttelen sitten samalla alkavaa omaa arvontaani,
oikeestaan sen voi jo laittaa ens maanantaina pystyyn.
Laitan silloin uuten bloggiini postauksen jossa kerron säännöt.
Tänään on ollut kaikenlaista touhua,
ilkeä jäätävä keli,
kävin ruokkimassa lintuja ja vein talipallonkin.
Viherpeippo odotti jo pensaan nokassa.


Tässä aamu päivällä tein jopa kaksi ruokaa lohesta
jonka ongin kaupan kalatiskiltä.
Sitruuna lohi uunissa ja Lohikiusausta,
Matille laatikkoa ja karppaajalle, eli minulle sitruunalohta.
En kovasti ole kalan ystävä, mutta lohi menee
 ja muikut, ja seiti.. no tulihan niitä kuitenkin .
Ostin myös lankoja kirjontaani,
ja nyt ajattelinkin oikasta vähän ensin ja sitten jäljentää
kankaalle sen pyyheliinapeiton kuvan.
Ja kiitoksia taas monista, monista kommenteista hyvät ihmiset ♥
Mukavaa päivää!


 
 

23 kommenttia:

  1. Mukavaa että posti tuli jo perille ja että palkinto oli mieleine, se lämmittää minun sydäntäni.

    Nam, sitruunalohta, sitä täytyy minunkin tehdä tällä viikolla. Tänään söin tonnikalamunakasta. Karppaaja täälläkin:)

    VastaaPoista
  2. Liisa kyllä, keittiöjutut on aina minun mieleen, kiitos ♥

    Lohi on oikein hyvää, pirteää jos pitää sitruunasta.
    Minulla tää karppaus on tullut sellaseen vaiheeseen, että munat tökkii, ja kana, ei mene millään alas, mutta possu maistuu, kalaa, no syö välillä :P
    Huomenna possun filettä, kala ei pidä nälkää :/

    VastaaPoista
  3. Kylläpä sinua onni potkais, kun sait noin hienon palkinnon.... onnea vaan, oikein paljon... ihana tuo sydän...maukkaan näköistä tuo Matin laatikko...:)

    VastaaPoista
  4. Irmastiin, onni potkaisi joo, en mitään koskaan voita, nyt jo toisen kerran arvonnassa :)
    Hyvät on palkinnot ♥
    Sydän on kaunis, se pääsi keittiön uuden pyyheliinapeiton sivulle :)

    Kiusaukset on hyviä :P

    VastaaPoista
  5. Onnittelut myös minun puolestani, Seijastiina<3

    Sait taas uuteen blogiisi yhden uuden lukijan<3

    VastaaPoista
  6. Aili-mummo, kiitos oikein paljon ♥
    Ahaa, vai sillä tavalla, kukahan se mahtaa olla?
    Pitääpä käydä katsomassa.
    Ja muista Aili-mummo ens maanantaina teen sinne postauksen, johon vastanneet ovat mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  7. Hieno palkinto, onnea!
    Hyvännäköiset on pöperöt- molemmilla:)

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea palkinnosta,kyllä lohilaatikko on herkullisen näköistä ja varmaan makuistakin.

    VastaaPoista
  9. Mustakissa, kiitos!
    Pöperöt on hyviä, huomenna mies syö laatikkoa, pitäs itelle keksiä jotain muuta :)

    VastaaPoista
  10. Ritva, kiitos myös sinulle!
    Kyllä ne on aina hyviä, kiusaukset :)

    VastaaPoista
  11. Onnea palkinnosta♥ Herkullisen näköistä laatikkoa, nams, minäkin teen tänään uunilohta huomiseksi.

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea voitosta! Itse olen vasta reilun vuoden seikkaillut täällä "blogistaniassa", ja olen voittanut jo peräti viidestä arvonnasta! :) Jossakin vaiheessa minäkin olen ajatellut arvonnan järjestää, kunhan palkinnon ensin keksin :)

    VastaaPoista
  13. Kiva kun voitit palkinnon :) lohilaatikkosi näyttää herkulliselta. Itse en voi syödä oikein paljoa perunaa. Lohesta kyllä pidän, paistan sen fileenä uunissa mausteiden kera. Mukaan vähän soijakermaa nams. Millaista karppajan diettiä noudatat? Itse olen nyt laihtunut 5 kg, kun jouduin jättämään kaikki sokerit, kotimaiset viljat, maidon ja juustot pois, sekä punaisen lihan. Soijatuotteita, kalaa ja paljon vihanneksia ja salaatteja. Hedelmiä ja marjoja syön paljon. Ei ole oikeastaan koskaan nälkä. Mutta jos erehtyy syömään makeaa, niin laukaisee ahmimisvimman.

    VastaaPoista
  14. Voi kuinka ihanan sydàmen voitit :D Voittaisinpa minàkin joskus jotain. Nyt tàytyy kyllà mennà sitten osallistumaan siihen sinun arvontaasi jos vaikka edes kerran onni potkaisisi.

    VastaaPoista
  15. Kaunis paketti ja ihana voitto ♥
    Minä söin alkuviikosta ahventa, meillä syödään paljon kalaa kun Mies käy pilkillä ja kesällä "verkostaa" ja uistelee. Pienet nyljetyt ahvenet paistettuna, nam.
    Sitruunalohi kuulostaa hyvälle ♥

    VastaaPoista
  16. Lohiloota on herkullista ...
    noh, minä kalaruokien ystävä syön lohta oli se kokattu lootaksi, sopaksi tahi savustettu tai suolattu njam.
    Juu-u hyvällä halulla syön muutkin kalalajit.
    Ihanan päivänpiristyksen se postiljooni toi Liisalta.
    Namu unia!

    VastaaPoista
  17. Nami nami. kyllä maistui. vai?
    Onneksi olkoon voitosta. Kaunista sait.♥

    VastaaPoista
  18. Mukavia noi yllärit,Onnittelut palkinnosta,ihana♥,herkullisen näköistä kiusausta.:D.
    Mukavaa keskiviikko aamua♥

    VastaaPoista
  19. Kiitoksia kaikille taas mukavista kommenteista, tuli taas niin paljon kerralla, että vastaan tässä yhteisesti.
    Arvonnat on ihan mukavia, ja kun voittaa se on päivän piristys.
    Lahjat on oikein kivat kuten aikasemmin voitin Sanna-Marilta, lahja oli myös kiva, nams:P
    Itse en siis tuota kiusausta syönyt, söin sitruunalohta, ja pidin kovasti.
    Ahvenetkin kuulostaa hyviltä, ennen Kuopiossa asuessani oli meillä mökki kaupungin laitamilla, ja kalastettiin verkoilla ja katiskoilla joka päivä, että olen kyllä ahvenen makuun päässyt, todella hyviä paistetut ahvenet, nam.
    Valokille terkut, kun hän kysyi miten karppaan, eli:
    Jätän sokerit ja viljan pois, 2 ekaa viikkoa olen ollut tiukalla dietillä ettei maitotuotteitakaan, mutta nyt lähti kolmas viikko, voin jo suoda itselleni vaikka jugurtin tai rahkaa, esim. puolukkarahkaa.
    Herkuttelen noilla viikonlopun aikana, annoksen tietenkin, enkä kaikkia kerralla.
    En syö kuin vähän hiilareita, eli en syö hedelmiä lainkaan tämän kuurin aikaan, vihanneksia normaalisti,mutta silleen että hiilari määrä päivässä on enintään 20 g.
    Olo on tullut erinoimaiseksi, energiaa löytyy, kaikki arvot on hyvät, nyt kun tuo astma vaan helpottas, mutta sitä tutkitaan.
    Minulle sopii juuri tämä dieetti, ja pidän sitä yllä alkuun maaliskuun puoleen väliin.
    Sitten katson jatkoa, jos on tarvis ;D
    Tuo on totta, jos erehtyy syömään makeaa, sitä elimistö vaatii kyllä het lisää, pitää olla vaan tiukka.
    Mutta nälkä ei ole ollut, se on totta.

    Mukavaa keksiviikkoa kaikille blogi ystäville ja vierailijoille ♥♥

    VastaaPoista
  20. Onnea ihanan palkinnon johdosta! Juuri eilen mietin parinviikon ruokalistaa eteenpäin ja taidan sinulta napata tuon lohihommelin:)

    VastaaPoista
  21. Tirriliisa,Kiitos! Kummanko lohireseptin valitsit?

    VastaaPoista
  22. Kivan yllätyspaketin sait!

    kalaruuista kannattaa kokeilla ahvenfileitä korppujauhoissa leivitettyinä ja paistettuina. Ovat tosi hyviä.

    VastaaPoista
  23. Sussi, kuulostaa maukkaalta :)
    Täytyy joskus kokeilla, saahan niitä kaupastakin.

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!