sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Blogi tunnustus haaste otettu vastaan


No niin, piti sitä sitten tulla tänne päivittelemään
kun sain Ciacylta tämän kauniin tunnustuksen!
Haaste otettiin vastaan iloisin mielin ja siivoukset saa odottaa.
Tänään kukkien kanssa mennee sisällä aamupäivä,
kun pitää tehdä sille *nelijalkaiselle* tilaa että saa tuijottaa ulos.
Kiitos Ciacy, ihana ♥
Sitten vastaillaan ja kerrotaan  itsestä hiukan!

1.Thank and link back to the person who awarded you this (kiitä ja linkitä henkilö jolta tämän sait) Done! Tehty ja linkitetty ja kiitettykin on!

2.Share 8 things about yourshelf (kerro 8 asiaa itsestäsi)

* Olen vaalea, pitkät hiukset aina melkein ponnarilla, pitäs sävyttää hiukset!

* Apua minä en keksi mitään lahjaa isännälle, kaikille muille on ostettu monet!

* En ole vasenkätinen, mutta minäkin välillä vaihtelen käsialaa, yleensä tekstaan. Tykkäsin ennen piirtää, en enää osaa, luulen..

* Pitäs tehdä yhtä ja toista, leipoakin pitäs, ei kädet riitä kaikkeen..

* Luulin etten tykkää talvesta, se onkin ihana ja kaunis, kun nyt valokuvauksen
myötä näkee kuin uusin silmin kaiken, kesän lapsihan minä olen kuitenkin,
kesäkuussa syntynyt.


* Kissoista pidän kuten tämä yks *nelijalkainen* joka vajaan kahden viikon päästä tulee bloginpitäjäksi välillä taas.
Pidän kaikista eläimistä ja suren huonosti kohdeltuja eläimiä päivät päästään.
Perhoset on ihania!
Teen omista kuvatuista julisteen mökille HUUSSIIN :D


* Vuosi alkaa minulla ihanasti, tulee paljon aikaa käsitöille, ihanaaaaaa!


* Tämän jälkeen aion lähteä pakkaseen etsimään joutsenia ja leipää viemään reppanoille, pakkasta on rapeat -17,  että silleen tänään!


3. Pass it on to 8 bloggers that you have recently discovered (laita tämä eteenpäin kahdeksalle uudelle blogilöydöllesi)
Sateenkaaren päähän Turkkiin, myöskin Ciacyn lailla ulkomaille muuttaneelle
uudelle blogiystävälle tahdon laittaa haasteen Sateenkaarelle siis näin, hups,sinne meni!
Vielä pitäs seitsemän ystävää nimetä, mutta olkoon näin tälläkertaa!


4. Contact those bloggers and thell them about their awards (ilmoita
blogipalkinnon saajalle tästä palkinnosta) Seuraavaksi tekeillä!


Love 
Seijastiina ja se *nelijalkainen*.
Kiitos Ciacy ja mukavaa adventtia ♥




18 kommenttia:

  1. Onnittelut tunnustuksesta!

    Mutta onpas siellä kylmä, ihanaa että viet leipää joutsenille:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos,ystavani haasteesta.Luulen,etten jouda nyt lomallani siihen paneutumaan.Ja olen jo pitkaan ollut naitten haasteitten ja palkintojen kanssa "hiljaisella" linjauksella.Sinulla mukavat vastaukset.
    Pakkastuulahdus Jyvaskylasta.

    VastaaPoista
  3. Sussi, kiitos ♥
    Kyllä noilee reppanoille pitää leipää edes viedä hengen pitimiksi, ja sorsille.
    Lammella on kohta jäätynyt koko uima ala, miten käynee, en tiedä ottaako lintutarhan ihmiset joutsenet lämpimään, tuossahan on siis vieressä kuuluisa lintutarha.
    Entäpä sorsa raasut, kyllähän nekin paleltuu ..
    Pakkasta on jo -20 sentään..:(

    VastaaPoista
  4. Sateenkaari, älä ota stessiä haasteesta, ei sitä lomalla, jos joskus tulee mieleen, tuumaile uudestaan :)
    Nytkö sinä olet Jyväskylässä, terveisiä tyttärelle :D
    Ja iloista lomaa, nauti siitä ♥

    VastaaPoista
  5. Onnea tunnustuksesta, kivoja juttuja kerroit itsestäsi. Vielä on onneksi aikaa jouluun ja valmisteluihin, huomenna aion kyllä laittaa töpinäksi ja aloita kattilakaapin siivouksella.
    Hauskaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Manteli, moiks, ihana kun tulit ♥
    Siis minulla meni kukkien siivouksessa koko päivä ,että jalkoihin ihan ottaa, kävin minä välilä ulkona joen rannalla ja lammella.
    Keittiön kaapit minullakin seuraavaksi, ja TAAS tuo vaatehuone, mikä kumma sen myllää aina :D

    Iloista iltaa sinulle ystäväni!

    VastaaPoista
  7. Onnittelut tunnustuksesta. Tein suuremman siivon pari viikkoo sitten, nyt oottelen kaikes rauhas joulua, enkä aijo ressata sen enempiä kuin on pakko itteeni. Viikko viel töitä ja sitten viikon loma, elikkäs joulun yli.

    VastaaPoista
  8. Oman onnen seppä, kiitos :)
    Meillä siivoon jouluviikolla vielä.

    Minulla 2 viikkoa sitten onkin joulujen välinen viikkoa vappaa..jeee!

    VastaaPoista
  9. Onnea Seijalle huomisen nimipäivän johdosta!!

    VastaaPoista
  10. Vau,onnittelut tunnustuksesta,kaunis on.Huh täällä on tehty leipomuksia ja osteltu pukinkonttiin tavaraa ja paketoitu,ollut vilskettä:D,siivoan jouluviikolla.Mukavaa alkanutta viikkoa ja joulun odotusta♥

    VastaaPoista
  11. Liisa, KIITOS, ihan unohdin ,oikeesti, että nimipäiväkin on!

    VastaaPoista
  12. Tansku, kiitos :)
    Kyllä sitä touhua riittää kummasti.

    Kinkku on jo ostettu, odottelee pakkasessa, pitäs kakkuja tehdä ja makeisia ja vielä siivota.

    VastaaPoista
  13. Seijastiina, kaksinkertaiset Onnittelut!!

    Maanantaita.

    VastaaPoista
  14. Sirpa, KIITOS ♥
    Sitä samoin eli maanantaita.

    VastaaPoista
  15. Hyvàà nimipàivàà.Kommenteista pààtellen se on tànààn :D Ja voi mua, menin sitten pilaamaan sun blogitauon, heheh! Oltaishan tàtà voitu odotellakin, ei siinà mitààn...mutta ainahan nàità on kiva lukea...ja nyt oli jonkinlainen "syy" olla siivoamatta....Ei ehkà hyvà syy, mutta syy kuitenkin, hihihih!

    VastaaPoista
  16. Ciacy, kyllä tänäänhän se.
    Kiitos!
    No joo, nyt en kyllä kerkee viikkoon tänne, pitäs postata Sussinkin tunnustus, jonka sain, mutta ei, nyt en kerkee, on vilkkain aika töissä ja kotona.
    Kommentit tahdon keretä lukea ja vastatakin vaikka huilauksen yhteydessä.
    Pitäs tehdä monta kakkua, on tilattu, mutta nytkin on jalat kuin tukit, särkee työn päälle, että eipä paljon huvita vielä ainakaan.
    Mutta yritetään ja palaillaan.
    Iloa päivään ja lippu korkealle!

    Hyvää alkavaa viikkoa Ciacy ♥

    VastaaPoista
  17. Kiitos terveisista.Olin nensin tyttaren luona Tampereella,jonne menen myös uudeksi vuodeksi.Nyt olen pojan luona Jyvaskylassa ja toinen poikani asuu Lievestuoreella,jonne menen ensi viikonlopuksi.

    VastaaPoista
  18. Sateenkaari, lomalla riittää siis menemistä, mutta muistathan nauttia ja rentoutua myös, tokihan,, ja miltä tämä pakkastalvi nyt näyttää pitkästä aikaa, Sateenkaari?

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!