perjantai 27. elokuuta 2010

Uni

Näin unta, hassua,
ja eläinten ystävänä mielenkiintoista,
no niin no, omasta mielestä,
siksi halusin sitä täällä nytkin vielä muistella.
Olen lukenut blogilukijoitteni kirjoitelmia unista,
ja ehkäpä myös siksi, tahdon kirjoittaa sen blogiini

niinkuin muistiin, kun vielä muistan.

Kaikkihan alkoi noin vuosi sitten kun
meillä oli vielä tuo punainen auto,
ja ajeltiin korjaamolle, 
jonnekin en edes muista minne,

jotain osaa etsimään.
Minullahan oli jo silloin vuosi sitten aina kamera mukana,
minnen menenkin,
ja miehen asioidessa korjaamolla, 
tapasin, ihania koiruuksia ja kissoja.
Nämä *otukset* oli maailman ystävällisempiä eläimiä,
astuin ulos autosta,
ja tämä nuori saksan paimenkoira,
ensimmäisenä tuli mua moikkaamaan, 
ja het perässä muut, 

lopuksi vielä kissakin, itse suloisuus.
Aloin ottaa kuvia,
nuori saksanpaimenkoira oli oikein linssi lude,
ja pää vinossa seurasi kuvaamistani
ääntäkään ei lausuttu,
puolin eikä toisin.
Eläimet antoivat muokata minun
niitten turkkeja,
ja silitellä ihan jokainen.

Oikein kerjäsivät halauksia kaikki.
Jäin jotenkin kaipaamaan noita hauskoja eläimiä, 
ja olenkin ajatellut monesti
mitä heille kuuluu,

mutta nyt tänä aamuna erityisesti muistin heidät....

Siis nyt siihen uneen.

Uneksin että nämä eläimet olivat minulla,
muistin vaalean koiran pehmoisen turkin,
ja kauniin kissan.
Muistin terhakan saksanpaimenkoiran 
ja lappis sekoitus taisi olla tuo musta,
ja nämä kaikki oli minulla,

ihan omiani!


Tytärkin oli unessa ja oli pieni ja hänellähän oli 
oikeesti pienenä
pitkä vaalea taipuisa tukka,
jota letitin kahdelle letille,
niinkuin unessakin,
yhtä äkkiä mustavalkea kissa olikin vauva vielä,
ja syötin sille pullosta maitoa,
kaikki kolme koiraa istuivat rivissä oottamassa vuoroa,
se tuntuu hassulta näin kertoa,
mutta unessa se oli itsestään selvää,
että kaikkia piti ruokkia puollolla kuten kissa vauvaa.
Sittempä ruokin tyttären kanssa niitä vuorotellen.


En minä mitään muista muuta,
mutta uni oli niin elävä,
ja olen paljon sitä aatellut,
olisko kaipuustani hankkia vielä joku eläin,
vai mitä lienee,
pari päivää nyt olenkin ajatellut 
paljon kissan ottoa,
ja käynyt parissa kissa blogissa 
tietämässä ,mitä kuuluu blogien haltijan kissoille.
Luoja päättänee ,
mitä teen kissa mieliteon suhteen..

Niin tai näin,
että tälläinen päivitys tälläkertaa,
pääsivätpä nyt elämäni ihanimpiin eläimiin
kuuluvat muistojeni albumiin näin ollen :D

27 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Kyllä näitä on ihana katsella, tulee tosi hyvälle mielelle!

    VastaaPoista
  2. Maria, kissat ja koirat on kyllä ihania.
    Nämä varsinaisen ihanat :D

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia minustakin! Kissa paksukainen on aivan ihastuttava. Nain syksyisin tulee aina mieleen, etta jos otettaisiin toinen kissa. Vaikka sellainen aikuinen elainsuojeuyhdistykselta. Meilla taalla olisi hyvat oltavat useammallekin.

    VastaaPoista
  4. Tuula, kiva kun kävit *kylässä*.
    Minä olen ajatellut monesti samaa, että aikuinen ja hylätty tai joku sellainen ,ja juuri tuolta eläinsuojeluyhdistykseltä, katsotaan nyt, kovasti kaipaan myös Moona kissaa, (tyttären) joka oli meidän ilona taas kesällä hoidossa, kuten niin monesti muulloinkin :D

    VastaaPoista
  5. Käyppä katsomassa esim. tätä linkkiä. Kissoja on paljon tarjolla nyt kesän jälkeen.

    http://www.ovitz.net/ilmoitukset/index.php?content=1&op=lue_ilmoituksia&osasto=5

    Suloinen uni sinulla!

    VastaaPoista
  6. Trina, kiva kun kävit moikkaamassa ja annoit hyvän linkin, kopsaan tuo osoitteen illemmalla ja kurkistan.
    Uni kuvastaa varmaan hellyyttä, mitä olisin valmis antamaan eläimelle, minkä tahdon, ja hyvän kodin :D

    VastaaPoista
  7. Otin Amandan eläinsuojeluyhdistykseltä. Se oli arvion mukaan silloin noin parivuotias. Kissa tuo elämään paljon suloisia hetkiä.

    VastaaPoista
  8. Famu falsetissa, moiks pitkästä aikaa, kivaa kun kävit.
    Ahaa, kiinnostavaa, suloinen Amanda sai näin hyvän kodin, ihan liikutun tässä vähän.
    Nyt täytyy miettiä tarkkaan, täällä on Lahteen 34 km, ja siellä on jotain tälläisiä yhdistyksiä ,luulen niin :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä tuo unesi paljastaa, että sinun täytynee ottaa hoiviisi jokin hyljätty kissa, joka tarvitsee hellyyttä. Minäkin kaipaan vielä Justinaa, Unelmaa ja Jesseä(tyttäreni koiraa), mutta joka päivä käyn tyttäreni luona halimassa hänen ragdoll kissaansa Murua, josta bloginikin sai nimensä.Mutta mukavaa päivän jatkoa ja mukavaa viikonloppua sinulle ja kaikille rakkaillesi!

    VastaaPoista
  10. Muru, ihana kun kävit täällä.
    Niin sitä minäkin ajattelin, että joku halu on hoivata jotain pientä, vaikka esim, kissaa, kun vielä tavallaan en muista kovin paljon uniani, ja tämä uni jäi mieleen.
    Murulle terveisiä kun halit sitä,ja kiitos myös sinulle oikein ihanaa perjantaita, kuten rakkaillesi myöskin.
    Palaan asiaan illalla vieraillen sinulla !! ;D

    VastaaPoista
  11. Kiva uni, olet eläirakas! Tosi komeat koirat ja kissa. Kissa on niin tutun näköinen. Meillä kotona oli joskus ennen muinoin saman sävyinen kisuliini.

    VastaaPoista
  12. Ihana uni! En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta kissan perheeseen 'hankkiminen' on viisas ja hyvä päätös. Kissa itsenäisenä eläimenä on viisas, rakastettava, suloinen, ihana, soma, älykäs, uskollinen.. ja mitä muuta ;)

    VastaaPoista
  13. Olipas selkeä uni. Ihan selvästi nyt joku kissa odottelee pääsyä sinulle hoiviin :)Unessa jo yrittää viestiä lähettää, että tule jo noutamaan :) Kissa on niin vaivaton eläin pitää ja monin kertaisesti vaivasi palkitsee hyrinällään. Onhan se muvampi tulla kotiinkin, kun siellä on aina joku odottamassa.
    Minä onnistun melkein aina hupeloimaan nämä kommenttini taivaan tuuliin. Saas nähdä miten nyt käy :)

    VastaaPoista
  14. Sisko, joo kissa on kaunis, hellyttävä, ilmeisesti nuo olivat korjaamon omistajan eläimet :) Eläinrakas olen kyllä :)

    Elisa, kyllä kissoja on ollut, ihan omiakin, ja vanhemmat blogin lukijani muistavatkin, että Peetu oli kissa´ni joka tuli ressu sokeaksi ja oli lopetettava.Rakastan kissan itsenäisyyttä ja samalla hellyttävää olemusta :)

    Sude, välillä kommentit ei tule ennenkuin myöhemmin tänne näkyviin.
    Aivan niin, ilmeisesti joku odottaan minua ressukka jossain ..pitää miettiä tarkkaan, kun liian monta on hautaan saanut itkeä, toisaalta :(

    Huom, tuossa sivupalkissahan on kissani, elämäni kissat, Peetu omani ja Ronja joita ei enää ole minulla :(
    Moonahan on tyttären ihana murmeliini ja Karvinen on kissa menneisyydestä, mutta ihana .
    Mona muitakin on ollut, mutta kuvia ei ole muita.
    Lisäksi on ollut koiria, undulaatteja, gerbiilejä, kaikki poissa :(

    VastaaPoista
  15. Ihania eläimiä! Tuo kissa varsinkin oli kuin meiän Otto! Kyllä eläimet niin paljon antaa, jos tosin joskus ärsyttävätkin :)

    VastaaPoista
  16. Moiks Sesse, kiva kun kävit :D
    Voi Otto, on ne suloisia ja viheliäitä välillä, mutta tarvitsemme niitä, ainakin suurin osa meistä :)

    VastaaPoista
  17. Armo ja rauha, aina!
    Haluan onnitella blogiisi.
    Aloita seuraa nyt.
    Kehotan teitä vierailla blogissani: kommentoida, kritiikkiä, nauti ...
    Muistan blogiin on kääntäjänä Englanti. (Jos et osaa portugalia).

    Jeesukseen, joka on oikea tie.

    Sandro Duarte (Brasilia)
    http://oreinoemnos.blogspot.com/

    VastaaPoista
  18. Kissat on kyllä ihania, kuten koiratkin. Kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
  19. Siru71, totta puhut!
    Kiitos sinulle ja Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  20. Sandro Duarte, thank you very much!
    I wish you happy afternoon!

    VastaaPoista
  21. Täältä ainakin löytyy kivoja kissoja ja koiria
    http://rekkurescue.com/.
    Söpöjä karvaturreja ja saksanpaimenkoiran ilme on ihana, awww.

    VastaaPoista
  22. Jospa sinua "mummottaa" : ) Tai sitten oikeasti haluat kissan. Muitakin mukavia eläimiä on, mutta kissa on paras. Suositellaan.

    VastaaPoista
  23. Markka, se saksanpaimen koira nuorukainen oli ihana!
    Kiitos, hyvä linkki, kopsaan kotona, nyt mökillä ja yhteys pers......

    Mayo, no sinäpä sen sanoit, mummotauti se onkin!
    Ja kun tytär oli unessa pienenä, selvä tapaus :D

    VastaaPoista
  24. Ihania kisulin kuvia, uni oli mielenkiintoinen. Alfheim valokuvablogissani on sinulle jotain. Sinun valokuvasi ja juttusi saavat minut aina hyvälle tuulelle.

    VastaaPoista
  25. Valokin värsyjä, ahaa.. käympä illemmalla katsomassa, kun pääsen kaupunkiin, tällä mökillä, jostain syystä aukenee toisten blogit niiiiiin hitaasti, eikä muutenkaan mokkulani oikein ole nopea.
    Kiva että saan jonkun hyvälle tuulelle, kiitos sinulle :D

    VastaaPoista
  26. Suloisia koiria ja kissoja ja uneesi sopivia. Unesi kuvastaa selvästi lemmikin kaipuuta, minäkin näen usein unia sellaisista asioista, joita toivoisin saavani.

    VastaaPoista
  27. Manteli, niin on, vähän näin sen olenkin ajatellut.
    Kissan minä tahtoisin enemmänkin, koiríakin on ollut monenlaisia.
    Oikein mukavaa että kävit on siis kiva, että kommentoidaan vanhempiakin postauksia :D

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!