sunnuntai 29. elokuuta 2010

Kiitos Valokin värsyjä!



Kiitos kovasti sinulle lahjasta,
tunnustuksesta
olen yllättynyt,
iloisesti
ja hiukan hämilläni tästä
kunniasta.
No jospa nyt uuden tunnustuksen myötä
hiukan virkistäytyneenä kerron muutamia asioita 
itsestäni:

- Luonto on monen muun tavoin erittäin tärkeä,
eläimet ovat vieneet sydämeni,
linnut, kissat koirat, ihan kaikki
on tärkeitä ihan pienimpiä toukkia myöten.

- Tykkään kiipeillä kallioilla,
olen onnellinen ,että murtunut nilkkani
viime keväänä ei estä tuotakaan
harrastusta,
vaan parani suosiolla,
hiukan jäykkyys vielä tosin vaivaa.
Myös järvi, meri on paikka missä sielu lepää,
ja arjen kiemuroissa on hyvä lähteä palautumaan noin.
- Olen onnellinen edelleen
hyvä työ, hyvä tytär,
hyvä mies,
ihana oman mieleinen koti,
kesäasunto,
siinä riittävästi onnen antimia.

- Kesän lapsena, syntyneenä,
rakastan myös syksyä kaikkine väriloistoineen,
talvea odottaen.
Pakkanenkin on kivaa,
pidän narskuvasta lumesta 
pakkaskelillä, 
kenkien alla.
- Onneksi on huumorintajua, 
vaikka välillä sitä koetellaankin.
Savolaista sellaista.

- Runot ja aforismit kiinnostaa
lainailen niitä ja yritän sopivaan rakoseen tunkea
tännekin.
Itsekin niitä teen, mutta
osa pysyy tiukasti pöytälaatikossa.

- Valokuvaaminenhan se kiinnostaa,
kuvani ei kovin häävejä, mutta 
minulle kelpaavia.
Onni on myös mennä kuvankäsittelyä
harjoittelemaan ja opiskelemaan syksyllä
kansalaisopistoon.
Myös hopeakorujen teko kiinnostaa,
ehkä sitäkin menen opiskelemaan.
Siinä seitsemän asiaa minusta.
Ihanat kiitokset vielä Valokille, 
ensimmäisenä tulit mieleeni kelle antaisin
tunnustuksen, ole hyvä!
Minusta edelleen on kaikilla lukijoillani
ihanat, omat, kauniit bloginsa
en osaa valita
enkä voi,
olkaa hyvät ottakaa pieni tunnustus mukaan,
ajattelen ja annan sen juuri sinulle
joka käyt tässä tällä hetkellä.
Mukavaa syksyn odotusta!

4 kommenttia:

  1. Hei

    Kiva kun olit käynyt blogissani.Tulin heti vastavierailulle.Ja heti löysinkin ihania ohjeita kurkkujen säilöntään.Niitä kaipasinkin.Kiitos.

    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  2. JaanaElina, oikein mukavaa, että tulitkin käymään *minulla*, mukavaa ,että löysit mitä tarvitsitkin.
    Toivottelen sinulle myös mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  3. seijastiinalle ja miehellesi ja tyttärellesi ja kissoillekin oikein ihanaa syksyä terv: jadessan ( heidi,taneli ja kissat nipsu 3v ja pikku ronja 2v ja 2kk.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kovasti Heidi!
    Olen ajatellut sinua ja perhettäsi, täytyy laittaa meiliä.
    Mukavaa alkavaa syksyä myöskin toivotellaan täällä :D

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!