tiistai 24. elokuuta 2010

Shoppailua

Tämä päivä on mukavasti jo iltaan ennättänyt,
aamupäivän töitä tehden,
ja iltapäivällä shoppaillen.
Kirppiskierrokset säästän ensi viikolle,
tänään muuta rihkamaa shoppailtiin.
En ole enää niin laadun tai merkin perään 
aina, halvempikin käy, eli
kelpaa ihan halpis laukkukin, tämä laukku

pehmeää nahkaa ja edullisesti ihan kympillä.
Kello oli isännän mieleen,
kun hän niitä itsekin tekee mielellään.
Pituutta on kellolla noin 70cm ja
muovikuori on kellossa, 
mutta komea on mielestämme ja kun halvalla saa,

ostetaan, kukas se niin sanoikaan?
Lisäksi esittelen tässä nyt palapelit mitä viime aikoina
on taas tähän asuntoon ilmestynyt,

elikkä tykkäämme tehdä tuhannen palan pelejä,
ja niitä onkin taas kertynyt muutama kaapin hyllylle.
Safari aiheinen on tyttäreltä saatu 
ja tuo pyramidipeli voi olla mielenkiintoinen,
en siihen vielä pääse sisälle,
kiireitteni puolesta,
mutta varmaan hauska ja onhan se jotain uutta,
aatella nyt noissa on magneetit ,
sen kummemmin en ole ennättänyt tutkiskella.
Kun aikanaan työt loppuu,
ei ole ajanvietto ongelmia minulla,kun tilkkupeitekin 
on suunnitteilla taas uusi.

8 kommenttia:

  1. Hieno laukku ja käyttökelpoinen, hyvä ostos. Kello tosi komen, hyvä sijoitus. Palapeleissä riittää syksy-illoille puuhaa. Kirpparilta voi löytää vaikka mitä :-)

    VastaaPoista
  2. Laukut on ihania. Naisella pitäisi olla eri laukku joka mielialalle : ). Ongelmana vain on se, että tavarat ovat aina väärässä laukussa : )

    Siis magneettiko palapelissä? Ei ole totta!

    VastaaPoista
  3. Mä olen etsinyt vaaleaa kesälaukkua jo pari vuotta, vanhasta alkaa pohja olla puhki. Nyt tekisi mieli kyllä jo syysostoksille, sillä vaatevarasto kaipaisi perusteellista uusimista (lopputulos: uudet farkut). Toisaalta voisi yrittää laihduttaa 5 kiloa (auts!). :)

    VastaaPoista
  4. Sisko, laukku on ihan hyvä, pehmeää nahkaa ja paljon lokeroita, kuten tytöllä pitää olla laukussa. Kello muuten maksoi vaan 20e.

    VastaaPoista
  5. Mayo,Joo huomasin, kun avaimet jäi toiseen laukkuun, että ne tavarat on aina väärässä laukussa TODELLA!
    Piti huoltomies pyytää apuun :D
    Joo magneetti siinä on, katsos kun siitä tulee sellanen pyramidi, ihan pystyasennossa :D

    VastaaPoista
  6. Maiju, sama täällä, kun loppuu mökkeily lähiaikoina ,luulen, niin painoa vähän pois, ja NE uudet farkut minäkin tahdon.
    Vaatteita tykkään kyllä ostaa Lindexistä, ovat hyvin istuvia, niitä en osta paljoa kirppiksiltä :D
    Laukkuja pitää olla useita.

    VastaaPoista
  7. Viehättävä laukku!
    Joskus sitä tekee löytöjä, jotka eivät käy kukkaron päälle.
    Eilen hiplasin kirjakaupassa palapeliä, mutta täytyy odotella sellaisia kelejä, jolloin köökin ikkuna suljetaan niin on tilaa pelata.
    Touhukasta päivää!

    VastaaPoista
  8. Tarina, hmm.. tykkään laukusta, eikä tosiaan maksanut maltaita.
    Minulla palapelejä kertyy vaatekomeron hylylle, odottamaan parempia aikoja.
    Lumileobardikin on vielä tekemättä.
    Mukavaa touhuilua myöskin sinulle, ja kiva kun pistäydyit Tarina :)

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!