maanantai 19. heinäkuuta 2010

Kameroita ja mietteitä

Perhosbaarin kuulumiset on kerrottu
ja toinen kamerakin siinä pääsi kuvaan varkain
miekkoseni ottamana,
noh laitetaan nyt sitten kuvaa uusimmasta ostoksesta


 eli *järkkäristä*.
Tuossa tuli mukaan kaksi objektiivia,
tuntuu heti että ne ei riitä alkuunkaan,
mies jo suunnittelee teleobjektiivin hankkimista
jolla voisimme saadaa kaukaa kuvia lähelle.
Minä taas tykkäisin makroputkesta,
mutta pianhan se talvikin lähenee
että sillä ehkä on sitten vähemmän käyttöä,
elikkä se miehen toivomus nyt lienee ensimmäinen seuraava
hankinta sitten.
On paljon opiskeltavaa
eikä aikaa aina ole tarpeeksi,
mutta jospa vuoden päästä jotakin olisin oppinut.


Kun molemmat kuvaa omiaan
ei aina ole asetukset kuin tahtoisi
vaan pitää kuin alkaa hakeminen alusta,
mutta harjoitellaan, harjoitellaan,
ja kun eläkkeelle jäädään
joskus kymmenen vuoden päästä on ainakin aikaa
sen voin sanoa!


Se kamerasta, en minä ole tässä vain mietiskellyt
keräsin aamulla mustikoitakin
kun on sadetta *luvanneet*.
Piirakan noista suunnittelin tekaista,
ja siihen ohjehan löytyy täältäkin leivontatunnisteesta.




Pulahdin tuossa sitten vielä Levijärven aaltoihin,
hiostavaa edelleen...
Uimapuku jäi narikkaan 
ei haittaa kun on hihaton T-Paita eikun menoksi

järven ihanan pehmoiseen syleilyyn, vesi on miellyttävän oloista, ei oikeestaan edes virkistänyt mutta minulle sopivaa.

(Ja minulla muuten on tosiaan tuossa T-Paita ja uimahousut, huomatkaa esim. rusketusraita keskellä vartaloa ) :D

8 kommenttia:

  1. Mustikkapiirasta njam herkullista!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Tarina, niimpä, on se hyvvää!
    Samoin sinulle, mukavaa viikkoa vähän viileämmissä tunnelmissa :)

    VastaaPoista
  3. Siellä se emäntä vaan uiskentelee veden syleilyssä,voi,että taidetaan tulla sinne,näyttää hyvältä tuo uimapaikka.:D.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. mustikkapiirakkaa minäkin himoitsen, se ensimmäinen on aina se makoisin.

    oletko ajatellut loittorenkaita/telejatkeita, auttaisivat edullisemmin eteenpäin pidemmälle sekä lähemmäs...

    VastaaPoista
  5. Tuollaisesta kamerasta minäkin haaveilen! Mustikoita, täytyisikin lähteä katselemaan, joko täältä löytyisi. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Tansku,ei muuta kuin tulemaan tänne ;D

    Manna, niinmpä, täytyy tutkia tarjontaa, kun ennättää,noista en tiennytkään, pitää tutkia tuota telejatketta.

    Trina, niin, kyllähän tuossa kamerassa on opettelemista.

    Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  7. Tovin vietin blogissasi, ihastellen ja nauttien luonnosta. Kauniita, todella kauniita kuvia. Maaria Leinosen runo oli herkkä ja koskettava.
    Perhosbaari on mainio :) Oikein mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  8. Bemu, kiitos!
    Kivaa, että joku pitää sivuistani, se on kannustavaa.
    Oikein mukavaa alkanutta viikkoa myöskin sinulle :)

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!