lauantai 19. kesäkuuta 2010

Juhannusruusuja ja saunomista




Juhannusruusut aukaisivat tänään ihanat kukkansa.
Arvatkaa mikä ihana tuoksu täällä on.
Lempeä kesätuuli on kohtalainen muttei kylmä.
Pilvet väistyvät esittäen kauniin sinisen taivaan.
Tuuletan lempeässä tuulessa vuodevaatteita ja pistän veden pulppuamaan pieneen vesi *pulputtajaan* jonka näette kuvassa.
*suihkulähde* etsii puutarhassani vielä paikkaansa, mutta kivet tulee sitä ympäröimään
ja tarkoitus olisi, jos linnut ilahtuisivat siitä ja tulisivat innokkaina pesulle.
Voi olla että viikon sitä tuijottaavat metsän kätköistä, mutta tulkaat sitten kylpemään, toivon niin...
Eihän tuo varsinainen suihkulähde olekaan, vaan mikä lie pulputtaja, mutta pidän siitä.
Oravasta puhuinkin jo aikasemmin, ja
nytse pääsee esittäytymään,
kukkalaatikon reunalla siinä se kurkisteleepi pihalle.
Mansikat kypsyy amppelissa.
Kohta teen  vastan tuoreen koivupuusta,
en linnun laulupuusta,
missä peipponen lirkuttaa,
mutta toisesta puusta.
Pistän eteeristä eukalyptys aromia kiuas siiliin,
minkä sain tyttäreltä lahjaksi, ihana on..
Saunassani sitten tuoksuu ihanasti koivu ja eukalyptus.
Heittelen reippaasti vettä siilin tykö sitten kiukaalle ja nautin,
sitten onkin iltapäivä pyhitetty Ruotsin kruununprinsessalle.
Ihnaa kun saa tehdä mitä haluaa,
onhan kesäloma!
Ja juhannusruusut tuoksuu ...




8 kommenttia:

  1. Olet taas ottanut ihania kuvia.On ne vaan kauniita nuo juhannusruusut,vasta kuuluu ehottomasti suomalaiseen saunaan,se on nautinto.:)Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Tansku, kiitos!
    Vasta odottaa jo tuossa kylpemistä kanssani.
    Ihanuutta on myös saunan päälle istua terassilla ja antaa lempeän tuulen kuivatella nahkaa ;D

    VastaaPoista
  3. Sama suunnitelma täälläkin:) Ilma lämmin, juhannusruusut ym. tuoksuvat ja tulee kivoja saunavieraita... Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kauniit juhannusruusut, niissä on niin huumaava tuoksu. Omassa pensaassani, ei vielä ole kuin muutama kukka auki. Täällä on harmaa taivas, sataa melko rankasti. Saunavihdan tuoksuista lauantai iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Eija, minä ihan yksikseni, mutta välillä näinkin mukavaa :)

    Valokki, muutama tässäkin pensaassa kukki vielä,tuuli on lämmin, ei puhalla pohjan tuuli.

    VastaaPoista
  6. Joskus työnnän nenäni juhannusruusuun, mutta tuossa näkyy olevan ötökkä : )

    VastaaPoista
  7. moi seijastiina ,hyvää lomaa ja niin ihanaa kesää ja tulin katsomaan mitä kivaa olet blogiisi laittanut uutta.

    VastaaPoista
  8. Mayo, tuossa näkyy olevankin sananmukaisesti linssilude :D

    Moi, ilmeisesti Jadessan,kiitos täällä vierailusta ja hyvää kesää sinulle myös :D

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!