torstai 4. elokuuta 2011

Mennyttä ja tulevaa

Heipparallaa täällä sitä taas ollaan!
Mona naukaisee terkut ja me yhdessä kiitämme kaikkia ihania ihmisiä kommenteista
ja sitten niiiiiiin kivoista kommenteista!

Tervetuloa myös uudet lukijat!
On hyvä olla täällä taas!
Mona Murmeli Marjutin kissan kanssa ollaan viikkotolkulla
sahattu Heinolan / Vuolenkoski väliä,
ja elämä maistuu kissalle kuin varaemännälle.
Kesä on tähän asti ollut leppoisa ,mitä nyt väliin rankkoja ukkosia salamoineen,
yritti päälle tulla, mutta niistä viis, maa tarvitsee sateensakin.
Luonnonvoimat on upeaa katsella, kun niille emme mitään voi.
Sateisena päivänä pelataan sisäpelejä, esim. korteilla seiskaa, 
ja tietysti perhoskorteilla, kuten arvata saattaa, kun on kyse Seijastiinasta.


Ja Mona se on nauttiut myyräpaisteja päivittäin, kantaen minullekin tarjolle,
vaan itse kyllä pidän enemmän ,esim. marjoista.
Nyt on luoja antanut meille satoa yllin kyllin,
mustikkaa ,mansikkaa, vadelmaa, ihan kaikkea riittämiin.
Onhan niistä herkkuja tehty jos jonkinlaista, parasta mansikkakakun jäljeen
on kuitenkin mummon mustikkapiiras, eikös vaan?

Ohessa linkki reseptiini ja sitäpä minäkin toissapäivänä tekasin :Mustikkapiirakka pullataikinalla
Ostin  juuri myös pari kiloa avomaankurkkuja, niitä ei itellä kasva, mustaherukanlehtiä kyllä,
saan puskasta suoraan tölkkiin,

kun huomenna kurkut säilön,
ja ihan tällä ohjeella, ohessa linkkini :Valkosipuli maustekurkut
Perhosbaarillani myös on ihan ruuhkaksi asti asiakkaita ollut, 
suruvaippoja, amiraaleja, 'liuskoja', 'neitosia'...
Ritariperhosenkin sain ilokseni nähdä oikein kunnolla,
siihen se yks kaunis, kuuma kesäpäivä pysähtyi eteeni hiekkatielle,
että otapa nyt kuva, Seijastiina, kun sitä niin kovasti olet toivonut.

Ja minä otin kuvaa toisensa jälkeen, ja  ritariperhosen toukkiakin ikuistin rannalla ,se oli toinen kerta kylläkin..


Sitten voidaankin Mona kanssa lähteä vähän kierrokselle ,
mitä on nähty ja kuultu pihapiirissä maalla, ja lähistöllä, sekä että järvellä,
ja lammella,
ilman suurempia selityksiä ensin Heinolassa nähtyä:



Joutsen kaipaa kaveriaan, joka on poissa, en tiedä missä?


Järvellä on leppoisaa.


Kanadanhanhia.


Lokinpoikanen lammella.


Sitten mennään maalle Vuolenkoskelle ja pihapiiriin mökille:

Näkymä kuistilta.

Pihalla kukkii syyskukkia, tässä muutamia:


Kuunlilja

Oranssi krassi

Keltainen krassi

Kaunopunahattu

Verenpisara

Kesäpäivänhattu

Punaherukka
Siinä ripaus meidän kesää, nyt uusia tuulia kohti!

Ihania on olleet kesäpäivät leppoisia, yöt kuumia,
Nyt jo hiukan viilentyneitä öitä.
Elokuussa on jotain unenomaista, aamulla aikaseen sumua pellon yllä, 
saattaa sumun hälvetessä nähdä upeita hämäkin seittejä.
Kuulla kurjen kutsua.

Ollaan ihan iloisia ja nautitaan jäljellä olevasta kesästä.
Kiitos jos jaksoitte tänne asti seuranamme kesän muistoja selata.
Hyvää ,antoisaa elokuuta hyvät kaverit!





29 kommenttia:

  1. Juuri niin hienoja kuvia kuin kesä on ollut ja on. Ja mustikkapiirakka on tähän aikaan piste iin päälle.


    Mukavaa jatkoa :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla sinusta. Tuo ritariperhonen ja toukka veivät sydämeni, ihanat. Näin nimittäin itsekin tänä vuonna ritariperhosen pitkästä pitkästä aikaa, se on valtavan hieno luontokappale.

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka upeita kuvia olet taas laittanut.
    Kivat muistot olette Monan kanssa matkastanne saaneet.
    Mutta, tuo mustikkapiirakka nosti veden kielelle, nam, nam..

    Oikein ihanaa torstai-iltaa

    VastaaPoista
  4. Voi miten hienoja kuvia ja herkullinen mustikkapiiras,nyt alkaa kurkun säilöntä,hyvää loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
  5. Onpa sinulla ja Moonalla ollut puuhakas kesä:D

    ja kuvasaalis on vertaansa vailla, niistä nauttii kaikin aistein...

    Oikein kivaa elokuuta sinulle, Seijastiina<3

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat ja nin herkullisen näköistä piirakkaa!!terveisin romulyyli-riitta

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, että olet taas palaillut kauniiden perhosten ja kukkien kera, tänne on niin mukava tulla. Hienot kesämuistot olet kuvaillut, näitä käyn uudelleenkin katsomassa talvi-iltoina ikävöidessäni perhosia ja kesän värejä.
    Mustikkapiirakka vie kielen mennessään, kyllä olisi ihanaa herkutella.
    Ihania kuvausreissuja sinulle, Seijastiina:)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Seijastiina tästä postauksesta. On niin upeita kuvia taas. Ja tuo mustikkapiirakka on kyllä parasta herkkua näin mustikka aikaan. Oletko koskaan tehnyt mustikkakukkoa? Senkin ohje löytyy netistä. Kannattaa kokeilla. Vie kielen mennessään. On niin hyvää.
    Oikein hyvää elokuista illan jatkoa sinulle ja terveiset täältä Outokummusta.

    VastaaPoista
  9. Ihania kesäkuvia, kiva oli katsella nämä. Ja kyllä vain mustikkapiirakkaa alkoi mieli tehdä täälläkin :)

    VastaaPoista
  10. Nami nami, mustikkapiirakkaa.
    Minäkin teen piirakan pullataikinaan.
    Ihanalla kierroksen san olla mukana, kiitos!
    Todella kauniit kuvat.
    Saat perhositakin niin hyvät kuvat.
    Perhosia oli paljon meidän pihalla tänäänkin, mutta ovat niin vilkkaita etten kerkiä kuvaa ottamaan.
    Kukasta kukkaan lentelevät,
    Kurkun säilön suunilleen samalla lailla kuin sinä, mutta en laita valkosipulia.
    Monalle rapsutukset ja seijastiinalle leppoisaa iltaa!♥

    VastaaPoista
  11. Paljon upeita kuvia, olipa kiva kuvakertomus!

    Ja rapsutukset Monalle:)

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia Seijastiina, kuva lokinpoikasesta on tosi hieno.
    Perhosia on tänä kesänä näkynyt kukkasissa enemmän kuin ennen, hyvä niin.
    Vielä on kesää jäljellä, nautitaan lämpöisistä elokuun illoista ja marjapiirakasta :)

    VastaaPoista
  13. Mikä hurmaava toukka! Hän on aivan liikuttava...

    Ennen blogia minäkin säilöin kurkkuja;-) Parikymmentä kiloa kerrallaan ja purkitin ne viipaloituina! Nyt sentään ehdin kirsikat pakastimeen poimia, mustikat ja vatut mukaan laittaa, valmsita kantarellisoosia ja ajattelen,e ttä on tämä loppusuvi yhtä hurmaa.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  14. Voi Mona, sulla on ollut upeat kesämaisemat! Meillä on ollut kovasti stressiä, taas kerran. Mutsi on lahja ja kirous, mutta sais lopettaa jo meikän ja Kallen kiusaamisen. Oikeestaan....tartteisin varmaan vähän tuota mustikkapiirasta niin kuin lohdutukseksi!

    VastaaPoista
  15. Tervetuloa lomilta, ihania kuvia!!

    VastaaPoista
  16. Kauniita kuvia ja kaunis Mona! Teillä on ollut varmasti mukavaa molemmilla, vaikka ruokamaku onkin erilainen:)

    VastaaPoista
  17. Millaista ihanuuksien yltäkylläisyyttä meille tarjoiletkaan! Suuret kiitokset Sinulle, Seijastiina!

    VastaaPoista
  18. IHANIA KUVIA!!ja hei! pieni tunnustus odottaa sinua blogissani ;O) mukavaa viikonjatkoa! ;O)

    VastaaPoista
  19. Ihania kesäkuvia! Edelleen jaksan ihmetellä kuinka joku osaakin "vangita" tuon luonnon kuviinsa noin hienosti :) Makean näköistä piirakkaakin sinulla ollut siellä, nam!

    VastaaPoista
  20. Kiitoksia ihanat ihmiset kaikista kommenteistanne!
    Nyt minua suututtaa kyllä, kun aiksemmat kommentit meni jotenkin muutama päivä sitten roskapostiin ja katosi saman tien täältä jo julkaistuista. Se oli silloin kun DNA temppuili noin viikkoa sitten ,olin mökillä ja 'tappelin' koneen sivujen vaihtumisen kanssa, en voi käsittää ,miten ne viestit katosi??
    Mutta tahallani en niitä kyllä poistanut, kaikki viesti on olleet ihania, ja olisin halunnut ne säilyttää.
    Pyydän anteeksi siis!
    Minulla on tuolla mökillä käytössä Dna nettitikku ja yhteys aika huono välillä.
    Kuistilla kyllä pelaa ,vaan oli kylmää, jotten siinä tarennut istua.

    Anteeksi myös etten ole kerennyt vierailuille, tässä ollaan kaupungissa, vain pyykin pesun ajan, ja kun miehellä on loma, aina menossa,huoh.. kumpa loppus :D
    Tulen kyllä vierailulle ja päästään oikein aloittaa tää blogittelu kunnolla sitten kun loma loppuu.
    Kiitokset ihan kaikille vielä kerran!
    Ihanaa viikonloppua!
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  21. Heippa Seijastiina,sinulla on ihania kuvia,kuin elämysmatka♥
    Mustikkapiirakka namia,ei ole vielä ollut sitä herkkua.
    Mona on mielestäni aivan söpö,terveisiä!

    VastaaPoista
  22. Oi miten täynnä energiaa psitiivista sellaista on tämä blogisdi.

    VastaaPoista
  23. Ai että, mustikkapiirakka pullataikinaan tehtynä on minustakin ehdottomasti parasta! Ei tule sitä vaan niin usein tehtyä kun se taikina muka kestää niin kauan tehdä..:)
    HUOM HUOM! Laitoin blogiini pienen kilpailun, nyt kaikki sankoin joukoin osallistumaan, voittajalle tiedossa kiva palkinto!

    VastaaPoista
  24. Ihania kuvia ja mietteitä kesästä... Toivotan mukavaa loppukesää! :)

    VastaaPoista
  25. Oi, tuota mustikkapiirakkaohjetta täytyy ehdottomasti kokeilla! Ihanan kesäisiä kuvia :)

    VastaaPoista
  26. Seijastiina, tuo toinen joutsen on menehtynyt. Se vahingoittui kolmannen joutsenen hyökkäyksissä ja menehtyi sisäiseen verenvuotoon. :(
    Lammelle on tulossa uusi joutsenpari lähiaikoina, sitä ennen tämä yksinäinen joudutaan siirtämään pois, muuten taistelut jatkuvat taas.

    VastaaPoista
  27. Kirsti
    Enkulin käsityöt
    Laura S
    Kati
    Katariina
    Tiitsa

    Kiitos ihanat naiset kommenteista ♥
    Palailen tässä pikkuhiljaa, kunhan jakselen, nyt ei anna selkä istua kauan koneella,
    ihan pikku piipahdus tässä ja toivotan Hyvää värikästä syksyä ja iloa ♥
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  28. Oi miten ihania kuvia täältä löytyikään.

    VastaaPoista
  29. HEIPPA JA IHANAA VIIKONLOPPUA SIULLE! ja kiitos kehuistasi blogissani ;) TOSI NÄTTEJÄ KUVIA OOT OTTANU TÄNNE ;)

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!