sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Viikonloppu 1

Heips taas ja terveisiä Jyväskylästä!
Päivä alkoi harmaana ja päättyi harmaana,
 ei sen väliä, olipa mukava keli ajella,
tiet oli sulat ja rauhallinen liikenne.
Hirvejäkään ei näkynyt kuten viime kerralla
meinasivat kimpoilla tielle.
Tyttären luoksehan se matka meidät vei.
Ja sieltä lähti eräs tuttu kissa mukaan iltasella,
arvaatteko kuka?
Hän on niin arvokas taas tänään olevinaan
ettei suostu kuvaan :)


Kirppareita kierreltiin
askarreltiin mukavia.
Vein tyttärelle hiukan tuliaisia
 esim. 
tyhjentelin pakastinta
ja leivon aina ihanan klassikon
eli toscakakun.


Tämä on yksi suurimpia himotuksiani,
 mutta jätin väliin,
mutta nyt täytyy sanoa, 
että tiukkaa teki tälläkertaa!
Ohje löytyy kiinnostuneille
tuosta alla olevasta linkistä, kun sitä klikkaa:
On ihan helppo tehdä ja niiiiiiiiin
ihanaa!


Ja nyt askartelun pariin.
Duunailimme kananmunakennoista
tyttären neuvojen avulla
sytykeruusuja.
Olen näitä ennenkin nähnyt, 
mutta hyvä ,että sain opastuksen tekoon.


Tuumasta toimeen,
ja valkoisista kynttilöistä
ja kennopakkauksesta tuli tälläisiä.
En jaksa ohjetta kirjoittaa,
joten kiinnostuneille
etsin netistä ohjeen,
olkaa hyvät:
Tosi käteviä ja hyvin syttyy takat ja uunit,
eikä haise kädet ilkeälle,
kuten jos käyttää sytykepaloja kaupan.  
Mukava lahjaideakin!
Meillä on Tiimarista ostettua kimalletta päällä.
Tämmöistä touhua,
huomenna kerron, mitä rojua löytyi kirppikseltä.
Kiitos ihanista kommenteista
ja leppoisaa sunnuntaita.

51 kommenttia:

  1. OIOI, minäkin rakastan toscakakkua. Meillä vaan on tytär tiukalla laihdutuskuurilla, eikä silloin voi äitikään herkutella :(. 1,5 kiloa on tippunut minultakin paino tässä samalla.
    Poikani meni naimisiin mökillään pari vuotta sitten ja minä valmistin heille kukkakorillisen sytykeruusuja hääsaunan lämmitykseen, oli minusta niin romanttista. Sinun ruususi ovat kyllä kauniimpia ja oikeamman näköisiä.

    VastaaPoista
  2. On tuo toscakakku herkun näköistä. Hieno idea tuollaiset sytykeruusut, enpä ole kuullutkaan. Jännä kuulla sitten kirppariostoksistanne, ne kiinnostaa minua aina. Hyvää sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  3. Sude, eikö olekin ihanaa.. minun lemppareita on myös toscakakku.
    Minäkään en syönyt, karppaus dieetti pitää pääsiäiseen asti.
    Jonkun verran on kiloja tippunut myöskin.

    Ihana, kukkakorillinen sytykerruusuja kiva,idea ja kaunis ♥
    No en tiedä noista omistani, ekat ovat mulle :D

    VastaaPoista
  4. Paula, toscakkakku on parhaimpia kakkuja, ja tein se tyttären toivomuksesta.
    Kokeilepa joku kerta näitä sytykeruusuja, näin tulee myös tyhjät pakkaukset käytettyä hyödyksi.
    Kierrätystä :D

    VastaaPoista
  5. Toscakakku iik! Se on leivonnaisista niitä parhaimpia. Pitää etsiä varmasti gluteeniton ohje, nyt iski vimma, pitää saada toscakakkua :D.
    Hienoja sytykeruusuja! Olenkin etsiskellyt ohjeita niiden tekoon. Kiitos linkistä!
    Iloista, mukavaa huhtikuun alkua!

    VastaaPoista
  6. Miten noin kauniita ruusuja raskii polttaa!!
    Ja toscakakku on aina niin hyvää.
    Leppoisaa sunnuntaita sinnepäin.

    VastaaPoista
  7. Kiitokset Jyväskylän terkuista. Minun siskon poika, elikkä minun kummipoika asuu kans Jyväskylässä, on opiskellut siellä ja sinne jäi.

    Mutta olet taas tehnyt niiiin herkkua, minun herkkua myös, tai mikäpä ei olis;). Komeat on ruusut, on kyllä tosi aidon näköisiä. Ei jaksa oottaa huomiseen;). Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  8. Valokin värsyjä, se kakku on todella parasta herkkua, ehkä teen pääsiäiseksi uutta, iin voin itsekin herkutella.
    Kiva jos sain auttaa sytykeruusujen muodossa, ei muuta kuin tekemään :)

    VastaaPoista
  9. Minttuli, niimpä, ei meinaa raaskia, mutta nehän on vaan kennoja loppujen lopuksi ;D

    VastaaPoista
  10. Askartelin itta, ole hyvä!
    Mielenkiintoista, nuoret ne lähtee maailmalle, mutta onneksi tämä matka ei ole paha.
    Sytykeruusut olikin kivoja tehdä ja helppoja :)

    VastaaPoista
  11. Toscakakku on kertakaikkisen herkullisen näköinen, nieleksiä pitää kun katsoo :) Ihania sytykeruusuja, oikein kimalteella, raskiiko niitä edes sytyttää. Olen kolleegalle joskus vienyt kennoja ja kynttilänjämiä näitä varten. Itsekin tekis mieli joskus kokeilla, hyvä että nyt on ohjekin innostuksen varalle :)

    VastaaPoista
  12. Anja, toscakakku on kyllä ihana, sitä ei voi kieltää :P
    Meillä säästetään tämän jälkeen kaikki kennot, ja kynttilänjämiäkin löytyy joukoriste laatikosta.
    Pitääkin kokeilla punaista.
    Kokeile ihmeessä, kivaa touhua :)

    VastaaPoista
  13. Aivan ihania nuo sytykeruusut!
    Hieno idea viedä kesällä ystäville
    tuliaisksi mökille.
    Niin tuo kakku... koville ottais olla ottamatta,
    olen nyt kokeillut olla ilman makeata.
    Kyllä minäkin pääsiäisenä...aah vieläkö
    kolme viikkoa.
    Sunnuntaiterkut!

    VastaaPoista
  14. Sirpa, niin kiva lahja mökkiläiselle nuo sytykeruusut tai tuliaisiksi.
    Niin kuule Sirpa, otti minuakin koville etten maistanut tyttärellä, vaan huoh... pääsiäisenä sitten, jookos? :D

    VastaaPoista
  15. Nams mikä kakku! Ja älyttömän hienoja nuo ruusut, wau ;)

    VastaaPoista
  16. Elisa, se on namskakku kyllä.
    Ei muuta kuin tekemään ja kierrättämään munakoteloita, helppoa ha hauskaa :)

    VastaaPoista
  17. Herrkullista:)
    Sytykeruusut ovat kyllä niin kauniita, että kuinka niitä ikinä raaskii polttaa..;)
    Oi, kuinka kauniit kuvat joutsenista!!
    Kyllä sydäntä sykähdytti, kun viikolla näin neljän joutsenen lentävän taivaalla, kun olin aamulla matkalla töihin, niin ihana näky!!♥
    Suloista sunnuntain jatkoa!:)

    VastaaPoista
  18. Marge, kiva kun kävit pitkästä aikaa ♥
    Ei noita melkein raaski polttaa, mutta kivoja ne on ja helposti syttyy tuli, missä sitten polttaakin.

    Kun näkee joutsenia, tiedän, se on vaikuttavaa ja herkkää, ihana kun sinäkin sait nähdä :)
    Kiitos marge.

    VastaaPoista
  19. Mäkin pyörin tuolla kaupungilla ja kaupoissa, eipä törmäilty siellä...oli muuten paljon porukkaa liikkeellä, jututin kansanedustaja ehdokkaita, niitäkun oli lähes koko kadunpätkä! Toscakakun teko hyvä homma, aina pitää vähän edes maistaa...hih-hii..;)

    VastaaPoista
  20. Maikku, voihan harmitus kun ei törmätty, olis pitänyt tehdä treffit :D
    En kerralla sitten.
    Minä pyörin kylläa aika paljon Seppälänkankaalla kirppiksellä ja muissakin suuremmissa ;D

    VastaaPoista
  21. Etsin, etsin ja kohta varmaan löydänkin. Niitä nautojahan minä, mutta poikkesin ensin tähän pirttiin ja jatkan tästä matkaa sinne salin puolelle,,Josko sieltä löytysi?

    VastaaPoista
  22. Nenunen, anteeksi, olisi pitänyt tähdentää, että nautat ovat tuolla luonto blogissa : Lähellä luontoa...:D

    VastaaPoista
  23. Susanne, moiks!
    On se ja niiiin hyvää :P

    VastaaPoista
  24. Seijastiina, sinulla on aina uusia ideoita, kuten nuo sytykeruusut. Toskakakku on varmasti ihana, mutta diabetikkona jätän siltisen syömättä; kiitos kuitenkin tarjouksesta;)

    Oikein lupaavaa kevätaikaa sinulle, Seijastiina<3

    VastaaPoista
  25. Aili-mummo, tytär on lastentarhassa töissä, ja joku asiakas toi noita sytykeruusuja näytille, siitäpä hän innostui ja ei muuta kuin tekemään.

    Voi harmitus kun et päässyt maistamaan kakkua, no elä välitä en minäkään, kun karppaan kovasti eikä siis makeaa.. :/

    VastaaPoista
  26. Siis vitsi nuo ruusut on hienoja... hyvä kun laitoit ohjelinkin jospa vaan ennättäs kokeilee...;D

    VastaaPoista
  27. Mimmi, kiva kun kävit tässäkin blogissa.
    Kiva noita on tehdä, ei muuta kuin säästämään kennoja ;D

    VastaaPoista
  28. Makusen näköinen kakku :) maistuu varmasti hyvälltä. Miten kaunit sinivuokot, nyt kevät on täälä halit Suss

    VastaaPoista
  29. Suss o Kai, kakku on hyvää, klassinen herkku :P
    Keväiset terkut täältäkin ja halit ♥

    VastaaPoista
  30. Kirppareissa on kiva käydä, minä sieltä ostin meille kahvileipääkin.

    VastaaPoista
  31. ♥Hannelen paratiisi, niin onkin, mukava tunnelma, ja monasti löytyy hyviä juttuja ;D

    VastaaPoista
  32. Varmasti oli Seijasiitnalle, kuin myös minulle ihana kakku maistunut...:)
    Eihän noita ruususytykkeitä raatsi poltta, ovat niin somia.

    VastaaPoista
  33. Irmastiina, kyllä se olisi maistunut, arvaa vaan, mutta keretään me niitä herkkuja vielä maistella ;D
    Eihän noita raaskis polttaa, mutta..

    VastaaPoista
  34. Kyllä onkin herkullisen näköinen kakku, tosca kakku on hyvää :)
    Sytykeruusut ovat tarpeellisia, en minäkään ole niitä ikinä tehnyt. Munakennot saa hyvin kiertoon ja ovat hauskan näköisiä. Mökillä voisi kesällä kulua ruusu poikineen :D

    VastaaPoista
  35. Tuula, on se kyllä niin hyvää, ettei sanotuksia saa, mutta pitää välttää.
    Nyt sitten keräämään munakennoja ja tekemään, kymmenen ruusua saa yhdestä laatikoista, niin jos ostaa 10kp munia.

    VastaaPoista
  36. Heh, kaikki kakut ovat hyviä, kuten tämä toscakin tietysti :).

    Hienoja sytykeruusuja ja mukava kierrätysidea siis. Meillä ei kerry kennoja, kun käymme tilamyymälässä, jossa kennot voi käyttää uudelleen, hieno homma sekin.

    VastaaPoista
  37. Neferi, todentotta, liekkö edes huonoja kakkuja olemassakaan ;D
    Tai on, taatelikakku, en tykkää! :(

    Hieno homma on tuo kennojen uuskäyttökin, tottakai!

    VastaaPoista
  38. Vaude mikä toscakakku,vaan nyt olen tiukalla linjalla vielä♥,kevytlinjaa:D
    kauniita nuo sytykeruusut,eihän noit henno käyttää ollenkaan,heh,muuten jossain toisessa blogissa ol kanssa samasta sytykeruususta ohjetta,hmm empäs nyt muista missä blogissa,nojaa...Kennoja onkin kertyny aika liuta,pitäskin kokeilla tuolla ohjeella,sehän on aina kotiin päin:)
    Huomenna risteilylle♥,Iloista Sunnuntaita ja Monalle terkut!

    VastaaPoista
  39. Tansku, niimpä, sama täällä, mut se ei haittaa tekemästä herkkuja.

    Jeps, näillä lienee suht koht sama ohje, minulle tään teon neuvoi Marjut.

    No joo jos sulla on kennoja, ei muuta kuin kierrättämään, helppoa kun alkaa tekee.
    Ainiin, te meette sinne risteilylle, mukavaa matkaa ja rentoudu ♥

    VastaaPoista
  40. Jyväskylässäkö kirppareita kiertelitte? Siellä on mukavia kirppareita! Tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  41. Katjusha, kyllä Jyväskylässä :)
    Seppälänkankaalla, Laajavuorella.
    Se on kivaa, vaikka vain kierrellä :D

    VastaaPoista
  42. Toscakakku on niin herkullisen näköinen, että pahaa tekee, tiedät varmaan miksi, tämä kakku on minunkin herkkuani.
    Kiva, että reissu sujui, terveisiä Moonalle♥
    Tosi kauniit sytykeruusut askertelitte, eihän niitä raaski käyttääkään. Minäkin kokeilin kerran punaisista kynttilänjämistä, mutta eivät tulleet läheskään näin kauniita, varmaan kastelin liikaa.
    Hauskaa sunnuntai-iltaa sinulle:)

    VastaaPoista
  43. Manteli, tiedän, kuule, mullakin oikein tuskaa teki, mutta kestin, vesi kielellä oli kyllä :)
    Ajattelin, että teen pääsiäisenä toscaa.

    Hyvin meni reissu, yöllä Mona vähän vinkui, mutta luuli varmaan olevansa yksin, kutsuin sen vuoteeseen (niinjuuri vuoteeseen) ja se nukkui siihen.
    Kivaa on tehdä noita sytykeruuusuja, mukavia ja tarpeellisia ja kennot tulee käytettyä.
    Luulempa, että punaiset oli kauniita kunhan sanot :D
    Joo mä kastan kaksi kertaa :)

    Iloista leppoisaa sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
  44. Pastel Tosca, no se nada de este tipo de pastel, el pan se ve delicioso y para mi es interesante. ¿Y la cubierta es en color Azul con rosas blancas espolvoreadas con algo rosa?.

    Hasta pronto, un cálido abrazo.

    VastaaPoista
  45. Siis kerrassaan upeita nuo ruusukkeet, olen suunnitellut tekeväni monta kertaa ja aina vaan jäänyt, täytyy kyllä tehdä, kivoja viedä vaikka tuliaisiksi. Oikein mukavaa ja inspiroivaa alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  46. Slurps' kuinka herkullista Toskakakkua ja koreita syttyruusuja!
    Ahkeraa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  47. Chomp,Now I was not enough Greek language skills of some long comment, I'm sorry!
    But thanks anyway!

    VastaaPoista
  48. Sarppu, ne on mukavia tehdä, ei muuta kuin säästämään kennoja, ja ompa mukava tuliainen mökille vaikka :)

    VastaaPoista
  49. Tarina, eikös toscakakku olekin ihanaaaaa!
    Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  50. Nuo sytykeruusut on tosi kauniita, ja periaatteessa melkein ilmaisia, kun vaan jaksaa näperrellä.

    Toscakakku, nami, nami..kukahan leipois mullekin, tytär joskus harvoin leipoo, mie oon niin huono jaksamaan..aina mukamas muuta tekemistä..mutta kyllähän ne maistuu sitten...:)

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!