perjantai 15. huhtikuuta 2011

Sitä sun tätä

Kiitoksia hyvät ihmiset taas mukavista ja lämmittävistä kommenteista
edelliseen postaukseeni.
Näin on taas viikko vierähtänyt lopuilleen
ja viikon päästä hiljennytään pääsiäiseen.
Mutta sitä ennen vähän eilisen päivän mietteisiin
palaan hiukan taaksepäin.


Tarkoitus oli mennä hiukan mökille tutkimaan paikkoja
ja hakea pikkuinen pinkki grilli
kaupunkiin, kun pääsiäisenä mennään vieraalle mökille
perheen kanssa lomailemaan.
Päästiin jo sentään pihaan asti autolla, mutta lunta
olikin mokomaa saappaan varteen asti,
joten kuusikon reunaa pitkin hiivittiin mökin terassille.
Vaan eipä me sisään päästykään
ovi oli ja pysyi kuin liimattuna kiinni,
eikä ollut kunnollisia välineitä,
millä ovi oltais saatu auki.
Kaikki saunan ja vajojen avaimet oli sisällä tuvassa.
Aikamme siinä tuskailtiin, 
vaan oli se uskottava ettei aukea.


Ei muuta kuin uusin tuumin ensi viikon alusta grillin haku reissulle.
Eipä mitään, ajeltiin sitten niitä näitä,
hieman kaarrellen maaseutua kotiinpäin,
Nähtiin matkalla haukka, mustarastas,rastaita, närhi,
joutsenia ja kanadanhanhia.


Joutsenet oli nuoria, ilmeisesti muuttaneet hanhien kanssa
niinkuin ne joskus tekee,
lepäilivät pellolla ja ruokailivat.
Kuvanotto paikka oli minulla vaan ikävä pusikko,
jossa vielä syvä joki, etten lähemmäksi päässyt.
Kuvat on otettu järjestelmäkamerella urheiluasetuksella.


Nokkosperhonen sentään antoi rauhallisena minun ottaa kuvan,
sitten jo siihen lensi toinen kaveri ja katosivat ladon taakse muhinoimaan ;D

Kotiin tulo oli sitten sellaista,
että minua oli vastassa hyvin närkästynyt kissa,
ilmeestä päätellen.


Mona on hyvin viisas, ymmärtää asiat
kuten kaikki kissat niin tekee,
ja tajusi heti
mistä ollaan tulossa..

eli mökiltä,
ja anteeksiantamatonta oli se, että hän ei päässytkään mukaan.
Vaan ei huolinut kissa kauan asiaa,
sillä hän tietää,
tietää ,että ensviikon torstaina Mona pääsee ulos hiukan
erimaisemissa tosin.
Mennään silloin Luhangan suuntaan vieraalle mökille perheen kanssa lomailemaan
muutamaksi päiväksi.

Ja kyllä tuo pantterikuosinen leikkitunneli on jo käytössä,
varsinkin öisin Mona peuhaa ja saa hepuleita
tunnelissa riehuen.

Juoksee tuo tuossa nytkin häntä paksuna
tunnelista vessaan ja takas,
mitä lie miettinee mennessään huimaa vauhtia.


Ei muuta kuin mukavaa viikonloppua mukavat lukijat!
Tervetuloa uudet lukijat ja iloa keväisiin päiviinne.
T
Seijastiina ja Mona

58 kommenttia:

  1. Andrey Salikov, thank you!
    Have a nice weekend!

    VastaaPoista
  2. Lunta oli todella paljon vielä kun tiistaina lähdimme Heinlammelta.
    Mieleeni tuli teidän kesäpaikka, kun kävelimme siellä.
    Ei olisi uskonut, sillä täällä ei ole enään yhtään lunta.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Sylvi, sinä olet palannut, kivaa!
    Varmasti paljon mukavia kokemuksia repullinen mukana ja tervetuloa takaisin blogimaailmaan ♥

    VastaaPoista
  4. No voihan harmi, kun ette sisälle päässeet, mutta kuten sanoit ensikerralla sitten. Kait selitit Monalle, että teilläkin oli hukkareissu..:D
    Hienoja kuvia kaikki!

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtava kuvasarja taas kerran! Jokainen näistä kuvista vie ihanasti mukanaan omaan maailmaansa.

    VastaaPoista
  6. Irmastiina, niin oli, ovi oli kuin liimattu, siinä meni muutama puoltuntinen eikä auennut, oli kostunut kiinni.
    Vaan ei se mitään, päästäämpä käymään uudemman kerran ,vaikka ens tiistaina.
    Grilli on saatava mukaan, kun mennään muualle pääsiäisenä.:)
    Monaa helliteltiin kissannamuilla ja harjauksella ,siitä se vasta nauttii :D

    VastaaPoista
  7. Kiki, kiitos kovasti, kauniisti sanottu!
    Sellainen sekalainen postaushan tämä.
    Nyt siivoomaan, ulos,on ihana päivä!
    Illalla vierailen vähintään kommentoineitten blogeissa :)
    kevät on niin mukavaa aikaa, ettei kauheesti kerkii koneella olla...

    VastaaPoista
  8. Hei Seijastiina. Ompas sillä paljon lunta, täällä ei ole kuin jotain 25 paikoin 30 cm, autolla pääsi velipojan mökin pihalle vaikka ei ole joulunjälkeen käyty pihassa.
    Tuo Mona on sitten söpöliini. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  9. Askartelin itte, on mökillä on lunta ja yleensäkin maalla, pellot ei vielä ole suosiollisia kurkien tulla, mutta parin viikon päästä pitäs pystyä jo mökille menemään yöksi, kuten ennenkin :)
    Kiitos samoin sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Tosi paaljooon lunta teidän mökillä vielä. Minä täällä tuskailen kun viimeiset, tasamaan lumet 10-15 cm, ei meinaa sulaa riittävän nopeasti :D
    Todellisuudessahan nuo lumet taitaa sulaa aika vauhdikkaasti koko ajan, mutta kun olisi jo kova kiire päästä multaamaan sormensa. (minäkö malttamaton, höpö höpö)
    Oikein mukavaa, kuvarikasta, viikonloppua sinulle, ovat lupailleet kauniita säitäkin.

    VastaaPoista
  11. Mummo, paljon on vielä lunta, saa luvan sulaa, kun kahden viikon päästä asetutaan mökille.
    Edes vähän ettei tarvii tavaroita kantaa pitkää matkaa ;D
    Aurinko auttaa emitä, ja eikähön sieltä kohta näytä päätään jokunen kasvikin.
    Vuorenkilpi jo pari lehteä näytti lumen alta ;D

    VastaaPoista
  12. Vähän kenkku turhareissu :). Monalla on todellakin närkästynyt ilme, mutta hyvä, jos unohtaa äkkiä :).

    VastaaPoista
  13. Neferi, vähän kenkutti, mutta hyvä syy mennä ens viikolla uudestaan ;D
    Ja saimpahan nauttia luonnosta!
    Mona antaa kaiken anteeksi..mut kumma kun se vaistoaa aina.. välillä murjottaa, näkee ihan naamasta :D

    VastaaPoista
  14. Kaunis on kuvasarja ja sihen yhdistetty kertomus päivänkulusta mukavaa luettavaa.Tosin harmi kun ovet ei auenneet teille. Ja kissalla on tuima ilme. Lemmikkien ilmeistä näkee milla tuulella sitä ollaan.

    VastaaPoista
  15. Minttuli,kiitos!
    En oikeestaan ollut suuttunut kun ovi ei auennut, oli ihan mukava päviä ulkoillasielläkin mökillä päin :D
    Kyllä joo, lemmikeistä näkee, millä päällä sitä ollaan, mutta on Mona yleensä lempeä :)

    VastaaPoista
  16. Paljon on lunta siellä teilläkin päin, en olisi uskonut...

    Moona on söötti likka, oikea kissakuningatar.

    Oikein kivaa viikonloppua sinulle, Seijastiina<3

    VastaaPoista
  17. Aili-mummo, on lunta tuolla mökillä, vaan ei täällä kaupungissa niin paljoa :)
    Mona on kaunis, myönnän...
    Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin.
    Minulla on kohta huusholli siivottu, vessa vielä pitäs desinfioida.. hyvä mieli mokomasta..:D

    VastaaPoista
  18. Vai jäitte ulkopuolelle. Harmi, mutta
    ensiviikolla uusi yritys.
    Aika tuima ilme Monalla, yksin toinen
    jätettiin.
    Hienoja kuvia kuitenkin reissusaldona, ei
    hukka reissu.

    VastaaPoista
  19. Sirpa, niin tehtiin :D
    Vaan kyllä siellä olisi varmaan huisin kylmää ollut, eikä me muuta kuin olisimme ottaneet grillin mukaan...
    Kurkia katsasteltiin, vaan ei ne vielä, nyt viikonloppuna varmaan enin osa lähtee tulemaan :)

    VastaaPoista
  20. Ihana leikkitunneli Monalla! Tosi mukavaa, kun ensi maanantaina pääsee laivalle! Olen nähnyt jo kovasti lintuja, kurkiakin on Salossa ollut liikenteessä ja joutseniakin.

    VastaaPoista
  21. Maria, niin, ensin ajattelin, ettei Mona perusta tuosta tunnelista, mutta kyllä se riehuu sen kanssa, varsinkin yöllä :D
    Mukava kuulla, että osa kurjista om palannut, minä vielä oottelen :D
    Oi, että laivalle, siitä on niin kauan ,kun itse pääsin laivalle :)

    VastaaPoista
  22. Hannelen paratiisi, kyllä näyttää mieleinen olevan :)

    VastaaPoista
  23. Kauniita kuvia taas vaikka kuinka:)
    Harmi kun, ette päässeet mökkiin sisään... Toivotaan, että ensi kerralla ovi aukeaa niinkuin ei ikinä olisi jumissa ollutkaan:)
    Mukavaa viikonloppua sinulle!
    Lila

    VastaaPoista
  24. Lila, kiitos!
    Niin kävi, vaikka talvella aukesi ihan tuskitta.
    Ehkä se taas aukeaa seuraavalla kerralla, varmaan tiistaina pitää käydä kokeilemassa :)
    Kiitos Lila!

    VastaaPoista
  25. No olipas harmillista kun ovi ei auennut, mutta hienoja kuvia olet matkalta ottanut. Täälläkin on nyt näkynyt joutsenia :) Söpöt kuvat Monasta, niin nätisti istuu kukkien ja ruohon välissä :)

    VastaaPoista
  26. Voi sentään,kun on jääny näitä blogeja väliiin,kun on niiin kiirettä,ettei ennätä tutkimaan..Voi siellähän on todellakin lunta,harmi vain ,kun ette päässeet mökille sisään:(,nooo tulee vielä aika että pääsette..Kauniita kuvia jälleen,heh Mona osaa noi tiukkapipo ilmeet:D,vaan arvaapas missä näin ihania lintuja,..siellä tutulla paikalla♥.
    Ihanaa kevättä ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  27. Anja, sellasta siellä meille sattui, mutta ompa mukavaa,että joutsenia näkyi sielläkin päin.
    Kivaa takuulla!
    Mona on sellainen söpöläinen :)

    VastaaPoista
  28. Tansku, välillä on kiireitä, ei nämä blogit täältä katoa, jos joku ei aina kerkii, ja keväällä on kaikenlaista hommaan.
    Kylläpä arvaan, missä näit lintuja, se on hienoa :)

    VastaaPoista
  29. Hyviä kuvia linnuista taasen. Mona on sitten ihana- jopa mököttäessään! Käy hakemassa tunnustus blogistani. Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
  30. Kyllä sitä lunta on aika paljon joisakin paikoissa,harmi kun jäitte mökillänne ulos,ihanat kuvat joutsenista,ja pieni kisumirikin,oikein hyvää viikonloppua Seijastiina:)

    VastaaPoista
  31. Harmi sinänsä, että ette päässeet sisälle mökkiin, mutta saittehan muistoja kuitenkin;
    -kauniita valokuvia joutsenista ja muista linnuista. Mona kissa on todella kaunis.
    Hyvää ja aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
  32. Harmi, että mökin ovi pysyi kiinni, sait kuitenkin ihania kuvia matkaltasi, joten ei ollut ollenkaan hukkareissu. Joutsenet ovat varsin lemmekkään näköisiä, helliä katseita luovat toisiinsa. Hanhi on komea ilmestys, en ole koskaan nähnyt hanhia läheltä.
    Monan ilme on vähän syyttävä, ihana kuva tuo ensimmäinen, Monalla on kauniit silmät ja hän on niin symppis muutenkin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
  33. Mona on kaunis ja viisaan näköinen kissa<3

    VastaaPoista
  34. moikka seijastiina ja kiitos kun kirjoittelit mun sähköpostiini .Ja kivoja kuvia monasta ,meidän kissa tytöillä on myös leikki tunneli ja ihana saman värinenkin.surua on ollut ystävästäni tuli enkeli.Terv: jadessan ,heidi ja tanelini ja kissa tytöt ronja on nyt 2 v ja 4kk ja pikku sarah on 28.4.2011 .Jo 5kk.

    VastaaPoista
  35. Monolla on aika loukkaantunut ilme tuossa yhdessä kuvassa, heti perhosen jälkeisessä. Mutta kyllä hänen kelpaa kun hänellä on "mummolassa" tällainen hieno leikkitunneli. Ihania joutsenia kuvissasi. Hyvää viikonloppua, Seijastiina!

    VastaaPoista
  36. Kiva postaus, paitsi, kun että päässeet mökkiin sisälle:o Mona on Mona aina vaan, kultainen kisuliini:D

    VastaaPoista
  37. Mustakissa
    Ritva
    Eila
    Manteli
    MaMMeli
    Jadessan
    Paula
    Nenunen

    Kiitokset kommenteista ♥
    Iloista leppoisaa lauantai päivää.

    VastaaPoista
  38. No olipa siellä vielä lunta! Täällä onneksi alkaa helpottamaan. Tiet on vaan sellaista velliä että...Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  39. Olipa harmi, ettei ovi auennut. Mutta niin ihania kuvia toit matkalta mukana:)

    VastaaPoista
  40. Meillä on aina keväisin sama ongelma mökin oven kanssa, mutta tänä vuonna pääsimme helposti sisään. Mökissä ei kyllä tarkene olla, joten melkein sama, saako oven auki vai ei. Pienellä terassilla on lämpimämpää kuin sisällä...

    Tosi hienoja nuo joutsen- ja perhoskuvat! Minäkin näin eilen sitruunaperhosen, mutta kameraa ei tietysti ollut käsillä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  41. Tirriliisa, kyllä, tietkin oli osittain vellinä, mutta mukavaa tuolla maalla on ajella mutkaisia hiekkateitä :)
    Kyllä ne lumet parissa viikossa sulaa hiukan jotta pääsee mökille, ja toivottavasti se ovi aukeaa vielä..

    VastaaPoista
  42. Sussi, ei kuitenkaan hirveesti harmittanut, kun ovi ei auennut, sitä nauttii noista ajeluista maalla, ja jos jotain saa kameraan, matka on hyvä :)

    VastaaPoista
  43. Iinuska, ei meilläkään oikein tarkenis olla mökillä, se on sellasta lämmittelyä pari vrk koko ajan, takassa puuta, kaminaa ja saunaa päälle vaan.
    Ja kun on aikomus mennä mökille, viedään patteri vuorokaudeksi hehkuttamaan :)
    Kivaa, perhosia alkaa olla ..

    VastaaPoista
  44. Harmllista kun ette saaneet ovea auki.Ihana mökki teillä.
    Meillä on tarkoitus mennä pääsiäiseksi omalle mökille,toivottavasti kelit sallii.Tänään käytiin ostamassa uusi kalusto terassille,että kesäkausi saadaan alkuun ja voidaan nauttia kahvit terassilla.

    Ollaan jo kovasti suunniteltu kaikkea ensi kesäksi mökille,tilattiin porakaivon tekijä kesäkuun alkuun.Viime kesänä meiltä kuivui kaivo,joten ajateltiin että porakaivosta olisi hyötyä tulevina kesinä.Paljon muutakin olisi mielessä,saa nähdä sitten toteutuuko.

    Mukavaa viikonloppua ja pääsiäisviikkoa.

    VastaaPoista
  45. Ai niin upeita kuvia olet taas ottanut.

    VastaaPoista
  46. JaanaElina, niin meille kävi, mutta no hätää, mennään uudelleen hakemaan grilli vaikka tiistaina, kun pääsiäsieksi painutaan muualle mökille Luhangalle ihan toiseen suuntaan :D

    Aha, teillä jo aloitetaan pääsiäisenä mökkikausi, me aloitetaan vapun jälkeen heti.
    Meiltäkin loppui vesi viime kesänä kaivosta, mutta no hätää, isäntä toi tankillisen vettä se riitti saunomiseen ja muuhun hyvin.

    Ihanaa, ajatus kupposesta kahvia omalla terassilla, ihanaa, houkuttavaa!

    Minunkin mieli tekis uutta puutarhakalustoa, mutta katsotaan nyt sitten...

    Kiitos kuvien kehuista JaanaElina, mukavaa viikkoa ja pääsiäisen seutua :)

    VastaaPoista
  47. KIITOS, olet kirjautunut lukijakseni:)
    Sinulla on tosi kauniita ja koskettavia kuvia blogissasi, niitä on ilo katsella.
    Toivottavasti viihdymme toistemme sivuilla jatkossakin:D
    Aurinkoista päivänjatkoa toivottelee Aana.

    VastaaPoista
  48. Aana, olipa kiva ,että tulit vierailulle, kiitos!
    Unohdin muuten linkittää sinut, kuten meinasin, teen sen heti seuraavaksi..
    Kyllä me viihdytään vuoroin :D
    Ihanaa päivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  49. Hienot kuvat! Mökki odottaa jo kesää. Kauniit joutsenet ja kotikissa! Mukavaa viikonloppua ja kaunista kevättä! :)

    VastaaPoista
  50. Sisko, mökki odottaa kesäasukkaita siellä, mutta saa vielä odottaa.
    Pääsiäisenä mennään muualla mökkeilemään, ehkä parin viikon päästä jo voin istua tuonne kuistille, ja unohtaa arjen ,lintujen laulellessa pihapuissa :)

    VastaaPoista
  51. Oi mikä tunneli, Moona! Kiskaikävä iski, Eikka kun pissas mun "tunnelin" pilalle. Nauti keväästä, kamutar!

    VastaaPoista
  52. Sulo, voi ,voi ,miks se Eikka silleen?
    Kamutar nauttii, pääsee ulos pääsiäisenä myyriä tietämään :D

    VastaaPoista
  53. ΕΙΝΑΙ ΤΟΣΟ ΥΠΕΡΟΧΑ!!
    ΤΟ ΧΙΟΝΙ ΕΙΝΑΙ Η ΖΩΗ ΜΟΥ!!
    ΑΝ ΚΑΙ ΤΟ ΒΛΕΠΩ ΣΠΑΝΙΑ ΕΔΩ ΣΤΗΝ ΕΛΛΑΔΑ!!
    ΝΑ ΠΕΡΑΣΕΙΣ ΟΜΟΡΦΑ!!
    ΕΙΜΑΙ ΚΑΙ ΕΓΩ ΔΙΑΚΟΠΕΣ ΓΙΑ ΤΟ ΠΑΣΧΑ!!
    ΦΙΛΙΑ!!!

    VastaaPoista
  54. Kisulin kuvat parhaita, varsinnii se tuijotus kuva....kiva,hyvä MONA....:)

    VastaaPoista
  55. Lourdi lourdaki, thank you my friend a message.
    Have a happy spring :)

    VastaaPoista
  56. Maikku, kissat osaa tuijotuksen taidon ;D

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!