sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Palmusunnuntaina nähtyä

Kylläpä luoja tänään antoi meille täydellisen päivän
aurinkoineen,
perhosineen, lempeine tuulineen.


Suruvaippa,sitruunaperhosia lenteli edestakaisin hiekkatien pöllytessä
kun taitoimme matkaa
tutulle meidän kurkienbongauspaikalle.
Ja sielläpä kurkiauran näin pellon yli lentävänkin 
kuin aina ennenkin
pari kurkea aterioi myös pellolla.


Eivät olleet vielä kovin suosiollisia kuvauksiani kohtaan
ja siirtyivät pitkin koivin kauemmaksi,jonne ei ollut minun mahdollisuus
enää loikkia perässä.
Matkan jatkuessa ajattelin, että on kumma kun en ole vielä nähnyt töyhtöhyyppää,
peltojen aikaista kaunista 'vinkulelua'..


Kyllä siinä sitten taas niin kävi, että töyhtis meille näyttäytyikin siinä samassa.


Rastaat on myös ensimmäisiä tämän kevään ,bongaamiani.



Jää sulaa pikkusiltojen alla täällä Heinolassa.
Myös herra ja rouva isokoskelo pariskunta heilasteli sulalla paikalla.


Yhdessä.



ja sitten herra.

ja rouva.

Toivoin myös näkeväni ensimmäiset luonnonkukkaset.
Ja jälleen onni suosi minua matkani varrella.

Ensimmäiset sinivuokot.



Ensimmäiset leskenlehdet.

Ihana hyvä, antoisa sunnuntai, iloinen mieli ja paljon ulkoilua tuli tällekin päivälle.
Klikkaa kuvat isommaksi napautuksella kuvan päällä,
nimittäin jostain syystä kuvat näyttää noin pieninä epäselvintä, mutta isompana ja koneellani ne ovat selviä...


Leppoisaa palmusunnuntaita hyvät ystävät ja iloista mieltä!

50 kommenttia:

  1. Kiitos, Seijastiina, paljon iloista mieltä toitkin tähän sunnuntaihin kaikilla näillä keväisillä kuvilla! Toivottavasti minäkin saan ulos mennessäni toivomuskuvauskohteet ilmestymään noin kivasti...

    VastaaPoista
  2. Ihana kuva pläjäys taasen.Nautin niin.

    Pajunkissa valkoinen,
    silkinhieno pehmoinen kevätpäivään aukenee,
    aurinko kun hymyilee

    VastaaPoista
  3. Hieno päivä, hienoine kuvineen. Töyhtöhyyppäkin, siitähän oli uutisissa että käyvät harvinaisiksi. Ja vuokot, lesskenlehdet. ihanaa. Minulla oli myös ihan mukavia siivekkäitä seurattavia tänään.. hienoa jatkoa upealle päivälle.

    VastaaPoista
  4. Kiki, toivon ,että todella saat toivomuslistasi kuvia!
    Minä onnistuin toivomuksissani, mutten en ymmärrä miksi nuo kuvat noin pieninä on epäselviä.. hmm.. pitää tutkia asiaa :/
    Kiva jos tulit iloiseksi Kiki :D

    VastaaPoista
  5. Minttuli, antoisa oli päivä, tälläsistä päivistä tulee hyvä mieli.
    Pitää käydä tässä kohta kierroksella, mitä siivekkäitä sinulta löytyi :D

    VastaaPoista
  6. Oi oi sentään miten paljon keväisiä juttuja oletkaan luonnosta bongannut. Ja kauniita kuvia olet taas ottanut.
    Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen Maarit :)

    VastaaPoista
  7. Maarit, kivaahan noita oli bongailla, kun lempeä ilma on ja ihana kevät :)
    Kiitos Maarit!

    VastaaPoista
  8. Kiitos taas ihanista kuvista.
    Päivä on ollut aurinkoinen täälläkin ja kesähuoneessa on ollut mukava istuskella, muualla aika kylmä tuuli.:)

    VastaaPoista
  9. Kylläpä sinulla oli taas tarjota hienoja
    kevätkuvia, niin linnuista kuin kukkasistakin.
    Tuo töyhtöhyyppä on hauskan näköinen lintu.
    Aurinkoista Palmusunnuntain ehtoopuolta.

    VastaaPoista
  10. Kuvat ovat NIIN kauniita, tuon kauniimpaa ei voi olla kuin luonto parhaimmillaan on <3 leppoisaa sunnuntaita:)

    VastaaPoista
  11. Hienoja luontohavaintoja! En ole itse nähnyt vielä yhtään sinivuokkoa, mutta pari valkovuokkoa kylläkin. Tuota kukkivaa kevätesikkoakin ihmettelin, sillä omalla pihallani on yksi, jossa on ihan pikkuriikkisiä nuppuja.

    Mukavaa vaalisunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  12. Irmastiina, just, kävin ulkona velä tässä välissä, ja aika kylmäksi on tuuli kääntynyt.

    VastaaPoista
  13. Kyllä olet taas saanut hyviä kuvia, nuo sinivuokot on kauniita.

    VastaaPoista
  14. Sirpa, töyhtöhyyppä on kiva lintu, myös mökillä pellolla pesii, mutta tämä on otettu toisaalla :)

    VastaaPoista
  15. MaMMeli, kiitos kovasti!
    Onhan tämä ollut antoisaa seurailla kevään lintuja :D

    VastaaPoista
  16. Iinuska, täällä ei näe taas valkovuokkoja paljoakaan, paitsi kesällä meidän mökillä.

    VastaaPoista
  17. Askartelin itte, sinivuokot on kyllä kauniita, joka kevät niitä lakkaamatta ihailen, ja nämä ekat on ihanat ♥

    VastaaPoista
  18. Hienot kuvat, paljon keväisiä havaintoja olette tehneet. Kevät on meillä vielä aika harmaa täällä pohjoisemmassa ja kylmä tuuli oli tänään, aurinko ei juuri ole näyttäytynyt. Siksipä onkin ihana katsella näitä kuvia :)

    VastaaPoista
  19. Sunnuntaiterkut ystävälle!
    halauksin
    Päivi

    VastaaPoista
  20. Anja, kiitos!
    Tänään oli hyvä ,leuto päivä bongailuun, nyt kävin ulkona uudestaan, tuuli oli jo kylmää :/

    VastaaPoista
  21. Päivi, kiitos lämmin tervehdys sinullekin!
    Halauksin
    seijastiina

    VastaaPoista
  22. Toden totta tämä sunnuntai on ollut kaunis kevätpäivä ... kuin namunen,
    mutta tuulenpuuskat hujahtivat nutusta luihin ja ytimiin hui.
    Ihana kampaus rouva sorsalla ;o).
    Pyöräilyllä koetin bongata leskenlehtiä, mutta eipä sattunut vielä silimiin kevätkeltaista.
    Viihtyisää ehtoon jatkoa ja namu unia!

    VastaaPoista
  23. Tarina, on ollut kuin namua koko päivä, nyt myöhemmin tuuli on alkanut koleaksi :)
    No eikös olekin ihana kampaus.. pitää sitä olla :)
    Täällä oli ekat leskenlehdet, parissa eri kohdassa nähtyä ja sinivuokot :)
    Namusia unia sinnekin päin ;D

    VastaaPoista
  24. Upeat kuvat olet saanut!
    Täälläkin on ollut aurinkoiset kelit eilen ja tänään, tänään iltapäivällä vaan tuuli puhalsi turhan koleasti. :)
    Ei vieläkään näkynyt perhosia ja sinivuokoissakin on vasta silmut, ei vielä nuppujakaan.
    Hyvää palmusunnuntain iltaa ja rauhallista alkavaa hiljaista viikkoa.

    VastaaPoista
  25. Oi miten ihania kuvia.Mistä löysit jo nytten kevään ekat kukkasetkin=)Ihanaa ja rauhaisaa palmusunnuntai-iltaa!♥

    VastaaPoista
  26. Mummo, kiitos!
    Oli onni myötä, töyhtöhyyppä oli aika likellä tietä.
    Aurinkoisella paikoilla täälläkin vasta sinivuokkoja siellä täällä, pian niitä on merenä..:D

    VastaaPoista
  27. Sinulla on selvästi ollut mukava päivä luonnonhelmassa:) Täälläkin on nautittu auringosta ja perhosista.

    VastaaPoista
  28. Kata, moiks pitkästä aikaa ♥
    Lintujen bongailu on kivaa ja kun vielä kukat päälle näkee, päivä on pelastettu :)
    Kiitos Kata!

    VastaaPoista
  29. Mustakissa, kyllä päivä oli ihan OK!
    Kivaa, varmaan saan huomenna ihailla perhosistasi ♥

    VastaaPoista
  30. Ai kun sulla on ollut ihana päivä, hienoja bongauksia kaikki tyynni!

    VastaaPoista
  31. Ai että ihania kuvia!!!!
    Meillä on vielä lumista ja märkää.
    Muutaman nokkosen olen vain nähnyt!
    Mutta nämä kuvat antaa toivoa!!!

    VastaaPoista
  32. Uskomattoman kauniita kuvia, todella ammattitaitoisesti otettuja, ja kuvauksen kohteet ihania, kiitos kommentistasi! ajattelin etsiä iteskkin kevät esikkoa, mutta en jaksanut ajaa pyörällä kauemmaksi, puhumattakaan kurjet lensivät nopeasti ohi, eikä silkkiuikku sorsat pysyneet kauankaan paikoillaan.Hyvää alkavaa viikkoa!t.pipsa

    VastaaPoista
  33. Ihanat kevätlinnut bongasit, komean kurjenkin ja töyhtöhyypän. Töyhtöhyyppää en ole koskaan päässyt kuvaamaan, eivät koskaan vieraile meidän pellolla.
    Sinivuokkojakin jo siellä, leskenlehti on kuin pieni aurinko, saa hyvälle tuulelle. Siellä ei taida olla enää lunta ollenkaan? Meilläpäin on vielä peltojen reunoilla ja aika paljon metsissä, jonka totesin rämmittyäni puroa kuvaamaan;)
    Oikein ihanaa ja keväistä ensi viikkoa sinulle♥

    VastaaPoista
  34. Hienoja kuvia. Tämän aurinkoisen päivän kruunasi suruvaipat täälläkin. Peipposetkin näkyvät ja kuuluvat, niiiin ihanalta kuulostaa niiden laulu.

    VastaaPoista
  35. Ootpa hyviä kuvia saanut! Huh huh!!! Ihan mahtavia!

    VastaaPoista
  36. Ihanaa nähdä tuo sitruunaperhosen kuva, kun itse en saanut kuvaa, vaikka näin kaksikin kiireisesti lepattelevaa sitruunaperhosta. Mukavia lintubongauksiakin olet tehnyt. Ihanan näköinen tuo töyhtöhyyppä, ja komea kurki! Minäkin näin tänään kevään ensimmäiset sinivuokot.

    VastaaPoista
  37. Elisa
    Kotiäiti
    Pipsa
    Manteli
    Markka
    Katjusha
    Paula
    Kiitokset myös teille kivoista kommenteistanne.
    Uusi viikko lähti käyntiin uusin kujein, kuten sanotaan, pääsiäinen on pian ovella, ja paljon yhteistä vapaa aikaa perheen kanssa.
    Ihan innolla ootan, että päästään eräälle mökille viettämään aikaa, uusissa maisemissa ja toivotankin, oikein ihanaa viikkoa kaikille, lempeitä kauniita päiviä ja iloa niihin.
    t
    Seijastiina

    VastaaPoista
  38. Oli sulla antoisa päivä, noin paljon hienoja kuvia. Sinivuokkoja en ole nähnyt vielä, mutta lekenlehtiä olen. Perhosiakin olet löytänyt retkelläsi. Minä myös eilen perhosia katsastelin, mutta en nähnyt. Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
  39. Sisko, antoisa oli päivä kyllä.
    Tänään mennään käymään taas mökillä, saa nähdä aukeeko ovi jo..:)
    Minä näin koko ajan perhosia lentelevän..

    VastaaPoista
  40. Sussi, kiitos!
    Mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  41. Oi mitä kaikkea ihanaa oletkaan nähnyt eilen! Minä en ole vielä nähnyt edes leskenlehteä!

    VastaaPoista
  42. UPEETA, nautinnollista kateltavaa sun kuvat, KIITOS.....;)

    VastaaPoista
  43. Ihania kuvia!
    Piristivät mieltäni erityisesti, kun olin itse suljettuna sisätiloihin käytännössä aamusta iltaan. Sainpa silmilleni nyt kuitenkin jotain iloista eilisestä!

    Kiitos!

    VastaaPoista
  44. Auli, maaseudulla näkee kaikkea kivaa, tykkäämme ajella ristiin rastiin hiekkateitä :D

    VastaaPoista
  45. Susanna, kiitos!
    Tänään oltiin myös ajelulla maalla, erilaisia eläimiä sain nähdä, lähinnä lintuja ja suruvaipasta sain viimein eka kuvankin :)

    VastaaPoista
  46. Oi miten ihania sinivuokkoja ja mahtavia pääisäisherkkuja! Meillä juuri pääsiäisenä avutuivat ekat leskenlehdet ja ensimmäiset perhosetkin on nähty. Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  47. Maalaispuutarhan Marketta, sinivuokkoja on lisääntynyt, aivan ihanaa kun tien varret täällä on noita tulvillaan :)
    Kivaa kevättä ja Vappua!

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!