perjantai 1. huhtikuuta 2011

Huhtikuu ♥

Heleätä huhtikuuta hyvät ystävät, lukijat ja satunnaiset vierailijat.
Kiitokset maaliskuusta jonka sain ilolla viettää kanssanne.


Heleästi alkoi aurinkoinen päivä, harakat tekee pesää männyn latvaan
kovasti ahkeroiden molemmat.
Niiden touhuja on kiva seurata ikkunasta.
Jo parin viikon päästä ensimmäiset kurjet saapuvat
tuoden terveisiä kaukomailta,
mielessä koti, synnyinseutu Suomessa.
Väsyneet kurjet otan ilolla vastaan  kun sen aika on.
Mutta nyt vielä joutsenia tarjoilen, olkaa hyvät:


 Ihanaa ja kovin vaikuttavaa on nähdä kauniit linnut
parvena Kymijoella, mutta ehkä ne jatkavat matkaansa.
Viikon päivät ne kuitenkin on meitä ilahduttaneet muuttomatkallaan.


Tämä kuukausi on kiva, näemme varmasti monin paikoin niitä ensimmäisiä,
sinivuokkoja ja leskenlehtiä.
Perhosiakin varmasti tapaamme, sitruuna ja nokkosperhoset usein myös ovat
niitä ensimmäisiä.
Kerron niistä sitten kun ensimmäiset havainnot olen tehnyt.


Myös pääsiäinen kevään eka juhla vie meidät pikkuhiljaa kohti kesää.
Ja sitten pääsiäisestä päästäänkin vappuun het, mutta se onkin jo toinen juttu.


Muurikello on kuin harakanhattu, pidän siitä.


Pitihän minun ostaa myös linnunlaulu CD  ja siihen liittyvä kirja.
Monen monta on tuttua laulua, mutta joku myös ihan outo.
Lintujen laulun myötä, toivotan
lempeää aurinkoista huhtikuuta ja mukavia keväthavaintoja.
T
Seijastiina

54 kommenttia:

  1. Huomenta ja mukavaa huhtikuuta sinullekkin :). Taas niin kivoja kuvia ja kerrontaa ja nam.. suklaamunia :D

    VastaaPoista
  2. Askartelin itte, kiitos ♥
    Suklaamunat säästetään pääsiäiseen, en yhtä pientäkään suuhuni laittanut, mutta pääsiäisenä sitten :P

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia! Muistan kun kerran kuuntelin lintujen ääni-cd:tä ja vaikka ikkunat olivat kiinni, niin pihalla olleet linnut selvästi jähmettyivät ja ihmettelivät, että missä on vieras lintu:)

    VastaaPoista
  4. Sussi, kiitos!
    Niimpä, ja kissatkin kuuntelee korvat pystyssä.
    Mutta tiedättekö, tuo cd ei ollutkaan hyvä, siinä on 90 laulua, mutta ne ei ole järjestykssä, mistä tunnistan oudot linnut, en käsitä,pitikö vielä ostaa parempi kirja :/

    VastaaPoista
  5. Aurinkoa ja huhtikuisia mietteitä meiltäkin, Seija! Kyllä tätä kevättä onkin odotettu!!!! Tulisi vaan nopeammin, vielä on jäiset tiet ja lunta maassa.

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus! Täällä on harmaa ja ruma ilma, mutta tämä toi ihanan keväisen valonpilkahduksen!

    Ja upeita kuvia. Nyt tekee mieli noita pieniä suklaamunia, joita saa vain tähän aikaan vuodesta!

    VastaaPoista
  7. Mukavaa huhtikuuta täältä myös, alkoikin auringon paisteella.

    Muurikello on yksi monista suosikeista, se viihtyy mahdottoman hyvin puutarhassa ja kukkii iloisesti.

    VastaaPoista
  8. -Jonna, hei, kiva kun tulit käymään täällä, kyllä niitä pieniä suklaamunia on jo ostettu pussi varastoon.
    Ostetaan lisää kyllä, tykkään!
    Pitääpä käydä 'sinulla' kylässä :)

    VastaaPoista
  9. Neferi, muurikello tuo harakanhatun mieleen ja kesän, oli pakko ostaa, toivottavasti säilyy vielä mökille asti :)

    VastaaPoista
  10. Sulo, ihan varmasti on odotettu, mutta huhtikuu antaa jo toivoa :)

    VastaaPoista
  11. Kauniita keväisiä kuvia.
    Värikkäitä suklaamunia, nami,nami.
    Meillä ei aurinkoa ole näkyvissä ja
    sadettakin lupailevat.
    Mutta, ihanaista huhtikuuta
    Sinulle Seijstiina!

    VastaaPoista
  12. Huomenia ja Iloista Huhtikuun alkua,ihania nuo joutsenkuvat,niin eläväisiä,kevättä rinnassa♥
    Hyvää viikonloppua teille sinne♥

    VastaaPoista
  13. Seijastiina, hyvää ja valoisaa huhtikuuta ja tulevaa viikonloppua! Tapaillaan ristiin rastiin eri blogeissa. Komeita nuo joutsenkuvat. Blogisi jääpuikot ovat sulaneet ja sinivuokot ilmestyneet tilalle.

    VastaaPoista
  14. Hauskaa huhtikuuta sinulle, Seijastiina!
    Hieno tuo ensimmäinen kuva uljaasta joutsenesta...:D

    VastaaPoista
  15. ΟΜΟΡΦΕΣ ΕΙΚΟΝΕΣ!!
    ΚΑΛΟ ΜΗΝΑ ΣΟΥ ΕΥΧΟΜΑΙ ΜΕ ΠΟΛΛΑ ΧΑΜΟΓΕΛΑ!!
    ΚΑΛΗΜΕΡΑ!!

    VastaaPoista
  16. Sirpa, joten kuten paistaa aurinko välillä,mutta kun paistaa, on ihanaa ♥
    Harakat tekee pesää männynlatvukseen tuossa ikkunan takana, on kevät virallisesti :)

    VastaaPoista
  17. Tansku, kevättä on ollut jo pitempään rinnassa, nyt virallistettiin kevät, ihanaa!

    VastaaPoista
  18. Paula, tapaillaan juu blogeissa.
    Huomenna lähdemme käymään Jyväskylässä, joten pieni paussi tuli nyt, mut ei kauan :)

    VastaaPoista
  19. Irmastiina, joskus onnistuu kuvissa, tuo joutsen oli kyllä ihana :)

    VastaaPoista
  20. Voi että tämä postaus tuo kevään. Kiitos. Ja bannerikuvan sinivuokkoja odotellaan.
    Hyvää kevättä sinulle.

    VastaaPoista
  21. Lourdi Lourdaki, thanks for posting ♥
    Have a nice weekend!

    VastaaPoista
  22. Minttuli, kevät on kiva ♥
    Niin siinä on viime vuoden huhtikuussa otetut sinivuokot, tuossa bannerissa :)
    Ehkä loppukuusta taas nähdään uusia, ihanaa!

    VastaaPoista
  23. Kyllä nämä kuvat valavat uskoa siihen, että nämä loputtomat lumet joskus sulavatkin ja tulee lämmintä, hohhoijjaa. Kiitos näistä väreistä!

    Sinulle on kiertävä haaste blogissani, mitä tuosta aiheesta mahtaakaan tupsahtaa :)

    VastaaPoista
  24. Pipsa, kyllä se kevät on jo edennyt mukavasti, kiitos kauniista sanoistasi ♥
    Hups, mitähän jännää siellä onkaan sinulla, pitää käydä katsomassa kun ennätän,nyt on siivous päällä, ja uloskin pitää päästä on kaunis huhtikuu alkanut :)

    VastaaPoista
  25. Kiitos Seijastiina, kun pidät meidät ajatasalla näiden lintujen tuloista, voidaan sitten itsekkin tarkkailla, että näkyisikö niitä. Minä kun en ole vielä joutsentakaan nähnyt, eilen illalla olin Väinön kanssa melko myöhään vielä metsälenkillä ja mustarastas lauleli niin ihanasti.silläkin on jo ♥ hakusessa, varmaankin.
    Kyllä nyt on pakko sen keväänkin jo pikkuhiljaa tulla, huhtikuussa jo yleensä on tosiaankin valkovuokkoja ollut, paaaaljon ennen äitienpäivää yleensä täälläpäin.
    Ei kuljeskelin pihalla ja todentotta, kyllä se lumi on vajentunut vaikka ei ihan äkkinäkemältä uskoisikaan. Jokunen pälvipaikkakin on tullut. Harmittaa,kun kaikki norjanankervot on ihan länässä lumen alla, nouseekohan ne ensinkään pystyyn enää.

    Ihanaa viikonvaihdetta sinulle Seijastiina!

    VastaaPoista
  26. Tuija, sinulla on onni ,että saat kuunnella mustarastasta, vielä en sitä täällä ole kuullut, mutta enköhän minä sitä kuule ainakin kk päästä omalla mökillä, kun siirrytään pikkuhiljaa sinne.
    Hakusessa on ♥ mustarastaalla kyllä.
    Itse seurailen sisältä käsinkin lintujen touhua, tuossa ihan parin metrin päästä, ehkä vähän oikealla ikkunasta, harakat tekee uutterasti pesää.
    Sitä on kiva seurata, ahkeria ovat molemmat, pitkiä risuja kantaa suussa.

    Sinivuokot täällä ainakin aloittaa heti kun lumet sulaa, niin kukinnan, eli huhtikuussa.
    Pälvejä on jo aurinkoisilla paikoilla täälläkin :)
    Iloista viikonvaihdetta sinnekin Tuija.

    VastaaPoista
  27. Ihanat keväiset kuvat, pääsiäinen tulee väkisinkin mieleen. Sinä olet jo valmistautunut ottamaan vastaan pääsiäistä, olet niin varhainen lintu, Seijastiina;D

    Lintujen konserttia pitäisi nyt kuunnella cd:ltä, minullakin on sellainen---.

    Miellyttävää viikonvaidetta sinulle, Seijastiina tv. Aili-mummo<3

    VastaaPoista
  28. Kiitos sinulle Seijastiina ihanista maaliskuun kuvista. Oi, kun vesi herahti kielelle suklaamunia ihaillessani. Pääsiäiseen kai jaksamme odottaa, sitten maistamme:)
    Tulppaani, joutsenet, kukkasia, keväisiä kuvia, linnunlaulukirja on ihanin, olisi kiva tunnistaa erilaisia lauluja.

    Keväistä huhtikuun alkua sinulle:)

    VastaaPoista
  29. Toinen toistaan upeampia kuvia! Kiitos Seijastiina! Tuo avosiipinen joutsen on aivan mahtava...

    VastaaPoista
  30. Aili-mummo, aika varhainen olenkin joo ;D
    Lintulevy ei ollutkaan kovin hyvä, ostan uuden.
    Tuossa ei ole äänet järjestyksessä niinku , mutta iloista huhtikuuta :)

    VastaaPoista
  31. Manteli, jeps, maltamme odottaa, ostin noita munia vaan tyttärelle tuliaisiksi, kun huomenna mennään :)
    Kiva tuota Cd:tä on kuunnella, mitähän Mona huomenna siitä sanoo, tosin tullaan vasta illalla takasin, ehekn ei jaksa soitella :)

    Lempeää huhtikuuta Manteli ♥

    VastaaPoista
  32. Kiki, kiitos kovasti, se oli hyvä hetki, kun sain kuvan 'avosiivestä', kyllä nuo joutsenet on ilahduttaneet tänä keväänä Kymijoella :)
    Iloista huhtikuuta!

    VastaaPoista
  33. Meillä kun on pihalla 70 senttiä lunta ja aurinko ei paista pihaan, niin epäilen vahvasti saadaanko tässä kuussa vielä mitään kukkasia.. :)

    Nyt saisi kyllä luvan alkaa tulemaan jo kevät! On tätä talvea niin kauan katseltu!

    VastaaPoista
  34. Jännittävää kevään etenemisen seurantaa ja viihtyisää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  35. Mukavaa huhtikuuta myös sinulle! Minäkin näin tiistaina joutsenia ja se tuntui todella mukavalta. Hienoja kuvia!!

    VastaaPoista
  36. Seijastiina, oletko tutustunut tähän kirjaan
    http://tiitsailua.blogspot.com/2010/05/tirppakirja.html
    Jos et niin saat lainaksi tutustuaksesi. Itse pidän siitä kyllä kovin. Laita vaikka meiliä.

    VastaaPoista
  37. Ihanat kuvat, antaa toivoa tulevasta keväästä :) Meilläkin pitäis olla jossain lintu cd, siitä ehkä oppisi jotain, kun olen niin huono tunnistamaan.

    VastaaPoista
  38. Kiitos ja samoin sulle! Koreat pajunkissat. Pääsiäisnamutkin jo esillä, tekee ihan mieli maistaa. Muurikellosi kukkii kauniisti sinisin kelloin. Joutsenlampi on niin viettelevän kaunis valkoisine joutsenineen. Linnunlaulua on kiva kuunnella.

    VastaaPoista
  39. Olet taas ottanut upeita kuvia.

    Ihanaa huhtikuuta sinulle Seijastiina.

    Täälläkin odotellaan kovasti kevään tuloa,minulla olisi lomaa huhtikuun kaksi viimeistä viikkoa,saa nähdä pääseekö yhtään kevään pihahommia tekemään.

    VastaaPoista
  40. Piristävää katsella kuviasi.Kauniita:)

    Kevättä täälläkin jo kovasti odotellaan.Ihanaa huhtikuuta♥

    VastaaPoista
  41. Marsu
    Tarina
    Mustakissa
    Tiitsa
    Anja
    Sisko
    Lila
    JaanaElina
    Kata

    Noin monta kommenttia, kiitoksia hyvät ihmiset ♥
    Ihanaa!
    Te piristitte päiväni ♥
    Tulen moikkaamaan blogeissanne huomisen tietämillä viimeistään.
    Tänään kuitenkin lähdemme ajelemaan kohti Jyväskylää, kun tuossa aamu alkaa valjeta.
    Monakissa pitää hakea ja muutakin mukavaa on tiedossa, sitten päivitän taas mitä tehtiin, joku päivä.
    Leppoisaa lauantaita, ja kyllä se kevät vielä alkaa näkyä.
    Joissakin paikoissa oli jopa pälvejä kun eilen ajeltiin.
    Ja vettä on luvannut satelevaksi, joten eiköhän se ainakin noita lumimääriä vähennä ja kuitenkin luvassa on myös lämpimämpää, saa nähdä..
    t
    seijastiina

    VastaaPoista
  42. Kyllä nyt alkaa tuntumaan keväältä, katolta rymähti koko lappeellinen lunta alas. Tämä on sitä kevättä :D ♥♥

    VastaaPoista
  43. Ihanaa, kun ollaan sentään jo huhtikuussa. kevät on mulle se paras vuodenaika! Mukavaa kevättä sinulle !

    VastaaPoista
  44. Oooo...ihanat joutsenet. Tahtoo "linnunlaulu"-cd:n.
    Pisti silmään tuo vati pääsiäismunien alla, minulla on samanlainen. Ja ihana tuo sinivuokkokuva. Sinivuokkoja odotellessa ihanaa, keväistä viikonlopun jaktoa sinulle Seijastiina!

    VastaaPoista
  45. Tervehdys ystäväiseni ja kiitos kun kävit sivullani. Onpa ihania joutsenkuvia sinulla täällä. Ja pajunkissoja ja munia! Tuosta tulikin mieleen, että pitää muistaa varata suklaamunia palmusunnuntaiksi, kun pikku virpojia saattaapi poiketa silloin.:)
    Oikein mukavaa viikonloppua ja poikkeilehan kun vaan aikasi sallii, sivullani. Moi;:

    VastaaPoista
  46. Tuula, kuulostaa hyvältä, kyllä se on kevättä, vaikka tänään harmaata onkin :D

    VastaaPoista
  47. Sesse, moiks pitkästä aikaa, kevät keikkuen tulevi :)

    VastaaPoista
  48. Markka, moiks!
    Niin se pieni vaaleanpunainen jalallinen astia.
    Kivaa.
    Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  49. Nenunen, niin noita pieniä munia täytyy varata kyllä.
    Kevättä kohden aika menee touhutessa, mutta kyllä minä aina välillä käyn vähintään niissä blogeissa jotka kommentoi.
    Aikaa jos on, yritän käydä kaikissa :)
    Leppoisaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  50. Ihania joutsenia nyt jo teillä. Meille niitä odotellaan vasa vapun tienoolla. Mukavia aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
  51. Maalaispuutarhan Marketta, hei pitkästä aikaa, kiva kun kävit 'kylässä'.
    Voi silloinko vasta joutsenet teillä..
    Samoin sinulle mukavia kevätpäiviä :)

    VastaaPoista
  52. Piristäviä nämä kauniit kuvasi!
    Ihanat pajunkissat ja suklaamunat.
    Mistä linnunlaulu cd:n voisi ostaa?
    Kaikkea hyvää♥

    VastaaPoista
  53. Kirsti, kiitos!
    Meillä on Kirjapörssi niminen kirjakauppa A.B.C :n yhteydessä, sieltä ostin.
    Mutta kyllä niitä varmaan löytyy kirjakaupoista muualtakin :)
    Kaikkea hyvää sinulle ♥

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!