sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Sunnuntain mietteitä

Hei vaan kaikki kivat ihmiset ja kiitoksia monista kommenteistanne
myös luontoblogeihini.


Nyt on kevättä kovasti rinnassa
ja pitkälti luontoblogeja tulee päivitettyä vaan ja enemmänkin
kevään edetessä.
Harvennusta tulee kevään mittaan muutoinkin blogittelussani.

Kaikkihan tietää miten paljon on askareita kevään tullen.
Vaihtelen juuri parasta aikaa multia kasveihin,
selkä vääränä ,joten pitää välillä huilata.
Verhot pitäs vaihtaa myös  nuo tummat tuossa saniaisen vierellä
on kauniit mutta kevääksi hentoiset vaaleat on jo mielessä.


Kohtalonköynnös on innokas ja kasvanut koko talven
ja pyörittelee itsensä kohti kattoa
saniaisesta tukea ottaen.
Siinä on myös kukkia ollut koko ajan.
Toinen saniainen viihtyy puolivarjossa.


Mullan vaihto ei todellakaan ole lempipuuhiani.
Mielessä on ilahduttava asia koko ajan
ja odotuksen tunne:
Joka kevät vuokraamme piilopirtin luonnon helmasta,
tuosta muutaman kymmenen kilsan päästä.
Kuva vuodelta 2008, kun olimme ekaa kertaa keväällä.

Odotus palkitaan ja ensi torstaina pääsemme jälleen
aloittamaan mökkikauden,
ensin tälle 'kevät' mökille sitten 'omalle' toukokuussa.
Matkaamme tuolle 'kevät' mökille siis torstaina
ja palaamme sunnuntaina kaupunkiin.
Arvatkaa onko ihanaa päästä 'tuulettumaan' täältä kivikylästä,
kerrostalo elämästä ja viidennestä kerroksesta
josta ei näe kuin puitten latvoja...


Asiasta toiseen, ajeltiin taas niitä näitä tässä pari päivää sitten
osuimme Karankamäelle, tuonne Mäntyharjun kupeelle
ja kuvailin näitä kivoja jokia


paikallinen ystävällinen asukas tiesi kertoa
että joessapa uiskentelee aikamoinen vekkuli
elikkä saukko!
Ei tämä vaan meille näyttäytynyt  mutta eikös ole kiva virtaava joki,
näitä minä rakastan!


Kivoja jälkiä oli joku käpältänyt jään reunalle,


saukko se kuitenkaan ei noita jälkiä ole jättänyt,
vaan joku toinen piipertäjä, ehkäpä minkki,
tunnistaako joku jäljet?
Tälläisiä mietteitä tänään ja minä jatkan kukkien kanssa pelaamista
ja ehkäpä vaihdan ne verhotkin,
mielessä tuleva mökkireissu.


Iloista sunnuntaita hyvät ihmiset!
Ihanaa kevättä ja leppoisia aurinkoisia päiviä.


T Seijastiina





54 kommenttia:

  1. Täälläkin pitäisi aloittaa mullan vaihto,pitänee ensi viikolla vapaapäivinä aloitella.
    Mökki on meilläkin mielessä,ajateltiin jos lomaviikolla kuun puolessa välissä vaikka olisi yötäkin siellä,riippuen tietysti ilmoista.Niin tekisi jo mieli aloitella pikkuhiljaa.

    Ihania luontokuvia.Sinä osaat kuvaamisen.

    Oikein mukavaa sunnunyain jatkoa.Minä lähden iltavuoroon töihin.=(

    VastaaPoista
  2. Ihanan keväinen postaus.Komeat saniaiset sinulla. Oli minullakin ennen, mutta piti luopua allergiaoireiden takia. Muut kukat odottavat mullan vaihtoa täälläkin.
    Virtaavat vedet ovat kevään tuojia. Toivottavasti saat saukosta havaintoja, veikeä seurattava.
    Mukavaa laskiaissunnuntaita. Pitäisikö lähteä pulkkamäkeen..

    VastaaPoista
  3. JaanaElina, just ,tuo mullanvaihto on minusta keljua, mutta tehtävä se on, ja kiitokseksi siitä kukat viihtyy :)
    Meillä tulee keväällä kaipuu mökille, omalle ei päästä, on liian kylmä ,mutta vuokraamme tuo piilopirtin useinkin.
    Lisäksi Monakissa tulee ja pääsee ulos myyriä tietämään, se tuntee myös jo paikat.

    Omalle sitten toukokuussa :)

    Kiitos JaanaElina ♥
    Mukavaa työiltaa ;D

    VastaaPoista
  4. Ihania luonnosta otettuja kuvia,mieli lepää luonnossa♥,ahaa mökkeilykausi siiis alkaa,kivaa mökkeilyä vaan teille,tutun näkönen mökkihän siellä näyttää olevan,tullaan joskus käymään mökkeilemässä♥..Ihana sinitiainen,pikkulintunen♥
    Mukavaa Laskiaista!

    VastaaPoista
  5. Minttuli, pulkkamäkeen vaan, pitäs minunkin ulos vääntäytyä vielä, kun saan kukat hoidettua.
    Vai tulee saniaisesta allergioireita ja mulla on tämä astma..:(
    Kevätaurinko on jo poltellut ikkunan edessä olevaa, saa nähdä, miten saan nuo muuten irroitettua toisistaan, ehkä pitää leikat kohtalonköynnös alas.

    Jeps, saukkoa käydään kyllä vielä tietämässä ;D

    VastaaPoista
  6. Jestas, luulin että olit ottanut meiltä tuon kuvan verhoista vanhojen ikkunoiden aikaan :D Ihan kun meiltä kuvattu.
    Mekin lähdemme viikoksi 12 piilopirttiin Kihniöön :D Omalle mökille mennään sitten keväämmällä. Tässä huomataan kuinka me blogistit olemme samanlaisia :D
    Saukot ovat ihania ja leikkisiä. Olen päässyt seuraamaan kahden saukko poikasen leikkejä Suomussalmella, oli menoa ja meininkiä ilman huolen häivää ♥
    Kauniita kuvia, huomaan taas kuinka jokainen vuoden-aika on kaunis vaikkei aina siltä tunnu :)

    Mukavaa sunnuntain jatkoa !

    VastaaPoista
  7. Tansku, niimpä, olethan siellä sinäkin käynyt ;D
    Kivaa on päästä taas, kevät on ihanaa aikaa ja odotus on sitten pitkä, luonto kutsuu ♥

    Mukavaa laskiaista sinullekin :)

    VastaaPoista
  8. Tuula minua nauratti hyvän tahtoisesti kommenttisi :)
    Kyllä me niin paljon ollaan samanlaisia, ja kyllä tää bloggailu on kivaa, kun huomaa samankaltaisuutta.
    Ihana, samat aatokset siis teilläkin, omalle mennään keväämmällä sitten, mutta nyt aloitellaan mökkikautta näin ja tutussa paikassa ♥

    Saukkoja en ole ikkään nähnyt, että arvaa kiinnostiko 'paikallisen' tieto, vaan jospa se vielä näyttäytyy ;D

    Kyllä vuodenajat on kivoja, mutta nyt kyllä ollaan varmaan kaikki niin kevättä odottamassa, että voi ihme tätä aikaa ♥

    Kivaa sunnuntaita Tuula :)

    VastaaPoista
  9. Hätäkös niitten verhojen kanssa :) Minäkin suunnittelen ottavani jouluverhot Vapuksi pois. Alkaa naapurit luoda jo kummeksuvia katseita minun ikkunoihini päin :)Nyt on niin hyvä aika ihailla ulkona kevään joutumista, ettei sisätyöt kiinnosta.

    VastaaPoista
  10. Hienoja kevätkuvia, pidän erityisesti sinitiaisesta<3

    Meilläkin vaihdettiin eilen kukka mullat huonekasveille. Oli jonkin verran raskas työ vaihtaa ruukku ja multa isolle ihmepensaalle, mutta kahden ihmisen voimin se onnistui (toivottavasti).

    Sinulla on Seijastiina upeita luontokuvia<3

    Oikein hyvää sunnuntaipäivää sinulle toivottaa Aili-mummo<3

    VastaaPoista
  11. Sude, kyllä ne pitää saada alas, ovat liian tummat, vaaleeta tankoon, jotta aurinko pääsee sisään asti kunnolla :D
    Hehee.. meille ei naapurit näe kun ollaan täällä melkein pilvissä, no viides kerros, mutta silti jos jaksan, vaihdan narsissi verhot ♥

    Uloskin vielä keretään taatusti :D

    VastaaPoista
  12. Aili-mummo, kiitos kiitos ♥
    Meillä on kans isoja kasveja, kaks pitää olla vaihtamassa, pieni olohuone, mutten raaski luopua mistään.
    Kiinanruusut on valtavat ja kumipuut :)

    Sinitiainen kohta jo pesiä katselee, ystävän toivossa ♥

    Hyvää leppoisaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  13. Kyllä on taas niin hienoja luontokuvia että. Onneksi mulla ei ole montakaan kukkaa, ettei ole tuota multarumbaa ;) Mukavaa laskiaissunnuntaita :)

    VastaaPoista
  14. Askartelin itte, kiitos ♥
    Niin minäkin joskus toivon, ettei olis näin paljon, mutta kyllä niistä kasveista pitää, onkohan se jotain luonnon kaipuuta täällä kerrostalo miljöössä ;D

    Samoin sinulle mukavaa laskiaista :)

    VastaaPoista
  15. Niinpä, mullan vaihto on edessä. Saniainen
    on meilläkin, en onneksi siitä saa oireita,
    vaikka on tää astma.
    Hienot kuvat luonnosta olet jälleen napannut.

    Aurinkoista laskiaissunnuntaita!

    VastaaPoista
  16. Sirpa, nyt on saatu vaihdettua mullat, pikku hiljaa ja pari päivää meni oikeestaan ..huoh..
    Kiitos Sirpa ja mukavaa laskiaista ♥

    VastaaPoista
  17. Hyviä muistutuksia kevätpuuhista. Ja kauniita luontokuvia sekä sisältä että ulkoa! Onpa sinulla reheviä ja hyvinvoipia saniaisia. Luulin että asutte maalla kun kuvaat luontoa niin paljon, mutta ilmeisesti kumminkin kerrostalossa niin kuin mekin. Hyvää sunnuntaipäivää ja tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
  18. Paula, kevätpuuhat eikun lisääntyy, meillä on oma vuokramökki, ei tämä tässä kuvassa, mutta sinne mennään sitten kun tulee toukokuu, kerrostalossa asutaan, mutta luontoon pitää päästä joka päivä, siksipä ajellaan paljon, ihan pitkiäkin matkoja, luontoa seuraamassa ja keväällä lintuja ,se on meidän elämää ja nautimme siitä :)
    Lintuja käyn ruokkimassa vähän matkan päässä, ja siellä ilokseni linnut antaa kuvata ♥

    Kiitos Paula, sitä iloista sunnuntaita sinullekin ja iloa alkavaan arkeen ♥

    VastaaPoista
  19. Taas niin hienoja kuvia!
    Mahtava tuo saniainen... älä vaan sano, että olet vielä viherpeukalokin...:))
    Aurinkoista sunnuntaita... laskiasis sellaista!

    VastaaPoista
  20. Irmastiina, heh, viherpeukalosta en tiedä, mutta aika hyvin nuo kasvit viihtyy ,puutarhassa en oikein osaa mitään, olen liian laiska kitkemään varmaan, mutta jotain aina istuttelen mökillekin.

    Aurinko todella taas paistaa keväisesti, on ihanaa heittäytyä ulos kohta, ihan pian.

    Iloista sunnuntaita Irmastiina ♥

    VastaaPoista
  21. Kukkamultia on täälläkin vaihdeltu. Upea saniainen sinulla. Olen joskus koittanut saniaisen kasvatusta mutta ei ole onnistunut. Aurinkoista laskiaissunnuntaita täältä Tupun tuvasta.

    VastaaPoista
  22. Tupu, kiva kun pistäydyit kylään :)
    Kyllä nuo saniaiset viihtyy jostain syystä, pikku poikasiakin tehnyt toinen, pitää pistää multaan, lähtee hyvin kasvamaan.
    Saniainen on oikukas, se ei tykkää paikan vaihdosta ,eisitten lainkaan.

    Ja kyllä tämä tässä ikkunalla oleva on vähän kärsinyt, kuivia lehtiä putoaa, kuumasti paistaa kevätaurinko :)

    Iloista laskiaista Tupun tupaan ♥

    VastaaPoista
  23. Auts, piti vaihtaa olohuoneen MUSTAT verhot jo vuosi sitten....no ehkä tällä vuosikymmenellä kuitenkin.

    Mukavia kevätpäiviä :)

    VastaaPoista
  24. Neferi, musta on tyylikäs, huomasin sen tyttärellä, mutta minulle ei sovi, huonekaluihin :)

    Iloista kevättä ♥

    VastaaPoista
  25. Onpa komeita kukkia sinulla! Minulla menestyy tasan yksi kukka sisällä, muut ovat kuolleet. En tiedä hoidanko väärin vai käykö kissat "lannoittamassa" multaa:) Mukavaa kevään jatkoa!!

    VastaaPoista
  26. Minullakin on ollut viimepäivinä
    multapussi auki,
    tosin huonekasveja minulla ei ole yhtään
    mutta kesäkukkien ja yrttien siemenkylvö kovassa vauhdissa:)
    mukavaa mökkikauden aloitusta teille ,
    täällä metriset hanget mökkimme portailla:(

    sunnuntai iltapäivä terkut ystävälle <3
    halein
    Päivi

    VastaaPoista
  27. Hienoja kuvia taas!Kesämökki on aivan ihana!Täällä kevät etenee hyvää vauhtia.Kevät mieltä sinulle.

    VastaaPoista
  28. Kukkamullat pitäisi vaihtaa, joopa joo. aloittaminen se on aina niin vaikeaa, mutta kun aloittaa, niin nälkä alkaa kasvaa syödessä ja hommasta innostuu. Kevättä olen lähdössä ensi viikolla ihailemaan Barcelonaan, siellä ehkä vähän pitemmällä kuin täällä.. Rakastan kyllä näitä Suomen kevään aurinkoisia hankipäiviä, on niin kaunista, että toivoisi silmissä olevan kameran, jolla saisi kaikki näkemänsä tallennettua kuviksi.
    Mukavaa viikkoa, kohta aloitan arvonnan...

    VastaaPoista
  29. Monta iloista kevätkuvaa, kiitos sinulle niistä. Hyvä, että muistutit mullanvaihdosta, pitää huomenna ostaa multaa. Onneksi ei montaa kukkasta ole, varmaa yhdellä pussillisella pärjätään.
    Jokikuvasi ovat ihania, valoisia ja niin kauniit heijastukset.
    Muutama päivä enää mökkilomaanne, odotat jo innokkaasti, kodikas mökki näkyy olevan.
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  30. Mahtavan reheviä viherkasveja ja upeita purokuvia. Vielä on meillä metri lunta, mutta pian ne sulaa ja kohta päästään ulos puutarhaan. Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  31. Multasäkkejä rettuutin kottiin tänään samalla kun muutenkin ulkoilin. Huomenna imurin talutusta, josko kukat sais uuvet kasvualustat tiistaina, kekiviikkona yllätys reissu päivä. Ei tietoo mihin oon menossa, kun lupaannuin matkaan pyydettäissä. Torstaita en sitten vielä tiijä mitä tekis, jää nähtäväksi. Ja perjantai,,. Arvaatkin varmaan, mulla on loma viikko eessä:D
    Teille toivotan oikein mukavaa mökkimatkaa torstaille. Toivottavasti on ilmat suosiolliset ja aurinko paistaa.

    VastaaPoista
  32. Olet oikea monitoimi nainen !
    Aivan rauha ja kiireettömyys huokuu noista jokimaisema kuvista :)

    Terkuin mari

    VastaaPoista
  33. Kärppä tai minkki tulee minulle jäljistä mieleen. Olisipa kiva nähdä jäljet luonnossa. Upeita kuvia! Ja on sinulla hyvinvoivan näköinen saniainen.

    VastaaPoista
  34. Kohtalonköynnöskin on näämmä hyvä kiipeilijä.
    Minä raapasin sen nimettömän eilen alas seinältä yms. härrävärkeistä ja vaihdoin mullan.
    Virkeää viikkoa!

    VastaaPoista
  35. Kauniita, talvisia kuvia virtaavasta vedestä.
    Kyllä nyt alkaa jo multasormia syyhyttämään. Mahtavat saniaiset sinulla ja kohtalonköynnös *kade* :).
    Mukavaa, kun pääsette kevätmökille, kohta se on jo toukokuukin ja sitten sinne "oikealle" mökillenne. Aurinkoista tätä viikkoa sinne.

    VastaaPoista
  36. Usko tai älä mutta minäkään en tykkää mullanvaihto operaatioista sisäkukille. Siksipä mulla ei juurikaan niitä ole, mutta tuo sinun saniaisesi on ihan älyttömän kaunis, niin tuuhea ja hyvinvoiva. Varastossa vaihtelen kyllä kesäkukille multaa ihan mielelläni..nyt kohta voisi jo pelargoniat mullittaa ja leikata.
    Ihana kuva tuo, missä on nuo sorsat ja joutsenet, ovatko ne jo tältä vuodelta.Kauniin valkoisia ovat joutsenet.
    Ahhh...kesämökki..unelmani. Ymmärrän kyllä hyvin ilosi päästä mökille, minustakin se olisi mukavaa.

    Ihanaa viikonalkua sinulle.

    VastaaPoista
  37. Oi, miten paljon ihania kommentteja, luin ne kaikki ensin läpi, kuten on tapana.
    On niin paljon tullut, että vastaan ajan puutteen vuoksi yhteisesti.

    Kiitos teille ihanat ihmiset ♥
    Ompa kiva lukea ja kevättä rinnassa on ilmeisesti muillakin, multia vaihdellaan ja kesää ootetaan.
    Kevät keikkuen tulevi, nautitaan siitä, ja nyt lähtee tämä blogikierrokselle :)

    Ihanaa päivää teille ja iloista alkavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
  38. Niin ja siis nuo joutsenet on äskettäin otettu tuosta joutsenlammelta, siellä ne ovat talvet kesät :)

    VastaaPoista
  39. Aurinkoista ja hauskaa kevätmökkireissua teille! Mekin odotellaan kevättä innokkaasti.

    VastaaPoista
  40. Todella kauniita kuvia.Blogini osoite onkin sama kuin aikaisemmin.Tuu joskus kanssa vierailulle.Se merkitsisi mulle paljon.Nyt on tuntunut kurjalta kun ollaan kirjoiteltu pahasti meistä netissä.Siunausta!:)

    http://blue-jani.blogspot.com/

    VastaaPoista
  41. Et taida tätä blogia päivittää enää niin usein, ei ainakaan minun päivityksiin ole näkynyt.
    Mukavaa huomista naistenpäivää sinulle.

    VastaaPoista
  42. kevät on tosiaan jo alkanut ja aurinkokin jo lämmittelee välillä ihanasti ;)
    mukavaa tiistain jatkoa siulle!

    VastaaPoista
  43. Kiitokset taas kommenteista hyvät ihmiset, ja nyt on aika niin tiukilla,ettei kerkee kovin paljoa blogittaa eikä päivitellä, mutta en unohda blogeja ,pientä taukoa vaan pidän tässä, kevätlomaa sanoisin :)
    Janille terkut, kävin jo blogissasi eilen
    Jos ennätän käyn illalla vielä :)
    Iloista kevättä ,naistenpäivää ja kaikkea mukavaa rakkaat lukijani ♥
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  44. Niin kauniita kuvia kaikki!! Upeita nuo jokikuvat!
    Kylläpä sinulla kukat kukoistaa! Mullanvaihto ei ole minunkaan lempipuuhaa. Jostain syystä vanhin kissamme Tiko on tänä talvena intoutunut järsimään kukkiani ja harventanut ruukkukasvejani. Ei ole montaa kukkaa minulla jäljellä joten mullanvaihto sujuu nopeasti ;)
    Mukavaa naistenpäivän iltaa sinulle!
    Antoisaa mökkeilyreissua teille ja muutenkin ihanaa maaliskuun jatkoa!

    VastaaPoista
  45. Ihania kuvia sinulla taas täällä.
    Toivotaan että näet sen saukon ensikerralla kun käyt siellä.
    Ihana saniainen sinulla.
    Vai mullan vaihtoa ja vehojen vaihtoa.
    Minä vaihdoin keittiöön verhot ja viimeviikolla olohuoneeseen.
    Kiva olo tulee kun saa tehtyä mitä on suunitellut.
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle!♥

    VastaaPoista
  46. se on sitten talvi asuttava mökki, mikäs sen mukavampaa, nauttia suksien päällä kimmeltävästä kevät talven päivästä toivotan virkistävää lomaa, onhan se kohta aloitettava kukat ja kevät siivot. Ihana ikkunoiden pesu.. Yök,, mutta työn jälkeen Ah!:))

    VastaaPoista
  47. Que tengas un lindo descanso

    Hasta pronto...un abrazo mujer.

    VastaaPoista
  48. Kaunis kuvakokoelma lintuja ja puroja. Komea saniainen. Ihanaa, kevät ja mökkikausi odottaa! Mukavaa keskivikkoa!

    VastaaPoista
  49. Kiitos kaikille taas kommenteista,kiva kun olette jaksaneet blogiani käydä katsomassa.
    Itse painun nyt luonnonhelmaan piilopirtille kuuntelemaan josko linnut enemmälti lauleskelee.
    Mukavaa viikonloppua ja palannen taas uusin innoin pian blogimaailmaan.
    Kiitokset ♥
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  50. Ihana sinitiainen. Kivaa mökkeilyä ja nauti luonnon rauhasta.

    VastaaPoista
  51. Sulla on tosi kauniita kuvia täällä blogissa :) Tuli ihanan keväinen fiilis tätäkin postausta lukiessa!

    VastaaPoista
  52. Ihanaa tämä kevään odottelu.Kuvasi ovat kauniita♥kuten sinäkin Seijastiina♥

    Tervetuloa uuteen blogiini"Pieni kuiskaus tuulessa":)

    VastaaPoista
  53. Kiitos kommenteistanne ♥
    Tänään kaunis kevätpäivä eilisen räntäsateen jälkeen.
    Me on oikku hiljaa palauduttu arkeen ja siitä kerronkin kohta uudessa postauksessa.

    Iloista viikkoa hyvät ystävät ja satunnaiset vierailijat ♥
    Kata, hineo kuva, illalla, kun on aikaa, käy katsoo blogiasi ja käympä kurkistaa muittenkin blogeja, mitä teille kuuluupi :)

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!