sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Lauantaina leivottua

Eilen oli hyvä päivä,
vaikken ulos ole kerennytkään kuin minkä kauppareissulla.

Karppauksen myötä nuo leivontapäivät
ovat olleet vähissä,
mutta muutama kilo taas saatu vähemmäksi.
Ilahduin ja rohkaisin mieleni ja leivoin
mustikkapiirakkaa


josta uusi ohje täällä 
Mies tykkäs kovasti.
Nyt on hyvä käyttää jos sattuu
pakastemustikoita näin keväällä,
ja tyhjentää pakastinta. 
Vohveleita iltapalaksi työstä tulijalle myös paistelin.
Innostuin näistä vohveleista
muunsin hiukan ohjetta,
käytin banaanijugurttia ja vichyä
nesteenä.

Elikkä sain aikaan ainakin banaanille tuoksuvia
vohveleita,
joista laitoin oman ohjeen ,
joka löytyy alla olevasta linkistä.
Ite en noita maistellut ja makutuomari joka tuli illalla
kehui aivan mielettömän hyviksi.
Mutta uskon, että ovat hyviä
ja suosittelen.
Lapset vois tykätä myös.


Hannelella on muuten myös karppaajalle sopivia
vohveleita
joita aion joku päivä kokeilla,
niihinkin löytyy ohje:Täältä
Käykää ihmeessä katsomassa kaikki karppaajat
ja soppiihan niitä tehdä kenen vaan.


Tänään aion vaan lepäillä rennosti
ja vietän aikaani hyvän kirjan seurassa, 
kun Mattikin on 'illassa'.
Juomana kuvassa hyvää Bonaqua 
matalahiilihappoista kivennäisvettä
mansikka/raparperi.
Leppoisaa sunnuntaita
hyvät ihmiset

59 kommenttia:

  1. Kiitos Seijastiina taas herkkuohjeista. Pitääpä laittaakin mummutettaville vohvelikestit. Laihdutin viime keväänä 7 kg mutta osa on tullut talven aikana takaisin. En karpannut kylläkään :). Aurinkoista sunnuntaipäivää ja lukuiloa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Taidat olla oikein supervaimo : ) Kyllä kelpaa miehen tulla töistä.

    VastaaPoista
  3. Markka, olepa hyvä :)
    Kiitos myös Hannelelle kuuluu.
    Laitan ihmeessä muhkeita vohveleita, nehän on mukavia paistaakin siinä sivussa.
    Taöven aikan painoa tulee, keväällä usein yritän karpata.

    VastaaPoista
  4. Mayo, empä taida olla suurenmoinen, tykkään vaan yleensä leipoa.
    Ruuan laitto enemmän tympäsee :/

    VastaaPoista
  5. Oi, oi kun alkoi tekemään mieli vohveleita. Ostin tässä jokin aika sitten voileipägrillin jossa voi paistaa myös vohveleita. Pitäisiköhän illalla kokeilla... :)

    VastaaPoista
  6. Villikissa, ihana profiili sinulla, olen kenkäfriikki ;D
    Ei muuta kuin kokeilemaan, kyllä onnistuu voileipägrillilläkin .

    VastaaPoista
  7. Olipas ihania, houkuttelevia leivonnaisia näin mielen aamupalaksi! Mutta kehoni saa luvan tyytyä vaan puuroon, kehon yleisen hyvinvoinnin takia.
    Toivottavasti siellä paistaa aurinko yhtä ihanasti kuin täällä!

    VastaaPoista
  8. Kylläpä näyttää hyviltä leipomukset, nam. Minua odotti perjantaina tytön tekemät vohvelit kun tulin töistä, kerrankin niin päin :) Olen vähentänyt leipomista, kun tulee itsekin napsittua jos on mistä ottaa... itsehillintää tarvii kovasti jos vain toisille tekee. Nora Robertsin kirjoja on tullut luettua, ne lukee aika nopeasti kun kiinnostaa miten päättyy :) Hyvää sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Kiki, ei paista aurinko täällä ei.
    Puuro on hyvä, sitä kaipaan kun karppaan :/

    VastaaPoista
  10. Anja, arvostan tuota, kun pääset valmiiseen herkkupöytään, itse en juuri koskaan ole päässyt, ja se on totta!
    Minun ei ees tee mieli enää, kun leivon...
    Taidan paastota tämänkin päivän, kuten eilisen, ei ole nälkä lainkaan.

    Hyviä kirjoja ovat, se on totta!

    VastaaPoista
  11. Maukkaan näköinen mustikkapiiras!
    Nappasinkin ohjeen talteen!
    Täytyyhän joskus vähän hemmotella
    miestä ja siinä samalla itseäänkin.

    Iloista kesäajan alkamista!
    Terkkuja.

    VastaaPoista
  12. Sirpa, mehukkaan näköistä oli, en vaan itse maistanut, mies kyllä kehui :)
    Ja onhan nämä hyviä, kiva tässä on se, kun kermaviili tulee jo taikinaan, huomatkaa.

    VastaaPoista
  13. Oikein maukkaita ohjeita, kiitos Seijastiina:D

    Hyvää sunnuntaipäivää sinulle tv. Aili-mummo<3

    VastaaPoista
  14. Aili-mummo, kyllähän se leivonta on vaan mukavaa, kun on aikaa.
    Ja hyviähän ne useimmiten on.
    Pistin piirakan lopun pakkaseen, joku kaunis päivä maistan itsekin kun en karppaa jatkuvasti.

    Hyvää sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  15. Aivan herkulliset niin mustikkapiirakka kun vohvelitkin. Alkoi ihan tekeenkin mieli mustikkapiirakkaa.

    VastaaPoista
  16. Tupu, sinulla se vasta hyviä herkkuja on aina.
    Mutta nää banaanijugurtti vohvelitkin on ihan kokeilun arvoisia, kuten Hannelenkin ohjeet linkeissä :)

    VastaaPoista
  17. Minua kiinnosti karppaus, ja täytyi oikein etsiä netistä, että mitä se nyt olikaan..., eli vähähiilihydraattista ruokavaliota. Onko se sinulla kokeilu tai kuuri vai ihan pysyvä valinta? Herkkuja leivonta- ja vohveliohjeita! Silti, vaikket itse nyt vohveleita maistanutkaan...

    VastaaPoista
  18. Paula, niimpä hh ruokavalio.
    Ei ole kokeilu, enkä ole tehnyt siitä elämäntapaa, silloin tällöin karppaan, usein keväällä.
    Nyt olen pääsiäiseen asti, silloin ollaan vuokramökillä ja on juhlat, tulee herkuteltua varmasti.
    Mutta minulle tämä sopii,olo on niin energinen tänä aikana, että.
    Mutta tarvitsen viljaa, joskus makeaa, etten voi ihan kokonaisvaltaisesti alkaa karpata.
    Kesää kohti vaan hiukan mukavampaa oloa :D

    Leipominen ,kuten profiilini kertoo on minulle rentoumiskeino, eikä minun niin kovasti mieli tee, olen aika päättäväinen.

    VastaaPoista
  19. Voi eeeei, mitä herkkuja :) Karppaukset menneet ihan sekaisin, jospa töissä saisi taas itsensä ruotuun :D Lomalla oli mukana vohvelirauta ja voileipägrilli, siinä se sitten olikin sen viikon karppaukset :D

    VastaaPoista
  20. Voi mitä herkkuja leivoit, etkä voi edes itse syödä. Kidutin itseäni ihailemalla piirakkaasi,(karppaus jatkuu täälläkin). Täytyy varmaa leipoa karppaajan vadelmamuffineita tänään iltapäiväkahville.

    VastaaPoista
  21. Tuula, välillä menee karppauksen huonosti, mulla nyt hyvä vauhti päällä, eikä tee mieli maistella.
    Vohvelit on kivoja, niitä tehdään mökillä paljon ja lettuja kesällä ulkona.

    VastaaPoista
  22. Manteli, moiks!
    Muffinisi kuulostaa herkuilta, laitatko joskus ohjeen minulle?
    Joo minun ei tee yhtään haittaa leipoa, kuten tiedät eilen paastosin ja tänäänkin taidan paastota.
    Huomenna syön keittoja.
    Leppoisaa sunnuntaita, pitää ennättää nyt kauppaan, ennenkuin mies lähtee töihin, moi!

    VastaaPoista
  23. Voi kun herkullista olet paistanut.
    Ihan tu vesi kielelle.
    Matillasi ihan herkutteluilta.
    Ihnaa pyhäpäivää teille!

    VastaaPoista
  24. Oi, suurta herkkuani, mustikkapiirasta ja vohveleita!
    Hyvää sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  25. Sussi, kiva kun kävit moikkamaassa, hyviähän ne:)

    VastaaPoista
  26. Sylvi, juuri tulin ulkoa, vähän on näpit jäässä kun yritin kuvia linnuista ottaa.
    Matti tykkäs kyllä :)

    VastaaPoista
  27. Irmastiina, ne olis minunkin herkkuja itse asiassa, mutta maltan olla syömättä :)

    VastaaPoista
  28. Olipas herkkuja kerrakseen,nuo vohvelit on varmasti hyviä♥ja ihana mustikkapiirakka,tykkään piirakoista,mutta nyt olen kevyellä linjalla,kevyt olo,ihanaaa♥
    Mukavaa Sunnuntaita sinulle

    VastaaPoista
  29. Tansku, on ne varmaan hyviä, aion tehdä pääsiäismökillä sitten oikein ison satsin.
    Kevyesti sitä täälläkin,m utta ei se estä leipomasta, pakastin on keksitty :D

    Mukavaa sunnuntaita sinnekin ♥

    VastaaPoista
  30. Kiitos herkkuvinkeistä ja mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  31. Riitta, mukava kun poikkesit 'kylään'.
    Mustikkapiirakka on helppo ja aika muhkea, kiitos vaan mielenkiinnosta :)
    Mukavaa sunnuntaita sinnekin.

    VastaaPoista
  32. Hei jauhopeukalo! Mielenkiintoinen ohje vohveleista tuo Hannelen karppaus. Tosin itse vaihtaisin kookosrasvan johonkin muuhun, on meinaan kasvirasvoista sitä kolesterolipitoista ja sitä pitäisi minun varoa.
    Banaanivohveliohje, jes, kokeillaan kiitos.
    Leipominen on kivaa minustakin, juuri tein suolaista piirakkaa..

    VastaaPoista
  33. Minttuli, ja toinen jauhopeukalo siellä :)
    Tulleeko postaus piirakastasi, kiinnostaa kaikki.

    Leipominen on kivaa.

    VastaaPoista
  34. Nam miten herkullisen näköistä piirakkaa ♥
    Mukavaa pyhäpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  35. Lumikissa, tuumailinkin jos tänään tekis vielä tockakakkua, se on klassikko ja hyvää laittaa vaikka pakkaseen hätävaraksi.
    Kauhee himo leipoa :)

    VastaaPoista
  36. Kävin vielä katsomassa virkkaustöitäsi, olen tosin jo ennenkin niitä katsellut. Kyllä on kauniita tuukeja ja ja muita töitä. Se mökin ikkunaan päässyt lintu- ja kukka-aiheinen on myös tosi kaunis!

    VastaaPoista
  37. Paula, joo siellä on jotain töitä.
    Siellä se mökillä on ikkunassa, toivottavasti ei hiiret ole järsineet :D

    VastaaPoista
  38. Kyllä maistuu...
    Kuvatkin ovat aivan 'parahultasen' maukkaita väreineen ja sommitteluineen...

    VastaaPoista
  39. Eko moi!
    Varmaan maistuis, kyllä mustikka vaan on hyvä marja.
    Taitaavat olla vielä oman mökin kupeelta poimittuja :)

    VastaaPoista
  40. P.S.
    minä paistan banaanit voissa, ripottelen mausteeksi päälle inkivääriä ja fariinisokeria ja tarjoan vohvelin ja lettujen päällä, nokare kermaa tai rahkaa.

    VastaaPoista
  41. (minäkin laitan hedelmäjugusrtteja, jos on, sopii hyvin vohveleihin, taikina saa kyllä olla puuron paksuista, ei haittaa)

    VastaaPoista
  42. Hannelen paratiisi, hyvä idea, loistava!
    Niimpä teen minäkin, kun teemme näitä porukalla mökillä pääsiäisenä.
    Sopii hyvin banaaniohukaisille, ihana vinkki, kiitos! :P

    VastaaPoista
  43. Kiitos vinkistä. Just otin uunista mustikkapiirakan, muttei olla vielä maistettu. Nyt kahvinkeittoon!

    VastaaPoista
  44. Auli, sepäs kuulostaa kivalle.
    Toivottavasti tuli hyvää.

    Itse tykkään jääkaappikylmästä, silloin kun syön, en milloinkaan lämpimistä, en edes pullasta :D

    VastaaPoista
  45. Onneksi oli dogibagissa juhlista saatua kakkua mukana, olisi muuten tullut kova makean nälkä :D.

    VastaaPoista
  46. Mukavaa sunnuntaita Sinulle ja läheisillesi! Ihana postaus!

    VastaaPoista
  47. Neferi, oi, sellaiseen paikkaan minäkin voisin lähteä... kesällä sitten :D

    VastaaPoista
  48. Marja-Leena kiitos!
    Mukavaa sunnuntaita myöskin!

    VastaaPoista
  49. Oih ja voih, kun näyttäävät oikein suussasulavilta herkuilta! Nam!

    Ihania kisuja tuolla kuvissa! Tykkään kisuista kovasti ja kaksi kissaa meillä asusteleekin.

    Ihana blogi muutoinkin! Haleja ja enkuleita alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
  50. Herkullisen näköinen on piirakka ja vohvelit nam.. Olin eilen vähän siskoni kans tuolla kaupunkireissulla Torniossa, mutta eipä mitään suurempaa löytynyt:). No vähän korttitarpeita. Ja Ikeasta hylly tuohon seinälle:) Mukavaa maanantaita.

    VastaaPoista
  51. Ihanan värikäs harmajanmaanantaiaamun piristys kollaasi tuossa alempana.
    Jopa vain herkulisa vohveleita ja njam mustikkapiiras.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  52. Janskula, kiva kun kävit täällä ja kommentoit, minä jo ennen tätä kipaisin sinulla.
    Kiitos ja mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  53. Askartelin itte, kuulostaa muuten kivalta Tornion reissunne.
    Oi, se hylly on varmaan kiva, myöhemmin pujahdan visiitille.

    VastaaPoista
  54. Tarina, värit on kivoja, olen niin sekalainen ihminen, että välillä sointuvia värejä ja välillä sekavärejä.
    Olisitpa ollut herkuttelemassa :)

    VastaaPoista
  55. http://sanosekukkasin.blogspot.com/
    Hei! On tosi ilo katsella Blogiasi, kauniita kuviasi. Minä en ole aikaan saanut sen enempää, käy kuitenkin katsomassa ja jos lukijaksikin haluat tulla, vähän siellä on jotein, mutta kevät-kesä tuo varmaan paljon uutta, vähän ehtii olemaan tietsikalla. Keväisiä tuulia sinne teille päin suomea !t. pipsa

    VastaaPoista
  56. Pipsa moi!
    Kiva kun kävit täällä kurkkaamassa.
    Pitääpä tulla sinunllekin käymään, tottakai ♥
    Kevään tullen ei paljon kerkii blogiin, se on totta, mutta ollaan silloin kun keretään :D

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!