lauantai 20. marraskuuta 2010

Pyyheliinapeitto enkelien kera

Hei vaan taas kaikki ihanat ihmiset 
ja kiitos kaunis ja suuri halaus ihanista kommenteistanne ♥

Kipaisin nyt sitten mökiltä hakemassa vanhan 
noin 6 vuotta sitten painamani pyyheliinapeiton
ja mallailin sitä pyyheliinapeitto hyllyyni
jonka maalasin tuossa vähän aikaa sitten.


Painoin aikoinaan myös pari pyyheliinaa
samalla mallilla.  



Nyt suunnittelen siis uutta peittoa pyyheliinoille
kuten monet blogiystäväni muistavatkin.
Toivoisin kovasti vinkkejä ja malleja teiltä 
mistä löytäisin kauniin kuvan, mitä alkaisin kirjomaan peittoon?
Kirjastosta tietty sanoo joku,
mutta ei olisi niin aikaa istuskella siellä tätänykyä.
Voisin suunnitella tietty itsekin, 
mutta katsotaan nyt jos muistuu teillä mieleen
joku vanha kaunis kirjailu malli,
olisin iloinen ja vastaanottavainen vinkeistä, kiitos ♥
Tälläisiä mietteitä Seijastiinalla tänäiltapäivänä.



Ai niin tekaisin minä kakunkin aamulla,
puolukkaisen, vähän kokeilumielessä joulua ajatellen.
Pistän pakkaseen ja vien maanantaina töihin tarjolle.
Kuorrutus oli hiukan löysää kun olen niin hätäinen aina,
mutta maku varmasti miellyttävä, luulen..
Ja kaakkusen ohjehan löytyypi täältä.
Kuivakakut kuuluu meidän jouluun
niitä tässä ennen joulua on hyvä tehdä varsinkin
hedelmäkakku, senpä voi tehdä hyvinkin
paljon ennen H-hetkeä, maku vain paranee.
Linkin ohjeistani löytyy moneen makuun kuivakakkuja.



Lopuksi ihana lasienkeli jonka Matti mulle taas yllärinä osti ♥


Ihanaa leppoisaa viikonvaihdetta hyvät ihmiset!









24 kommenttia:

  1. Heissan ystäväni! Sinulla on enkeleitä ja minulla on enkeleitä, kiva! Ja kaunis on tuo pyyheliinan peitto ja makoisalta näyttää kakkukin. Oikein mukavaa päivän jatkoa sinne teille molemmille, rakkaat ystävät!

    VastaaPoista
  2. Helena, ihana pitkästä aikaa ♥
    Enkeleitä täytyy olla, olen keräillyt niitä satunnaisesti vuosia.
    Käyn illalla blogissasi, Heidi näyttää kuvassa kauniilta.

    Leppoisaa viikonvaihdetta ♥

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tuo pyyheliinapeitto, ihania apiloita siinä. Voi kumpa minäkin pian ehtisin leipomusten pariin...mutta vielä on maltettava tehdä muita juttuja.
    Ihanaista viikonlopun jatkoa!!!

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka kaunis pyyheliinapeitto! Nuo ovat tosi arvokkaita!! En osaa neuvoa sinua kuva-asiassa. Nautin vaan näistä kuvistasi!!
    Ihanaa viikonloppua sinne!!

    VastaaPoista
  5. Kaunis pyyheliinapeitto sinulla.
    Eipä minulle ole mitään mallia sinulle antaa.
    eiköhän joku niiä laita.

    Kauniin lasienkelin oli miehesi tuonnut.
    Ihanaa viikonloppua sinulle! ♥

    VastaaPoista
  6. Kaunis on tuo pyyheliinapeittosi.
    Toivottavasti saat ohjeita.Mina en ole kirjomalla tehnyt kasitöita.
    Maukkaan kuuloinen kakkuohje.Kiitos reseptista.
    İhanaa viikonloppua,ystavain.

    VastaaPoista
  7. Olet saanut hyllysi maalattua, onpa siinä kaunis pyyheliinapeitto. Minulla ei ole malleja valitettavasti, koska en näitä käsitöitä ole harrastanut.
    Kakkusi on taas niin herkullisen näköinen, puolukka antaa varmaan raikkaan maun sille, naminami.
    On sinulla ihana mies, kun tuollaisia enkeleitä osaa ostaa, oikea jouluenkeli♥

    Väsäilin tässä taas joulukortteja äitini kanssa, kymmenkunta sain tehtyä, vielä pitäisi muutama tehdä, ideoita vain puuttuu.
    Hauskaa loppuiltaa sinulle!

    VastaaPoista
  8. ihanaa viikonlopun jatkoa sinullekin:)
    kakku näyttää herkullisesta, itse paistoin pipareita ja ihana tuoksu koko talossa:)

    ihanan enkelin olet saanut<3
    lämmin halaus,
    Päivi

    VastaaPoista
  9. Kiitos kakkuohjeesta, kokeilen osaanko sen leipoa. Kaunis tuo pyyheliinapeittosi on. Minä ostin kerran kirpparilta koko systeemin, mutta minulla ei toistaiseksi ole ollut sille paikkaa. Tarjosin sitä jo miniälle, sillä äidiltäni jäi minulle toinen hylly, jossa on niin monta maalikerrosta, että vie aikaa puhdistaa. Vanhoissa esineissä on jokin juju, mikä kiehtoo.

    VastaaPoista
  10. Samoin SeijaStiina mukavaa viikonloppua sinulle myös.
    Minäkin olen tässä jo ajatuksen vaiheessa, tahtoo taatelikakkua...kuivakakut on ihania...

    Muuten, mulla on vain yksi ongelma...minkälaisen adventtikynttelikön/millaisilla numeroilla laitan..plääh...pienet on meikäläisen murheet...;=O
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana tuo pyyheliina peitto!!
    Ja lasienkeli!
    Kakkua en uskalla edes katsoa ;)

    VastaaPoista
  12. Samoin, Mukavaa viikonloppua Sinulle :D

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne.
    Olipa ilo taas lukea viestejääne, ihan kaikkien ♥

    Oikein iloista, levollista ja rauhaisaa sunnuntaita, minä lähden nyt kaivelemaan jostain adventtitähteä valmiiksi ensisunnuntaille.

    Kävin blogeissanne hyvät viestin laittaneet, ihania asioita kaikilla Mantelin kortteja odotin :D

    VastaaPoista
  14. Huomenta.Taitaa kyllä paiva olla,mutta juuri herättiin,oltiin illalla hirvipeijaisissa,meni aika myöhään kunnes oltiin kotona.

    Ihanan hyllykön oletkin maalannut.Ja jo seinällekin laittanut.

    Omat pyyheliinapeittoni ovat äitini tekemiä,mallit ovat vanhoja.Mutta minä suosittelen kirjastoa,siellä on aivan ihania kirjoja kirjontaan kuin muuhunkin.Yleensä ne on vielä aihepiireittäin jaettu,joten etsiminenkin on aika helppoa.

    Ihana enkeli.

    Mukavaa sunnuntaipäivää.

    VastaaPoista
  15. tässä muutama nimike:
    Kauniit vanhat käsityöt Pesu, Raija
    Perinteiset kirjontatyöt Pesu, Raija
    Isoäidin kauniit käsityöt Pesu, Raija

    Netistä löysin tälläisiä kirjan nimiä,joissa olisi vanhoja kirjontaohjeita.

    VastaaPoista
  16. JaanaElina, ajattelinkin että sinä saatat taas olla minulle avuksi ♥

    Eli eikö pitäne sitten joku päivä uhrata kirjasto käyntiin :D

    Peijaset kuulostaa hauskalta, en ole koskaan ollut, minä tässä vaan taidan saada flunssan uudestaan, mutta pakko on päästä ulos raittiiseen ilmaan, kun ahdistaa jotenkin :)

    Mukavaa sunnuntai päivää ja KIITOS ♥♥

    VastaaPoista
  17. pitäis varmaan ruveta tuollaisia tekemään kun tuota aikaa on mutta kun ei ole paikkaa mihin pistäis,ehkä lapsille? terveisin sinttu

    VastaaPoista
  18. Sinttu, ei muuta kuin tekemään!
    Löytyiskö sulta niitä malleja kenties?

    Ajattelin sitä iki vanhaa mallia, jossa oli kolme vai oliko siinä kaksi kissanpentua, muistan äidillä jonkun sellaisen olleen.

    VastaaPoista
  19. Aivan ihana pyyheliinapeitto!
    Olin tänään messuilla ja löysin sieltä valmiiksi painetun pyyheliinapeiton, eikun vaan kirjomaan ;) laitan tänään tai huomenna kuvaa blogiini siitä. Nuo JaanaElinan mainitsemat kirjat on varmaan hyviä ja sitten on sellainen kuin, Valkokirjontaa kotien kätköistä, kirjoittannet Helena Honka-Hallila & Maija Uusitalo.

    Kakku näyttää ihanalta. Enkeli myös on kaunis, huomaavainen se sinun Matti!

    En ole itse tarkoituksella enkeleitä kerännyt mutta nyt kun tein sen kynttilänjalan, huomasin että niitä on muutamia vuosien varrella meille kotiutunut.

    Hyvää sunnuntai-illan jatkoa!

    Lämmin kiitos myös sinulle monista ihanista kommenteistasi!!!♥

    VastaaPoista
  20. Irma, kiitos, siis olen painanut tuon peiton joskus.
    Myös tiesin sinulla olevan jotain tietoa, kiitos :D

    Ei muuta kuin kirjastoon sitten ,kun sopiva hetki tulee.
    Kirjoitin juuri ylös kirjat ja nimet :)

    Mukavaa iltaa ♥

    VastaaPoista
  21. Ihania enkeleitä ja pyyheliinapeitto. Enkelit on ihania - keräilen niitä itsekin : )

    VastaaPoista
  22. . kiva kun kävit täällä ja kiitos ♥
    Minullakin on taas pari enkeliä valmiiksi katsottuna, pitää miettiä vielä ostanko niitä, ei ihan halpojakaan ole, löysin ne luontaituotekaupasta, siellä ne yhä odottavat.

    Tule toistekin ., minä käyn illalla myös sinun blogisi vierailulla ,kuten tapanani on tehdä aina , jotka kommentoi, kommentoin heille takaisin ,kun ennätän ♥♥

    VastaaPoista
  23. Hei! Etsin netistä Pyyhelinan peittoja, sellaisia missä ilm olisi valmiiksi painettu kuva ja langat mukana. Tiedätkö mistä lähtisin sellaista etsimään? Kysyn äitini puolesta.
    Jos osaat auttaa tai joku muu, voi minulle laittaa sähköpostia: es0@luukku.com Kiitos jo etukäteen! =)

    VastaaPoista
  24. Anonyymi, meillä ainakin Heinolassa on kangas liikkeessä myynnissä ollut :)
    Laitan postia!

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!