keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kuumaa soppaa ja leipomuksia

Vilpoisan mökkimatkan päälle
tekee mieli tehdä jotain lämmittävää soppaa tai pataruokaa.
Tällä kertaa halusimme tehdä nopeaa kalakeittoa seistä.
Monen mielestähän ei seikeitto ole mitään kalakeittoa
mutta mitäs siitä,
meistä se on hyvää joskus ja lämmittävää
kun tuo kurkkukin vain tahtoo olla kipiä, että
äänikin on hukassa.


Elikkä herkullista Seikeittoa näin
ja tarjoilen sen tietenkin arkenakin arabian lautasilta ,jotka joskus kippikseltä lähti mukaan ;D
Intohimo leipomiseen ei liene ihan kadonnut
sillä ajattelin pistää vielä yleiskoneen hurisemaan
ja tekaista parit pullat .
Ensin oli suunnitelmissa tehdä Dallaspullia näin
ovatkin aivan ihastuttavia, kun itse tekkee,
ei ne kaupan ole mistään kotoisin.
Suosittelen tuota reseptiäni  ja  ette pety!



Muutimpa mieleni kuitenkin ja pistin tekaisten Solmupullia näin
Ovathan kaneliset pullat meidän makuun myöskin.
Huomaan jotenkin piristyneeni
kun tekee mieleni koko ajan jotain touhuta,
eli voiton puolella ollaan kurjan flunssa jälkitautein puolesta vissiin,
lukuunottamatta tuota äänen menetystä.
Leivonta on rauhoittavaa ,hauskaa ja mielekästä
kun sitä ei työkseen tarvitse tehdä…. rykäisen.. ;D
Ja reseptithän aukeaa esille
kun klikkaa esim. Dallaspullat näin ,sanaa!
Iloista leivontaa ja makoisia ruuanlaitto puuhia.
Syödään oman suun makuista hyvää ruokaa.
Herkutellaan kotipullalla.
Siitä mökkeilystä taidan kertoa sitten huomenissa.

12 kommenttia:

  1. Hei, teillä on samaa astiastoa kuin meillä! Olemme perineet sen anoppilasta. Tiedätkö, minkä nimistä tuo sarja on?

    VastaaPoista
  2. Häivähdys moiks!
    Ahaa, empä tiedä mitä astiastoa, minulla vain pari syvää lautasta, mutta tykkään kovasti sinisistä kukista ja jos löydän, ostan lisää samaa sarjaa!

    VastaaPoista
  3. Seijastiina, sinä olet perinteinen kodinhengetär, joka saa innoituksensa ruuanlaitosta ja leipomisesta. Sehän on mitä mahtavin harrastus, ja tuo hyvää oloa kaikille.
    Lisäksi kuvaat luontoa joka päivä, ja postailet monta kertaa päivässä blogejasi: Varmasti aikasi ei käy pitkäksi<3

    VastaaPoista
  4. Aili-mummo, no olisinkohan nyt sentään kotihengetär? :D

    Nyt on ollut vaan aikaa, aikaa kirjoitella tänne, kun on sairausloma ja tämä viikko syyslomaa, kyllä se vielä aika tullee ihan piankin, ettei ole sitä aikaa!

    Niin kauan kuin on, niin postaillaan.
    Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, haaveeni oli aina tulla kirjailijaksi.
    Olen ihan pieniä novelleja tehnytkin joskus :)

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköistä keitto kauniisti tarjoiltuna, pidän seitikeitosta, teen sitä usein. Ihania pullia, voisinpa maistaa yhden. Itse olen huono kokki ja leipuri, ihailen aina näitä herkkujasi♥

    VastaaPoista
  6. Manteli, keitto on aivan mahtavaa pitkästä aikaa, lämmintä ja makoisaa :)

    Ole hyvä ,lämmin pulla sinulle, arvaa mikä pullan tuoksu täällä on?

    VastaaPoista
  7. Voi kiitos sopasta, oli niin herkullista, pullankin vielä nautin. Herkkuja tarjolla täällä :) Kotiruoka ja leipomukset ovat parhaita ja tulee hyvät tuoksut kotiin.

    VastaaPoista
  8. Sisko, ole hyvä, jos maistuu ,on kyllä hyvää ♥
    Kunnon kotiruoka voittaa courmee ruuat, mutta joskus kyllä ...:P

    VastaaPoista
  9. Hyvältä varmaan maistui.
    Minäpä söin tänään kurpitsasoppaa alkuruuaksi ja sitten muussia makkarajuusto paistosta,
    sekä kermajääteköä kahvin kanssa jälkiruuaksi ja hyvässä seurassa veljeni luona. Nödingessä.
    tulen katsomaan tänne huomennakin.

    VastaaPoista
  10. Sylvi, no minä en niin kauheesti muusta kalasta perustakkaan, no ehkä lohi menee vielä, että hyväksi tämän koin, ja niin kuin aina ennenkin.

    Hyvät on herkut teilläkin ollut, nams!
    Tervetuloa vaan Sylvi, ihanaa ♥

    VastaaPoista
  11. Kivoja ohjeita - menee kokeiluun : )

    VastaaPoista
  12. Erjuska, kiva kiva, ei muuta kuin kokkailemaan, kotikokissa on paljon hyviä reseptejä myös monella muulla, minun peetu tarjoilee nyt nämä :D

    VastaaPoista

Kiva kun ajattelit kommentoida, se ilahduttaa aina :)
Kiitos!